Tee itsellesi palvelus: LOPETA LAIHDUTTAMINEN!

Sain syömishäiriöliitolta blogihaasteen liittyen Älä laihduta -päivään, jota vietetään 6.5. Päivän historiasta ja blogihaasteeseen osallistujat löydät täältä! Ja Älä laihduta -päivän tapahtumat eri kaupungeissa täältä.

Kiitos haasteesta! Tämä aihe on ollut vuosien varrella paljon pinnalla omassa elämässäni pohtiessani asioita sekä ammatillisesti. Gradua tehdessäni törmäsin ensimmäisiin isoihin tutkimuksiin aiheesta ja nyt väitöskirjaa tehdessäni olen päässyt tutustumaan näihin lisää, joten mukana tutkimustietoa , jotka keskittyvät nyt lähinnä nuoriin naisiin (jos kaipaat jotain lähdettä kokonaisuudessaan, niin laita vaan pyyntöä kommenttiosioon tai ota muuten yhteyttä :)).  Toivottavasti joku muu haasteen saanut keskittyy jutussaan enemmän myös miehiin.

Laihduttaminen on aiheena sellainen, että huomaan paasaavani ja jutellessani aiheesta,  tulistun helposti, huidon käsilläni ja korotan ääntäni. Jotenkin vain olen välillä tästä asiasta maailmalle yksinkertaisesti vihainen! Laihduttamiseen liittyy hyvin paljon asioita, mutta koetan alun oman pohdinnan jälkeen pysyä "päätiellä" ja kertoa vähän siitä, että miksi väestötasolla niin moni laihduttaa ja miten ja mihin laihduttaminen vaikuttaa.

Miksi laihduttaminen on niin huono juttu?

Tyytymättömyys omaan vartaloon on tosi yleistä, samoin laihduttaminen. Ja ikävää koko homma on, koska väärin toteutettuna ja ollessaan tarpeetonta laihduttaminen laittaa vain kropan ja mielen sekaisin! (En uppoudu näihin yksityiskohtiin ja mekanismeihin tarkemmin, niin mielenkiintoista kuin se onkin. Tässä tekstissä pysyttelen väestötasolla). Tuloksena on vain hankaluuksia, vaikkei painonhallinnan tulisi olla niin vaikeaa, koko elämää täyttävää ja jotenkin niin hankalaa ja vaikeaa! Laihduttaessa väärin ja väärin syin koko elimistön hieno kokonaisuus menee pilalle ja rikki todennäköisesti moneksi kymmeneksi vuodeksi ja miksi? Ihan vain siksi, että "kaikki  muutkin laihduttaa", "kroppaa vain kuuluu muokata" ja "pitäisi näyttää jollekin toiselle kokeakseen olevansa suosittu, menestynyt ja arvokas"... Tällä hetkellä kaikki länsimaissa hengissä olevat sukupolvet ovat olleet tämän kaiken laihdutusmyllytyksen vaikutuksen alla. Vallalla oleva ajatusmaailma ja käsitys on, että on ok laihduttaa ja että "kaikki muutkin laihduttaa, kai minunkin täytyy". Kuuluu olla jollain dieetillä, kuuluu olla treeniohjelma ym. Ja huono juttu se on siksi, että ihmiset, joiden ei tarvitsisi laihduttaa, laihduttavat ja elimistön hienosäätö menee epätasapainoon ja sitten joutuukin tasapainoilemaan syömisen ja liikunnan kanssa ja pahimmillaan laihduttaminen laukaisee syömishäiriön. Syntyy paljon turhaa ongelmaa!

Ohessa linkki Sandra Aamodtin (neurotieteilijä) hyvä puheenvuoroon siitä, miksi laihduttaminen ei usein toimi. Kannattaa katsoa!

Entä jos kukaan ei olisi ikinä keksinytkään asiaa nimeltä laihduttaminen? Olen monesti miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että silloin ihmisillä olisi TODELLA paljon vähemmän paino- ja syömisongelmia.

Toki joissain tilanteissa painon pudottaminen on tarpeen, sitä en voi kieltää. Mutta jos näin oikeasti tarvitsee tehdä, niin voitaisiinko se tehdä silloin niinku oikeasti kunnolla ja hyvin. Ohjauksessa ja fiksussa ohjauksessa niin, ettei tehdä hallaa keholle ja mielelle!

