Kesäloman 2014 resepti

Nyt tuli kyllä bloggaamiseen tahottoman pitkä tahoton tauko! Pahoitteluni. Mietitte jo varmaan, et nyt se tyttö jo kyllästyi koko touhuun... noup! Jotenkin näin vain pääsi käymään. Vissiin ollut yksinkertaisesti liikaa kirjoittamista muualla. Olin tosiaan Suomessa sillä intensiivisellä kirjoituskurssilla, jonka ansiosta toisen osatyön ensimmäinen vedos on valmis :D jee! Mut se oli aikamoinen rutistus ja sitten pääsikin iskemään sitkeä flunssa. Kun juhannuksen jälkeen päästiin takaisin kotiin Espanjaan, olikin sitten kiire saada yksi toinen juttu viimeisteltyä ennen loman alkua.

 

 

Mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni putkeen kuukausi palkallista lomaa! Ihanaa! Mä rakastan ihan valtavasti tätä tunnetta, että on aikaa. Nyt on jo toinen lomaviikko alkanut. Ensimmäinen meni aikalailla nukkuessa, ollessa, lukiessa, kotona touhutessa, kavereita nähdessä ja auringosta nauttiessa. Univelat alkaa vissiin olemaan pikkuhiljaa kuitattu ja stressitaso laskettu sillä välillä tulee sellaisia lapsuusfiiliksiä ja luovuus alkaa taas heräilemään. Pysähtyessä vasta aina tajuaa, että kuinka väsynyt sitä onkaan ollut. Tulee kyllä tällainen pitkä tauko töihin tarpeeseen, mutta ihanaa huomata, että palautumista tapahtuu jo näinkin lyhyessä ajassa. Toivottavasti loman jälkeen olen täynnä virtaa ja ideoita! 

Allas on vain muutaman metrin päässä :D Ihanaa!!!!!!!

Ensin ajattelin, että pysyttelisin poissa koneelta kokonaan lomani ajan, mutta kirjoittamisen tarve nosti jo  nyt päätään, joten ei kai se auta kun kirjoittaa ;) Loman ajan yritän kuitenkin pysytellä ns. 'työaiheiden' ulkopuolella ja keskittyä enempi elely-, nautiskelu- ja hutkimishommiin.

Kodin Relax-nurkkaus on ollut kovalla käytöllä tässä viime päivinä ;)

Neljä viikkoa ja suunnitelmissa ainoastaan yksi reissu. Muut suunnitelmat ja haaveet lomani suhteen olen pyrkinyt pitämään aisoissa.  Tässä mun kesäloman 2014 resepti:

Kesäloma 2014

Ainesosat:

1. Älä suunnittele, tee mitä huvittaa

2. Nuku niin paljon ja aina kun sille tuntuu, mutta koeta pitää joku rytmi 

3. Ole vain ajatustesi kanssa

4. Kyllästy olemiseen ja pitkästy 

(tämän haluaisin kokea, mut tää voi olla oikeasti aika vaikea)

5. Ui sekä meressä että altaalla 

(tätä oon tehnyt jo paljon :D)

6. Ota valokuvauksesta uusi osio haltuun

7. Lue kaikkea muuta kuin ravitsemukseen, syömiseen tai syömishäiriöihin liittyvää

(tätä reseptin kohtaa olen jo rikkonut... tää on vaikea, mutta tavoittelemisen arvoinen)

8. Katso leffoja ja sarjoja

(näistä kohta oma juttunsa. Tajusin nimittäin jonkin aikaa sitten karmean asian...)

9. Tee Saran kanssa koulutusjuttuja, jotka ovat päässeet kiireiden keskellä unohtumaan. Hio eroahdistus kokonaan pois

 (se on onneksi jo hyvällä mallilla ;) )

10. Virittele joogaaminen uudelleen käyntiin

Ohje:

Sekoittele 1-10 ainesosia keskenään ja unohda ainesosat 2-10.

Kesäloman 2014 rantalook (Kuva: Jaakko Mervola)

Olen tosiaan ensikertalainen tällaisessa oikeassa kesälomailussa. Vinkkejä onnistuneeseen lomailuun otetaan vastaan! Heitäthän kommenttiosioon oman reseptisi onnistuneelle lomalle :) Kaunis kiitos!

Lomalainen on vähän tärähtäny ja posket kärähtäny! Rasvan kanssa saa kyllä läträtä!!

Aurinkoisin lomaterkuin

Dulledoff

Eläviä haamuja, muistijälkiä ja läsnäoloa

Viime viikolla....

Olen nyt ollut viikon Kuopiossa kurssilla. Täällä on ihanan vehreää ja luonto tuoksuu aivan ihanalle! Kesä on saapunut tännekin ja ihmiset ovat aurinkoisempia ja hymyileväisempiä.  Kävelin tänään yliopistolta junalle. Aurinko paistoi tosi lämpimästi ja Sirkus Finlandia oli asettunut Kuopiohallin viereen. Siellä niiden hevoset vaan laidunsivat ja paistattelivat kesäpäivää! Oli hauska tirkistellä sirkus tyyppien vaunuihin ja miettiä millaista olisi olla töissä sirkuksessa.  Kävelin hautausmaan ohi ja pysähdyin "moikkaamaan" vanhaa ystävääni Jenniä, joka teki itsemurhan ollessamme yläasteella. Tuli siinä pohdittua elämää ja käytyä läpi omaa elämää sieltä tähän päivään. Huomasin katuvani ja olevani todella surullinen ainoastaan yhdestä asiasta: minulla on pätkiä elämästä, joista en oikein muista mitään. Ja syy tähän on se, etten ole ollut läsnä. En ole ollut läsnä itselleni, muille enkä kunnolla niille asioille, joita olen tehnyt silloin. Olen tehnyt liikaa asioita samaan aikaan, ollut niin väsynyt ja uupunut, että elämä on ollut selviytymistä asiasta ja päivästä toiseen. Hirveästi tekemistä ja asioita, joista on jäänyt jokin jälki. Jäljet löytyvät CV:stä, mikä on toki myös tärkeää, mutta muistikuvat on hukassa. En voinut olla  miettimättä että entä jos olisinkin tehnyt kaiken sen, mutta niin, että muistaisinkin niistä asioista oikeasti kunnolla jotain. Entä jos ei olisikaan ollut niin kiire olevinaan jonnekin? Entä jos olisin vain ottanut enemmän aikaa olla läsnä itselleni, toisille ja niille asioille, joita halusin silloin tehdä. Aikaa elämälle tärkeinä nuoruuden vuosina, aikaa olla minä.