Mutta miksi puhutaan tai on edes alettu puhumaan laihduttamisesta, kun kyse on asioiden tasapainosta ja kohtuullistamisesta?! Jos on ylipainoa, niin oikeasti kyse on siitä, että kokonaisuudessaan henkilön elämässä asiat eivät ole tasapainossa niin, että keho saisi sopivasti ravintoa, liikuntaa ja lepoa. Ei tarvitse laihduttaa, vaan tulee tehdä tekoja, joilla asiat saadaan taas tasapainoon ja pikkuhiljaa toimimaan niin kuin niiden kuuluu toimia! Muu tapahtuu sivussa ja itsekseen. Monessa tapauksessa (olipa kyse ylipainosta, häiriintyneestä syömisestä tai syömishäiriöstä) oleellisin, ja usein vaikein, asia on laihduttamisen lopettaminen. Se voi tuntua hassulle kuulla, jos on ollut pitkään ylipainoinen tai laihduttanut koko ikänsä. Lisäksi se voi olla ihan super haastavaa siksi,  kun joka paikasta tulvii viestejä siitä, että "Sinun kuuluisi näyttää tälle", "Sinun kuuluu laihtua näin ja näin nopeasti, kun syöt näin", "Treenaa näin, niin olet bikinikunnossa x viikossa".  Ilman ulkopuolista tukea tai muuta hyvää tukea, laihduttamisen lopettaminen voi olla todella haastavaa! Lisäksi ihmisiä pelottaa, että mitä sitten oikein tapahtuu kun lopettaa laihduttamisen? Lihonko vielä enemmän tai lähteekö syöminen käsistä? Ja miten sitä painoa sitten oikein voi hallita ja pitää jossain kuosissa, jos ei laihduta? Tämä on todella monen ihmisen huolenaihe ja pelko, joka ajan kanssa onneksi hyvin usein osoittautuu turhaksi.

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka keho on viisas ja kertoo mitä se milloinkin tarvitsee. Toki keho ei aina tiedä. Usein se tietää ja tavoitteena on ns. intuitiivinen syöminen ja kehon kuuntelu. Kaikilla se ei kuitenkaan ehkä ole mahdollista (haluaisin uskoa, että on, mutta voi olla ettei se vain ole), koska joillain ihmisillä on voimakkaampi taipumus ruoan mielihyvälle. Tällöin tulee tietoisesti hallita painoa, mutta varsinaista laihduttamista se ei kuitenkaan vaadi.

Ketkä laihduttavat ja miksi?

On olemassa paljon asioita, jotka ajavat naisia laihduttamaan. Kuitenkin vallitsevat kauneusihanteet ovat merkittävin nuorten naisten nimeämä syy; muita keskeisiä syitä ovat terveydelliset syyt, vanhempien ja terveydenhuollon ammattilaisen kehotus (Neumark-Sztainer ja Hannan 2000). Laihduttamiselle altistavia tekijöitä ovat tyytymättömyys omaan kehoon ja painoon, huono itsetunto sekä muut psyykkiset ongelmat (French ja Jeffery 1994). Länsimaissa normaalipainoisista tytöistä 60 % ja Suomessa 20–34% kokee itsensä ylipainoiseksi (Bellisle ym. 1995; Kaltiala-Heino ym. 2003). Nuorista naisista 60–80% on laihduttanut viimeisen vuoden aikana; valtaosa laihduttajista on normaalipainoisia (Ackard ym. 2002).

Median vaikutus voi olla aika hurja

Nuoret saavat mediasta hyvin ristiriitaista tietoa laihdutusmenetelmistä ja turvautuvat herkästi erilaisiin painonhallintakeinoihin; nämä puolestaan lisäävät riskiä sairastua syömishäiriöihin. Median vaikutuksista naisten kehotyytymättömyyteen, laihuusihanteen sisäistämiseen ja ihanteisiin liittyvään syömiskäyttäytymiseen on tutkittu runsaasti. Kokeellisia ja korrelaatio -tutkimuksia käsittelevässä meta-analyysissa laihuutta ihannoiville median viesteille altistuminen on yhteydessä kehotyytymättömyyteen naisilla. Pian sen jälkeen kun televisiolähetykset alkoivat Fijillä, jossa naisten lihavuutta on perinteisesti arvostettu, 74% nuorista tytöistä raportoi kokevansa itsensä liian lihavaksi. Samaan aikaan nuorten naisten syömishäiriöinen käyttäytyminen lisääntyi voimakkaasti: 15% raportoi oksentavansa kontrolloidakseen painoaan ja tavoitellakseen TV-näyttelijöiden kaltaista vartaloa.

Tässä linkki pätkään, jossa näytetään mitä kuville oikeasti tehdään ennen kuin ne päätyvät julkisuuteen! 

Miten yleistä tyytymättömyys omaan  vartaloon on?