Täällä ollessani ja ihmisten kanssa juteltuani väkisinkin kuulee monelta suunnalta sitä kuinka moni on väsynyt ja uupunut. Ja varmasti kesälomat ovat kyllä tarpeen itse kullekin. Jotenkin huomaan vain olevani tosi surullinen ja ihmeissäni tämän asian edessä. Miksi ihmiset ovat uupuneita? Miksi niin moni on siinä tilanteessa, että asioita tehdään ja jotain tapahtuu, mutta "itse ihminen" ja läsnä oleminen ovat jossain muualla? Kun on liian väsynyt ja stressaantunut, useimmilla häiriintyy uni ja olo voi olla aika kaamea.. Aivan kuin suuri osa ihmisistä olisi eläviä haamuja. Miettikää: Ihmiset tekevät asioita viikoista, kuukausista ja vuosista toiseen ilman, että muistavat tehneensä niitä asioita mitä ovat tehneet tai käyneensä niitä keskusteluja mitä ovat käyneet. Se on surullista! Aivan kuin ihmiset olisivat osa jotain autopilottia, suorittavia koneita. Ja se tarttuu! Moni huomaa kaipaavansa muutosta ja moni juttelee siitä kuinka haluaisi toimia enemmän itseään kuunnellen, mutta esimerkiksi työyhteisön ilmapiiri koetaan vaikuttavan niin voimakkaasti, että se on vaikeaa. Se on silloin vaikeaa, kun se on vaikeaa ilman suorittamismyönteistä ilmapiiriäkin. Muutoksien tekeminen ylipäätään on aina vaikeaa. Mutta onko nämä elävät haamut oikeasti niin tehokkaita, kiireisiä ja suorittavia, kuin miltä tilanne näyttää? Veikkaan, että ei.  Kiire on tunne ja tehokkuus ei ole useinkaan sidottu suoraan työtunteihin. 

Jokaiselle tekee hyvää välillä olla vaan kuin laiskiainen konsanaan ja vain lekotella aloillaan!

Jokin aika sitten luin blogi-kirjoituksen siitä kuinka aikaan saaminen ei ole sidottu aikaan. Koko teksti löytyy täältä. Siinä mies kertoo omasta kokemuksestaan jaksamisen ja aikaan saamisen suhteesta työaikaan. Yhteiskunta, työyhteisöt, opiskelijayhteisöt ym. jotenkin oikein huokuvat sitä, että se kuka tekee eniten töitä ja pisintä päivää on "paras". Tai jotain sinnepäin. Et oho, "kylläpäs se on ahkera" ja että "kylläpäs se saa aikaan". Asia voi näyttää sille, muttei ehkä ole niin. Ainakaan pitkällä aikavälillä, että muistaisikin mitä on tehnyt. Ihminen ei ole kone. Itse koen jo hieman oppineeni siihen, ettei aikaan saaminen ole aina sidottu käyttämääsi työaikaan. Kun en jaksa enää keskittyä ja alan väsyä, teen samaa kuin kaikki muutkin: notkun facebookissa, selaan puhelinta ym ym ym. Kaikkea oheistoimintaa, koska ei jaksa keskittyä ja väsyttää. Onko oikeasti järkeä töissä vain istua koneella väsyneenä ja roikkua facebookissa, kun voisit ihan reilusti ja rehellisesti todeta, että "Nyt väsyttää, en jaksa keskittyä, lepään hetken". Ottaisit pienet päiväunet tai kävisit kävelyllä. En usko, että kenenkään työsopimuksessa lukee, ettei taukoja saisi käyttää päiväuniin ;) Entä jos puskemisen sijaan tekisit sitä mitä tarvitsee:  rehellisesti lepäisit hetken! Olen huomannut, että ihan jo se, että sulkee silmänsä viideksi minuutiksi ja vain hengittää, virkistää jo paljon! Kannattaa kokeilla. Miksi pitäisi väkisin puskea ja puskea, pakottaa ja pakottaa itseään, jos voit päästä samaan tulokseen myös niin, että työskentelet keskittyneemmin (siten varmasti on myös kivempaa) ja sinulla olisi enemmän vapaa-aikaa, virtaa ja arvokkaita muistijälkiä. Enemmän elämää! Kuulostaa ihanalle, eikö?

Onko ne asiat, jotka pitää saada tehdyksi just nyt ja tänään, niin onko ne ihan oikeasti pakko saada tehdyksi just nyt? Mitä tapahtuu, jos et teekään? Tämä on ollut itselleni ihan valtavan vaikea joskus testata ja opetella. Mutta tulos on ollut mahtava: yleensä ei tapahdu yhtään mitään. Oikeasti, ei tapahdu yhtään mitään muuta kuin, että olet arvostanut itseäsi, ollut läsnä ja elänyt. Saat sen tehtävän asian toisena hetkenä ehkä paremminkin tehtyä, kun olet hieman virkeämpi. Mutta silti, vaikka tämän olen jo ymmärtänyt niin kiireeseen ja liikaan tekemiseen meinaa lähteä mukaan. Se jotenkin imee... mutta on oma valinta, että lähteekö siihen mielentilaan mukaan vai ei. 

    "Don't try to be useful. 

     Try to be yourself; that is enough, and that makes all the difference. "

                 

                                                                       Paulo Coelho, Manuscript found in Accra

Kiireen tunnetta ylläpitää se, että koko ajan tehdään jotain ja ollaan ajatuksissa koko ajan jo muualla... Jos on tässä ja nyt, ei tunnu kiireiselle, vaikka olisikin paljon tekemistä. Moni tekee koko ajan jotain jollain vempeleellä eikä olla läsnä siinä hetkessä missä oikeasti ollaan ja kohdataan toisia. On ihan todella inhottavaa yrittää kertoa jollekin jotain asiaa tai purkaa sydäntään, jos toinen ei ole oikeasti läsnä. Jos tehdään samalla jotain muuta, läprätään puhelinta ja sanotaan: "Kyllä minä sinua kuuntelen, vaikka teen tässä samalla tätä". Mut ei se vaan oikein toimi. Ihminen ei tule kohdatuksi ja oikeasti kuulluksi, jos siinä kommunikoinnin välissä on jokin vempele. Kun oikeasti kuunnellaan ja ollaan läsnä, katsotaan toista silmiin ja keskitytään toiseen täysin, ei someen tai muuhun toimintaan. Itsekin sorrun tähän joskus, en voi kieltää. Mutta toisaalta, huomaan myös lopettavani puhumisen ja asian kertomisen jos huomaan, ettei toinen oikeasti kuuntele ja ole läsnä. Se tuntuu silloin turhalle. Miksi kertoa ja vaivautua avaamaan itseään, jos toinen ei ole oikeasti siinä sinulle läsnä? Tuntuu, että oikeita läsnäolemisen hetkiä on nykyään liian vähän siihen nähden, ettei elämässä ikinä tiedä mitä tapahtuu tai kuinka tärkeä toisen asia olisi ollut, jos olisit oikeasti kuunnellut ja ollut läsnä.  Kun tapaatte ystäviä ja tärkeitä ihmisiänne, laittakaa ne puhelimet laukkuihin ja taskuihin ja olkaa oikeasti toistenne kanssa!

Vanhan ystävän "moikkaaminen" oli kyllä paikallaan kirjoituskiireiden ja kevätväsymyksen keskellä. Elämä on niin hauras ja arvokas, että on todella surullista hukata sitä sellaisten asioiden ja tilanteiden alle, joissa ei ole oikeasti läsnä ja joista ei jää jälkiä muuhun kuin paperiin.

Jos huomaat olevasi enemmän elävä haamu kuin elävä ihminen, mitä voisit tehdä arvostaaksesi enemmän itseäsi ja elämääsi? Aina ei voi muuttaa kaikkea, mutta aina voi tehdä jotain lempeää, kaunista ja hyvää itsensä hyvinvoinnin eteen. Ota edes pieni hetki ollaksesi läsnä itsellesi ja läheisille. Ole tänään edes puoli tuntia laiskiainen. Aina ei tarvitse olla tehokas! Riittää, että olet SINÄ! Ja joskus se, että olet kuin laiskiainen, voi olla juurikin sitä mitä juuri nyt PITÄÄ tehdä!

Kauniita ja ihanan laiskottelevia päiviä :D

Uskallatko innostua?

En voi uskoa, että olen joskus ajatellut tutkijan työn olevan tosi tylsää ja mälsää! Olin joskus sitä mieltä, etten voisi koskaan tehdä edes toimistotyötä saatika tehdä töitä koko ajan koneella ja tutkia jotain. Mutta onneksi en päättänyt ikinä tosissani, että "ei-koskaan", vaikka nuori Ulla ehkä on muutaman kerran sanonutkin niin.

Minulla on menossa tutkimuksessa vaihe, että olen saanut käsistäni tylsiä vaiheita (pikkutarkkaa ja aikaa vievää kirjoittamista) ja nyt olen saanut ns. liattua käteni uusien analyysien kanssa. Siis jotenkin se fiilis, kun sulla on jokin asia, jonka haluat oikeasti selvittää. Sit sulla on kaikki se aineisto ja ohjelma, johon syöttämällä komentoja se kertoo sulle vastauksia sekunneissa. Tää on vaan jotenkin niin siisitä! + tämä vapaus!

Vapaus! Tämä on todellakin ihanaa!!! Saan olla missä haluan, matkustaa ja elää ilman kahdeksasta neljään aikatauluja. Saan tehdä mielenkiintoisia juttuja, innostua, oppia uutta, pohtia, kirjoittaa ja nyt olen niin onnellinen tästä analysointivaiheesta.  Siinä kun saa heti vastauksia :D Vaikein vaihe on se miettimisvaihe, mut jotenkin on niin mahtavaa, että minä, joka olen joskus inhonnut matematiikkaa, saanut melkein ihottumaa sanasta "tilastotiede", voin olla näin innoissani Statalla näpertämisestä. Flow ottaa vallan ja huomaat istuneesi koneella tunteja ja tunteja. Silloin pikkuisena ikinä uskonut, että tämä työ voisi olla näin ihanaa ja palkitsevaa!

Halusin kirjoittaa tämän fiiliksen tänne talteen ja jakaa sen, koska ihan varmasti tulee jossain vaiheessa taas vuorostaan se hetki, jolloin tuskastelen, ahdistun, jumi tulee kylään ja  koko punainen lanka on jossain avaruusretkellä. Toki kaipaan myös potilastyötä. Kaipaan sitä todella paljon, mutta nyt koitan vain nauttia tästä vaiheesta. Sekä jotenkin elämän mahtavuudesta ja hassuudesta, että tyttö, joka on käynyt peruskoulussa monta vuotta matematiikan tukiopetuksessa on ihan fiiliksissä matemaattisista malleista!

                      

Mietin vain, että onko siis ihan oikeasti todellista, että töiden tekeminen voi olla näin kivaa? Voin lounaan jälkeen käydä uima-altaalla ottamassa aurinkoa ja uimassa. Onko tämä edes todellista? Ihana elämä ja jotenkin se kun asiat, joiden luulet olleen "ei-koskaan" ovatkin just niitä, mitkä saa syttymään ja innostumaan. Siistiä! 

Olisi ihana saada annettua tämä innostuksen fiilis kaikille ihmisille! Toivottavasti kaikki saa jossain vaiheessa kokea tämän tunteen. Olisi ihanaa, että jokainen saisi kokea tekevänsä jotain mikä innostaa, saa unohtamaan ajan ja ympäristön. Jotain, mikä on niin kivaa, ettei se tunnu aina työlle tai sille, että "pitää" tehdä. Tiedän, että moni tuntee sen innostuksen, mutta jokin estää. Jotain, mikä laittaa ajattelemaan sitä mitä "pitäisi" olla. Se mikä estää voi olla jotain muuta mitä joskus kuvittelit haluavasi , muttei enää ehkä olekaan se juttu. Se ei vain innostakaan ja saa syttymään, mutta on vaikea myöntää itselleen, ettei jokin asia minkä eteen on ehkä tehnyt paljon töitä olekaan enää se juttu...Uskallatko sinä tehdä elämässäsi niitä asioita, joista oikeasti innostut? Niitä asioita, jotka oikeasti saa syttymään ja antaa merkitystä asioille? Kaikille sen ei tarvitse olla työ. Moni voi kokea näitä tunteita myös esimerkiksi harrastuksen kautta tai jostain tosi pienestäkin asiasta. Aivan mahtavaahan on jos voi kokea tällaisia innostuksen puuskia monilta elämän osa-alueilta. Nämä tunteet saa jotenkin tuntemaan, että on elossa ja jotenkin virtaava.

Sara puolestaan innostuu ihan hurjasti rannalla temmeltämisestä niin, ettei sitä  meinaa saada sieltä pois. 

Se tyttö kyllä osaa suhtautua elämään oikein :D

Aina mukana vain tässä hetkessä isoine korvineen!

Pidäthän huolen, ettet sulje itseltäsi asioita pois vain siksi, että joskus päätit "ei-koskaan" tai siksi, ettet usko ansaitsevasi iloa, innostusta ja mahtavaa, itsesi näköistä elämää! Se on sinun elämäsi ja sinä voit tehdä siitä juurikin niin mahtavan ja ihanan kuin haluat! Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja aina ei elämä ole helppoa, mutta silti, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ;) Elämä on valintoja. Se on karua, mutta totta. Ja ne valinnat vievät meidät niiden asioiden äärelle, joita me valitaan. Itse uskon ja olen käytännössä sen myös huomannut, että kuuntelemalla omaa intoa, sitä jotain paloa jotain asiaa kohtaan, joka vain tulee jostain, elämästä tulee omannäköistä. Siten myös paljon tyydyttävämpää, iloisempaa, onnellisempaa ja merkityksellisempää. Kun on mennyt niitä asioita kohden, jotka innostaa, huomaa myös tekevänsä niitä asioita, jotka saavat aikaan lisää innostusta ja fiilistä elämään.

Mikä saa sinut innostumaan? Jos et tiedä, KOKEILE asioita! Ei sitä muuten voikaan tietää... Jos ei ole ikinä hypännyt kuralätäkköön ei voi tietää kuinka hauskaa se voi olla :D

Ihania ja innostuksen täytteisiä päiviä!

Dulledoff

Haluan huomauttaa, että tämä ei ole silti kirjoitus huumeiden tai päihteidenkäytön kokeilun puolesta!!!

Tee itsellesi palvelus: LOPETA LAIHDUTTAMINEN!

Sain syömishäiriöliitolta blogihaasteen liittyen Älä laihduta -päivään, jota vietetään 6.5. Päivän historiasta ja blogihaasteeseen osallistujat löydät täältä! Ja Älä laihduta -päivän tapahtumat eri kaupungeissa täältä.

Kiitos haasteesta! Tämä aihe on ollut vuosien varrella paljon pinnalla omassa elämässäni pohtiessani asioita sekä ammatillisesti. Gradua tehdessäni törmäsin ensimmäisiin isoihin tutkimuksiin aiheesta ja nyt väitöskirjaa tehdessäni olen päässyt tutustumaan näihin lisää, joten mukana tutkimustietoa , jotka keskittyvät nyt lähinnä nuoriin naisiin (jos kaipaat jotain lähdettä kokonaisuudessaan, niin laita vaan pyyntöä kommenttiosioon tai ota muuten yhteyttä :)).  Toivottavasti joku muu haasteen saanut keskittyy jutussaan enemmän myös miehiin.

Laihduttaminen on aiheena sellainen, että huomaan paasaavani ja jutellessani aiheesta,  tulistun helposti, huidon käsilläni ja korotan ääntäni. Jotenkin vain olen välillä tästä asiasta maailmalle yksinkertaisesti vihainen! Laihduttamiseen liittyy hyvin paljon asioita, mutta koetan alun oman pohdinnan jälkeen pysyä "päätiellä" ja kertoa vähän siitä, että miksi väestötasolla niin moni laihduttaa ja miten ja mihin laihduttaminen vaikuttaa.

Miksi laihduttaminen on niin huono juttu?

Tyytymättömyys omaan vartaloon on tosi yleistä, samoin laihduttaminen. Ja ikävää koko homma on, koska väärin toteutettuna ja ollessaan tarpeetonta laihduttaminen laittaa vain kropan ja mielen sekaisin! (En uppoudu näihin yksityiskohtiin ja mekanismeihin tarkemmin, niin mielenkiintoista kuin se onkin. Tässä tekstissä pysyttelen väestötasolla). Tuloksena on vain hankaluuksia, vaikkei painonhallinnan tulisi olla niin vaikeaa, koko elämää täyttävää ja jotenkin niin hankalaa ja vaikeaa! Laihduttaessa väärin ja väärin syin koko elimistön hieno kokonaisuus menee pilalle ja rikki todennäköisesti moneksi kymmeneksi vuodeksi ja miksi? Ihan vain siksi, että "kaikki  muutkin laihduttaa", "kroppaa vain kuuluu muokata" ja "pitäisi näyttää jollekin toiselle kokeakseen olevansa suosittu, menestynyt ja arvokas"... Tällä hetkellä kaikki länsimaissa hengissä olevat sukupolvet ovat olleet tämän kaiken laihdutusmyllytyksen vaikutuksen alla. Vallalla oleva ajatusmaailma ja käsitys on, että on ok laihduttaa ja että "kaikki muutkin laihduttaa, kai minunkin täytyy". Kuuluu olla jollain dieetillä, kuuluu olla treeniohjelma ym. Ja huono juttu se on siksi, että ihmiset, joiden ei tarvitsisi laihduttaa, laihduttavat ja elimistön hienosäätö menee epätasapainoon ja sitten joutuukin tasapainoilemaan syömisen ja liikunnan kanssa ja pahimmillaan laihduttaminen laukaisee syömishäiriön. Syntyy paljon turhaa ongelmaa!

Ohessa linkki Sandra Aamodtin (neurotieteilijä) hyvä puheenvuoroon siitä, miksi laihduttaminen ei usein toimi. Kannattaa katsoa!

Entä jos kukaan ei olisi ikinä keksinytkään asiaa nimeltä laihduttaminen? Olen monesti miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että silloin ihmisillä olisi TODELLA paljon vähemmän paino- ja syömisongelmia.

Toki joissain tilanteissa painon pudottaminen on tarpeen, sitä en voi kieltää. Mutta jos näin oikeasti tarvitsee tehdä, niin voitaisiinko se tehdä silloin niinku oikeasti kunnolla ja hyvin. Ohjauksessa ja fiksussa ohjauksessa niin, ettei tehdä hallaa keholle ja mielelle!

Mutta miksi puhutaan tai on edes alettu puhumaan laihduttamisesta, kun kyse on asioiden tasapainosta ja kohtuullistamisesta?! Jos on ylipainoa, niin oikeasti kyse on siitä, että kokonaisuudessaan henkilön elämässä asiat eivät ole tasapainossa niin, että keho saisi sopivasti ravintoa, liikuntaa ja lepoa. Ei tarvitse laihduttaa, vaan tulee tehdä tekoja, joilla asiat saadaan taas tasapainoon ja pikkuhiljaa toimimaan niin kuin niiden kuuluu toimia! Muu tapahtuu sivussa ja itsekseen. Monessa tapauksessa (olipa kyse ylipainosta, häiriintyneestä syömisestä tai syömishäiriöstä) oleellisin, ja usein vaikein, asia on laihduttamisen lopettaminen. Se voi tuntua hassulle kuulla, jos on ollut pitkään ylipainoinen tai laihduttanut koko ikänsä. Lisäksi se voi olla ihan super haastavaa siksi,  kun joka paikasta tulvii viestejä siitä, että "Sinun kuuluisi näyttää tälle", "Sinun kuuluu laihtua näin ja näin nopeasti, kun syöt näin", "Treenaa näin, niin olet bikinikunnossa x viikossa".  Ilman ulkopuolista tukea tai muuta hyvää tukea, laihduttamisen lopettaminen voi olla todella haastavaa! Lisäksi ihmisiä pelottaa, että mitä sitten oikein tapahtuu kun lopettaa laihduttamisen? Lihonko vielä enemmän tai lähteekö syöminen käsistä? Ja miten sitä painoa sitten oikein voi hallita ja pitää jossain kuosissa, jos ei laihduta? Tämä on todella monen ihmisen huolenaihe ja pelko, joka ajan kanssa onneksi hyvin usein osoittautuu turhaksi.

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka keho on viisas ja kertoo mitä se milloinkin tarvitsee. Toki keho ei aina tiedä. Usein se tietää ja tavoitteena on ns. intuitiivinen syöminen ja kehon kuuntelu. Kaikilla se ei kuitenkaan ehkä ole mahdollista (haluaisin uskoa, että on, mutta voi olla ettei se vain ole), koska joillain ihmisillä on voimakkaampi taipumus ruoan mielihyvälle. Tällöin tulee tietoisesti hallita painoa, mutta varsinaista laihduttamista se ei kuitenkaan vaadi.

Ketkä laihduttavat ja miksi?

On olemassa paljon asioita, jotka ajavat naisia laihduttamaan. Kuitenkin vallitsevat kauneusihanteet ovat merkittävin nuorten naisten nimeämä syy; muita keskeisiä syitä ovat terveydelliset syyt, vanhempien ja terveydenhuollon ammattilaisen kehotus (Neumark-Sztainer ja Hannan 2000). Laihduttamiselle altistavia tekijöitä ovat tyytymättömyys omaan kehoon ja painoon, huono itsetunto sekä muut psyykkiset ongelmat (French ja Jeffery 1994). Länsimaissa normaalipainoisista tytöistä 60 % ja Suomessa 20–34% kokee itsensä ylipainoiseksi (Bellisle ym. 1995; Kaltiala-Heino ym. 2003). Nuorista naisista 60–80% on laihduttanut viimeisen vuoden aikana; valtaosa laihduttajista on normaalipainoisia (Ackard ym. 2002).

Median vaikutus voi olla aika hurja

Nuoret saavat mediasta hyvin ristiriitaista tietoa laihdutusmenetelmistä ja turvautuvat herkästi erilaisiin painonhallintakeinoihin; nämä puolestaan lisäävät riskiä sairastua syömishäiriöihin. Median vaikutuksista naisten kehotyytymättömyyteen, laihuusihanteen sisäistämiseen ja ihanteisiin liittyvään syömiskäyttäytymiseen on tutkittu runsaasti. Kokeellisia ja korrelaatio -tutkimuksia käsittelevässä meta-analyysissa laihuutta ihannoiville median viesteille altistuminen on yhteydessä kehotyytymättömyyteen naisilla. Pian sen jälkeen kun televisiolähetykset alkoivat Fijillä, jossa naisten lihavuutta on perinteisesti arvostettu, 74% nuorista tytöistä raportoi kokevansa itsensä liian lihavaksi. Samaan aikaan nuorten naisten syömishäiriöinen käyttäytyminen lisääntyi voimakkaasti: 15% raportoi oksentavansa kontrolloidakseen painoaan ja tavoitellakseen TV-näyttelijöiden kaltaista vartaloa.

Tässä linkki pätkään, jossa näytetään mitä kuville oikeasti tehdään ennen kuin ne päätyvät julkisuuteen! 

Miten yleistä tyytymättömyys omaan  vartaloon on?

Länsimaissa tyytymättömyys omaan painoon, ulkonäköön ja vartaloon alkaa erityisesti tytöillä varhain. Viisivuotiaista noin 21 % on tyytymättömiä kehoonsa (Davison ym. 2000). Keskinuoruudessa 25–40% tytöistä kokee itsensä lihavaksi ja kertoo laihduttaneensa (Patton ym. 1997; Strauss 1999). Tyytymättömyys omaan painoon ja halu olla laihempi on vieläkin yleisempää. Painohuolien on todettu lisääntyvän nuoruuden edetessä. Myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa ylipainoisuuden kokemus on huomattavasti yleisempää kuin itse ylipaino. Aikuisiässä noin 90 % naisista on tyytymätön omaan kehoonsa ja ulkonäköönsä; kaikkein tyytymättömimpiä ovat 35–44-vuotiaat naiset (Runfola ym. 2013).

Koska tyytymättömyys omaan painoon ja vartaloon on hyvin yleistä, ilmiötä pidetään usein harmittomana. Tyytymättömyys omaan vartaloon on kuitenkin yhteydessä masennukseen, huonoon itsetuntoon ja vähäiseen elämäntyytyväisyyteen (Brausch & Gutierrez 2009; Ferreiro ym. 2011). Lisäksi pitkittäistutkimukset ovat osoittaneet, että tyytymättömyys omaan painoon on yhteydessä runsaaseen laihduttamiseen, epäterveelliseen painonhallintaan ja syömishäiriöihin (Ferreiro ym. 2011; Stice 2002; Neumark-Sztainer ym. 2012).

Laihduttamisen  vaikutukset syömiskäyttäytymiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin

Laihduttamisella ja etenkin epäterveellisillä painonhallintakeinoilla on vaikutusta henkilön psyykkiseen hyvinvointiin (French ja Jeffery 1994). Naisilla, jotka laihduttavat on heikompi itsetunto sekä muita negatiivisia psyykkisiä tiloja (French ja Jeffery 1994, Pesa 1999). Laihduttaminen on usein laukaiseva tekijä syömishäiriöön sairastumiselle (King 1989, Westenhoefer ym. 1993). On osoitettu, että nuorten keskuudessa laihduttaminen lisää riskiä sairastua syömishäiriöön kahdeksan kertaisesti vuoden sisällä verrattuna nuoriin, jotka eivät laihduta (Patton ym. 1990).

Epäterveellisiksi painonhallinta ja laihdutus käyttäytymismalleiksi voidaan luokitella liian vähäinen syöminen, paastoaminen, aterioiden jättäminen väliin, ruoan korvikkeiden käyttäminen, tupakoinnin lisääminen ettei olisi nälkä, laihdutus pillereiden käyttäminen, oksentaminen, laksatiivien ja diureettien käyttäminen (Neumark-Sztainer ym. 2012). Näiden painonhallintakeinojen on todettu lisäävän painonnousua pitkällä aikavälillä sekä ylipainoisilla ja lihavilla sekä normaalipainoisilla. Tytöt, jotka haluaisivat olla laihempia, omaksuvat epäterveellisiä syömisasenteita viiden vuoden sisällä (Westerberg-Jacobson ym. 2010).

Naisilla, jotka laihduttavat säännöllisesti on enemmän ongelmia syömiskäyttäytymisen kanssa kuin naisilla, jotka eivät ole aikaisemmin laihduttaneet (French ja Jeffery 1994). Viisivuotiaista tytöistä ne, jotka raportoivat haluavansa laihduttaa olivat yhdeksänvuotiaina enemmän tyytymättömiä kehoonsa, kokivat enemmän ulkonäköhuolia, rajoittivat tietoisesti enemmän syömistään ja olivat omaksuneet enemmän epäterveellistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen kuin tytöt, jotka eivät laihduttaneet (Davison ym. 2000). Laihduttamisen on osoitettu vaikuttavan samalla tavalla myös nuoriin sekä aikuisiin naisiin.

Syömisen jäykän rajoittamisen on havaittu olevan altistava tekijä syömishäiriöille ja epäonnistuneelle painonhallinnalle (Rogers 1999, Westenhoefer ym 1999, Bellisle 2003). Syömisen kontrollinen menettäminen altistaa lihomiselle (Lindroos ym. 1997, Foster ym. 1998, Bellisle 2003). Henkilöt, jotka rajoittavat tietoisesti syömistään laihduttaakseen ajautuvat usein ahmimaan (Herman ja Polivy 1984, Zandian ym. 2009). Syömisen tietoinen rajoittaminen saa usein aikaan syömisen kaoottisuutta tiukan kontrollin ja ahminnan välille aiheuttaen häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä kuten bulimiaa.

Lihottaako laihduttaminen?

Kuuden vuoden seurantatutkimuksessa (Savage ym. 2009) huomattiin, että naiset, jotka laihduttivat tutkimuksen alkaessa sekä koko tutkimuksen ajan, olivat painavampia kuin tutkittavat, jotka eivät laihduttaneet. Kirjallisuudesta löytyy useampia tutkimuksia aiheesta "Lihottaako laihduttaminen?" (Hill 2004, Mann ym. 2007, Pietiläinen ym. 2012). Nuorilla tytöillä toteutettu kolmen vuoden seurantatutkimus osoitti, että laihduttamiskäyttäytyminen ennusti suurempaa lihavuuden riskiä (Stice ym. 1999). Laajoissa väestötutkimuksissa on osoitettu nuoruuden useiden laihdutuskertojen määrän olevan yhteydessä ylipainoisuuden riskin kasvamiseen nuoreen aikuisuuteen mennessä (French ym. 1994, Bild ym. 1996, Coakley ym. 1998, Korkeila ym. 1999, Stice ym. 1999, Kroke ym. 2002, Field ym. 2007, Neumark-Sztainer ym. 2007). Laihduttamisen pitkäaikaisvaikutukset voivat siten paradoksaalisesti ollakin painon nouseminen ja lihavuus. Erityisesti laihduttaminen yhdessä epäterveellisten painonhallintakeinojen kanssa on yhteydessä painon nousuun pitkällä aikavälillä sekä normaalipainoisilla että ylipainoisilla (Neumark-Sztainer ym. 2012). Laihdutuskeinoista aterioiden jättäminen väliin ja syöminen erittäin vähän ovat yleisimpiä (Neumark-Szainer ym. 2012). Erityisesti näiden laihdutuskeinojen on todettu ennustavan painonnousua pitkällä aikavälillä.

Vaaka -ystävä vai vihollinen

Keskimäärin 14% tytöistä punnitsee/mittaa itsensä säännöllisesti, viikoittain tai useammin (Quick ym. 2013). Tiheä itsensä punnitseminen/mittaaminen on tytöillä yhteydessä laihduttamiseen, epäterveellisiin ja äärimmäisiin painonhallintamenetelmiin, alhaisempaan itsetuntoon sekä suurempaan kehotyytymättömyyteen. Tiheällä itsensä punnitsemisella/mittaamisella on yhteyttä ongelmalliseen terveyskäyttäytymiseen ja psykologisiin ongelmiin. Kuitenkin ylipainoisilla nuorilla itsensä säännöllinen punnitseminen puolestaan saa aikaan positiivisia muutoksia nuoressa. Joten vaaka voi olla ystävä tai vihollinen riippuen henkilön kokonaistilanteesta. Jos vaa'an lukemat pystyvät jotenkin kertomaan sinulle kuinka arvokas olet, on siitä tullut vihollinen eikä se tue terveyttäsi!

Milloin laihduttaminen on aiheellista?

Joskus painon pudottaminen on aiheellista. Nykyisten hoitosuositusten mukaan laihduttaminen on aiheellista terveydellisistä syistä silloin, kun BMI on yli 25 (Aikuisten lihavuuden hoito: Käypä hoito –suositus 2011) ja kun rasvakudoksen määrä ja laihduttamisen tarve on arvioitu myös muilla menetelmillä (Uusitupa ja Fogelholm 2005). Ylipainoisen lapsen tai nuoren kohdalla tavoitteena ei ole laihtuminen tai laihduttaminen vaan elintapojen muuttaminen terveyttä edistäviksi (Lasten  ja nuorten lihavuuden hoito: Käypä hoito -suositus 2012). Kuitenkin 40% 8-13-vuotiaista on yrittänyt aktiivisesti laihduttaa (Rolland ym. 1997).

Tee itsellesi palvelus: LOPETA LAIHDUTTAMINEN! Ei huomenna, vaan jo tänään! ;)

PAINORAUHAN JULISTUS (löytyy myös täältä)

Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee
epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni
ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai 
vertaisin itseäni muihin, 
voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni, 
mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi
hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä.

Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. 
Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.

Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.
Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi.
Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja 
viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.

Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.
Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.

Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa.
Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.
Sinulla on oikeus liikkua ilosta.Sinulla on oikeus pyytää apua.
Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, 
kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla,
juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan
-rauhan olla omankokoisensa!




Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010

Oikeus olla ainutlaatuinen ja omannäköinen  

Elämä myllerryksessä New Yorkin jäljiltä

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta blogissa! Olen ollut aikeissa kirjoittaa jo monesti, mutta mitä enemmän menee aikaa, sitä isompi kynnyksestä tulee.. Näin se vaan taitaa aina mennä kaiken kirjoittamisen kanssa. Lisäksi elämä on vähän ollut myllerryksessä tässä New Yorkin jälkeen. Jet lag, muu reissuväsymys, vieraita ja muita mullistuksia läheisten elämässä. Positiivisia juttuja kylläkin, mutta myllerrys on aina myllerrys. Nyt olen sitten ottanut parhaani mukaan iisiä ja tehnyt ne työt, joita deadlinet ahdistelee ja koettanut muuten nauttia Espanjaan saapuneesta kesästä ja vieraiden seurasta :)

Mutta, mitäs siellä New Yorkissa oikein tapahtuikaan?

Voih, huokaus ja ihastus! Sehän oli ihanan ruman kaunis kaupunki, jossa minulla oli aivan liian vähän aikaa olla ja tutustua paikkoihin... Mutta ennätin minä kuitenkin jotain nähdä ja kokea myös konferenssin lisäksi. Itse konferenssin asiapitoisista aiheista lisää tuonnempana, nyt haluan ensiksi vain vähän jakaa fiiliksiä :)

Saavuin New Yorkiin tiistaina 25.3. Newarkin lentokentälle. Sieltä onnistuin pääsemään ihan itsekseni Manhattanille junalla ja metrolla. Kyllä vääntyi suomityttösen huulet isoon hymyyn, kun nousin metrosta 8th Avenuelle pällistelemään :D Ihan uskomattoman mahtava fiilis pitkästä matkustuspäivästä, kylmästä tuulesta ja viimasta huolimatta!!!  Hurjan isoja rakennuksia ja kaikki näytti sille kuin olisin astellut johonkin elokuvan tai sarjan kuvauksiin... joo-o, siellä oli ihan saman näköistä kuin sarjoissa ja leffoissa :D Pällisteltyäni hetken, aloin etsimään hotellia. Meidän kokoushotelli (oltiin siellä siis melkein koko tutkimusryhmän kera) oli Sheraton Hotel Time Square, jossa myös yövyttiin. Jos en olisi niin pällistellyt ja ihmetellyt olemistani kyseisillä kaduilla ja kaikkia niitä valomainoksia, olisin ehkä löytänyt hotellille suoraan. Nyt kävelin muutamaan kertaan väärään suuntaan, mutta se ei kyllä haitannut lainkaan :) Tulipahan vähän katseltua paikkoja samalla, juteltua ystävällisille poliisisedille ja muille ystävällisille ihmisille, jotka auttoivat löytämään lopulta oikeaan suuntaan.

Kuva hotellin edustalta ja alla pari kuvaa hotellin sisältä

                          

Keskiviikkona käytiin aamusta kaupungilla ja dinersissa lounaalla. Iltapäivällä osallistuin Research Training dayhin, joka oli tarkoitettu nuorille tutkijoille. Siellä oli mielenkiintoisia juttuja ja hyödyllisiä vinkkejä. Sen jälkeen meninkin yllättäen tutustumaan Monte Nidon New Yorkin syömishäiriöklinikkaan. Siellä oli avoimien ovien päivä, kun kaupunkiin saapui satoja alan tutkijoita ja kliinikoita. Monte Nidon sivuille pääset tästä. Harmitti, kun en tiennyt asiasta aikaisemmin, jotta olisin voinut tutustua heidän juttuihinsa etukäteen. Mutta onneksi tuli mentyä :) Tunnelma oli tiivis, ihmiset ja keskustelut mielenkiintoisia, ruoka hyvää, mutta jet lag iski pahasti päälle illalla. Mulla oli NIIN sellainen fiilis, et nukahdan hetkenä minä hyvänsä, mikä harmitti tosi paljon.

Eka tieteellinen suullinen esitys englanniksi.... KÄÄK!!!!

Reissun isoin jännityksen aihe oli suullinen esitys mun ekan osatyön tutkimustuloksista. Oon viimeks pitäny jotain suullista esitystä englanniksi koulussa, kun muut tilaisuudet ovat menneet aina jostain syystä sivusuun. Olin tehnyt esityksen kotona ennen reissuun lähtöä ja mielestäni vähän opetellutkin sitä. Esitys oli lauantaina, konferenssin viimeisenä päivänä, mikä oli vähän kurjaa, kun varmasti iso osa mun ajatuksista ja energiasta meni omasta esityksestä stressaamiseen. Koitin vain kovasti tsempata itseäni, et "Ulla, sä oikeasti tykkäät pitää esityksiä! Hyvin se menee! Kyllä sä osaat aina jotain englanniksi höpöttää". No, omasta ja muidenkin tsemppauksesta huolimatta edellisenä päivänä iski paniikki! Hirmuinen ahdistus ja hätä, et apua apua apua! Katsottiin ohjaajan kanssa kokonaisuutta ja todettiin, et mullahan on siellä hirmuinen määrä tosi vaikeasti lausuttavia sanoja, ilmaisuja ja pituus oli vähän sitä luokkaa, että ois saattanu tulla paniikki siellä lauteilla! Laitettiin sitten hommaa vähän uusikis, yksinkertaistettiin ja lisättiin kivoja kuvia, vähän huumoria ym. jotta mulla ois helpompi olla siellä ja voisin ehkä jopa nauttia tilanteesta. Paniikki vähintäänkin puolittui ja sain ihan super hyvin nukuttua pe-la välisen yön :) Homma jäi kuitenkin hieman puolitiehen silloin perjantaina ja sit lauantaina aamulla viimeistelin jutut ja kävin sitä mielessäni läpi. Tarkoitus oli harjoitella sitä ääneen läpi kollegoille, mutta jotenkin se vain jäi. Joitain kohtia oltiin onneksi puhuttu ohjaajan kanssa läpi.

Esitystä ennen lounasaikaan käytiin kollegan kävelyllä sateisella 5th Avenuella. Ihan järkyttävä keli! Olin niin uitettu koira sen reissun jälkeen, et saappaat ja sukat oli märät, hiukset ihan lytyssä ja meikit sekaisin. Metsästettiin yhtä tiettyä kirjakauppaa, joka kyllä lopulta löydettiin ja sit vielä metsästettiin kivaa lounasta, niin saatiin siinä sellainen mukava reipas tunnin kävelylenkki ja habatreeni, kun sai pitää sateenvarjosta kaksin käsin kiinni!

Mun piti pyytää jotakuta ottamaan musta kuva, kun oon puhumassa, mut unohdin.
Saatte nyt tyytyä selfieen hotellin vessassa!

Hieman siistiydyttyäni sit vaan laittamaan koneelle mun slidet. Siellä oli tosi jännittynyt, mutta rauhallinen tunnelma. Vaihdoin muutaman sanan session vetäjien kanssa ja kerroin, et kääk ku tää on mun eka suullinen. He olivat tosi rohkaisevia ja jotenkin ihanan ystävällisiä.

Meitä oli yhteensä viisi tyyppiä kertomassa tuloksia siinä sessiossa. Mun vuoro oli neljäntenä. Jotenkin tosi outoa: mua ei jännittänyt kovinkaan paljoa siinä omaa vuoroa odottaessani! Vaikkakin huomasin, et yksi proffa, joka saattaa olla merkittävä tyyppi mun tulevaisuuden kannalta, oli kuuntelemassa. Jotenkin olin ihmeen tyyni. Sit kun tuli mun vuoro, rentouduin kun session vetäjän kanssa naureskeltiin siinä mun vaikealle sukunimellä ja hän kyseli, että kuinka se tulee lausua... Sit kerroin juttuni (kirjoitan tuloksistani sit kunnolla, kun artikkeli on julkaistu. Toivottavasti ei mene enää kauaa...) ja ihmiset jopa naurahtelivat välillä ja ainakin näyttivät sille, että olivat kuulolla. Mutta, sitten tuli kysymysten vuoro! Niitä mä pelkäsin ja jännitin ehkä koko jutussa enemmän ku itse esitystä. Tuli muutama ihan ok, suht helppo. Mut sit, tämä "ehkä tulevaisuuden kannalta tärkeä proffa" kysyi jotain mitä en vaan tajunnu. En vaan saanut kiinni siitä, että mitä hän kysyy... ihan hirveä tunne ja tilanne. Sit mä vaan sanoin, että "Anteeksi, minä en nyt ymmärrä kysymystä". Juteltiin onneksi esityksen jälkeen  ja homma ehkä nyt ihan ok.

Mut se mikä oli ihan tosi ihanaa, oli et pari väikkärin tekijää tuli juttelemaan esityksen jälkeen. Toinen oli Australiasta ja toinen Brasiliasta. He olivat molemmat myös ravitsemusihmisiä ja tutkivat vastaavia juttuja. Jotenkin niin ihana ja siisti fiilis, että tapaat tuolla juuri ne muutamat tyypit, jotka tekee vastaavaa kun sinä itse. Sitä vartenhan siellä ollaan, että tutustutaan ja verkostoidutaan :D itse menin yhdelle tytölle juttelemaan hänen esityksensä jälkeen, et "Hei, mä teen muuten melkein samaa ku sä!" Niin nyt maailmassa on ainakin kolme tyyppiä mun lisäks, jotka tutkii tällä hetkellä vastaavia juttuja ku mä ja nyt mä tiedä ketä he on :) Kiva!

Jälkeenpäin tuntuu jotenkin tosi hassulle, et miksi sitä esitystä jännitti niin hemmetisti ja niin pitkään, kun se meni kuitenkin kivasti ja hyvin! Mutta, ehkä se ei ois menny niin kivasti ja hyvin, jos en ois stressannu! Kuitenkin alitajuisesti sitä sillon työstää ja käy läpi. Ehkä se on kuitenkin tärkeää. Oli tosi ihana kuulla, ett olin ollut aika luontevan näköinen siellä, vähän olin sanonut jotain lukuja väärin (onneksi esityksessä ne oli oikein :)), mut siis ei mitään oikeasti vakavaa tai et sitä ois ollu jotenkin myötähäpeällistä katsoa. Itselle jäi hyvä ja kiva fiilis kokemuksesta! Se oli oikeastaan aika kivaa ja se fiilis sen jälkeen!!!! Oi oi oi!!! :D

Sunnuntaina heräsin aikaisin, kävin ostamassa Starbucksista ison kahvin ja lähdin aamukävelyllä Central Parkiin. Ilma oli todella sumuinen ja viileä. Joissain kohdissa oli todella hiljaista ja rauhallista, ei tuntunut yhtään sille, että olisin ollut niin isossa kaupungissa. Kesällä ja syksyllä varmasti aivan todella ihanan kaunis paikka. Siellä oli paljon koiria omistajineen lenkillä ja aika hauska, et lähes kaikki koirat juoksentelivat siellä vapaana ja leikkivät keskenään. Aivan kuin olisin ollut valtavassa koirapuistossa.

Kyllä! Siellä oli vielä lunta!!!

Sitten lähdimme porukalla MoMaan katsomaan vähän taidetta ja nauttimaan brunssista. Taidetta en ennättänyt näkemään kovinkaan paljoa ajanpuutteen vuoksi, mutta brunssi oli kyllä ihana ja keskustelut mielenkiintoisia. Sit vaan hotellille hakemaan tavarat ja seikkailemaan metrolla ja junalla takaisin lentokentälle.

Lento takaisin Eurooppaan oli aika tuskainen. Penkit oli jotenkin tosi kehnot enkä saanut nukuttua oikeastaan lainkaan. Ja mikä kamalinta, mun jalat turpos lennon aikana! Ihan järkyttävä fiilis, kun vetäsin lennon jälkeen saappaat takaisin jalkaan, niin hyvä et menivät edes kiinni!!! Onneksi mulla oli ballerinat mukana, ni sain vaihdettua heti koneesta tultuani ne jalkaan. Ehkä en kävellyt ja juonut vettä riittävästi lennolla... seuraavalla kerralla kyllä muistan tai sit ehkä vaan suosiolla ostan ne lentosukat!

Olen nyt muutaman viikon sisällä vaihtanut rytmiä pariin kertaan ihan toiseen suuntaan ja sen kyllä huomaa. Kroppa on jotenkin vähän sekaisin ja jotenkin on aika väsynyt olo koko ajan, vaikka olisi hyvin nukkunutkin. Nyt alkaa onneksi jo helpottamaan.

Kesä on tosiaan saapunut Espanjaan ja talonyhtion allasalue on tullut tutuksi. Ihanaa! Vesi on toki vielä ihan hirmuisen kylmää, mutta sen verran oon uskaltanu, et talviturkki on kuitenkin jo heitetty :D

Ihanaa tämä elämä! ja kaikkea jännää ja ihanaa ehkä parin vuoden päästä tiedossa ;D Siitä en uskalla täällä vielä isommin kertoa, kun kaikki on vielä niin epävarmaa. Mutta siistejä mahdollisuuksia tässä maailmassa kyllä riittää :D

Ihanaa sunnuntaita!