Länsimaissa tyytymättömyys omaan painoon, ulkonäköön ja vartaloon alkaa erityisesti tytöillä varhain. Viisivuotiaista noin 21 % on tyytymättömiä kehoonsa (Davison ym. 2000). Keskinuoruudessa 25–40% tytöistä kokee itsensä lihavaksi ja kertoo laihduttaneensa (Patton ym. 1997; Strauss 1999). Tyytymättömyys omaan painoon ja halu olla laihempi on vieläkin yleisempää. Painohuolien on todettu lisääntyvän nuoruuden edetessä. Myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa ylipainoisuuden kokemus on huomattavasti yleisempää kuin itse ylipaino. Aikuisiässä noin 90 % naisista on tyytymätön omaan kehoonsa ja ulkonäköönsä; kaikkein tyytymättömimpiä ovat 35–44-vuotiaat naiset (Runfola ym. 2013).

Koska tyytymättömyys omaan painoon ja vartaloon on hyvin yleistä, ilmiötä pidetään usein harmittomana. Tyytymättömyys omaan vartaloon on kuitenkin yhteydessä masennukseen, huonoon itsetuntoon ja vähäiseen elämäntyytyväisyyteen (Brausch & Gutierrez 2009; Ferreiro ym. 2011). Lisäksi pitkittäistutkimukset ovat osoittaneet, että tyytymättömyys omaan painoon on yhteydessä runsaaseen laihduttamiseen, epäterveelliseen painonhallintaan ja syömishäiriöihin (Ferreiro ym. 2011; Stice 2002; Neumark-Sztainer ym. 2012).

Laihduttamisen  vaikutukset syömiskäyttäytymiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin

Laihduttamisella ja etenkin epäterveellisillä painonhallintakeinoilla on vaikutusta henkilön psyykkiseen hyvinvointiin (French ja Jeffery 1994). Naisilla, jotka laihduttavat on heikompi itsetunto sekä muita negatiivisia psyykkisiä tiloja (French ja Jeffery 1994, Pesa 1999). Laihduttaminen on usein laukaiseva tekijä syömishäiriöön sairastumiselle (King 1989, Westenhoefer ym. 1993). On osoitettu, että nuorten keskuudessa laihduttaminen lisää riskiä sairastua syömishäiriöön kahdeksan kertaisesti vuoden sisällä verrattuna nuoriin, jotka eivät laihduta (Patton ym. 1990).

Epäterveellisiksi painonhallinta ja laihdutus käyttäytymismalleiksi voidaan luokitella liian vähäinen syöminen, paastoaminen, aterioiden jättäminen väliin, ruoan korvikkeiden käyttäminen, tupakoinnin lisääminen ettei olisi nälkä, laihdutus pillereiden käyttäminen, oksentaminen, laksatiivien ja diureettien käyttäminen (Neumark-Sztainer ym. 2012). Näiden painonhallintakeinojen on todettu lisäävän painonnousua pitkällä aikavälillä sekä ylipainoisilla ja lihavilla sekä normaalipainoisilla. Tytöt, jotka haluaisivat olla laihempia, omaksuvat epäterveellisiä syömisasenteita viiden vuoden sisällä (Westerberg-Jacobson ym. 2010).

Naisilla, jotka laihduttavat säännöllisesti on enemmän ongelmia syömiskäyttäytymisen kanssa kuin naisilla, jotka eivät ole aikaisemmin laihduttaneet (French ja Jeffery 1994). Viisivuotiaista tytöistä ne, jotka raportoivat haluavansa laihduttaa olivat yhdeksänvuotiaina enemmän tyytymättömiä kehoonsa, kokivat enemmän ulkonäköhuolia, rajoittivat tietoisesti enemmän syömistään ja olivat omaksuneet enemmän epäterveellistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen kuin tytöt, jotka eivät laihduttaneet (Davison ym. 2000). Laihduttamisen on osoitettu vaikuttavan samalla tavalla myös nuoriin sekä aikuisiin naisiin.

Syömisen jäykän rajoittamisen on havaittu olevan altistava tekijä syömishäiriöille ja epäonnistuneelle painonhallinnalle (Rogers 1999, Westenhoefer ym 1999, Bellisle 2003). Syömisen kontrollinen menettäminen altistaa lihomiselle (Lindroos ym. 1997, Foster ym. 1998, Bellisle 2003). Henkilöt, jotka rajoittavat tietoisesti syömistään laihduttaakseen ajautuvat usein ahmimaan (Herman ja Polivy 1984, Zandian ym. 2009). Syömisen tietoinen rajoittaminen saa usein aikaan syömisen kaoottisuutta tiukan kontrollin ja ahminnan välille aiheuttaen häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä kuten bulimiaa.

Lihottaako laihduttaminen?

Kuuden vuoden seurantatutkimuksessa (Savage ym. 2009) huomattiin, että naiset, jotka laihduttivat tutkimuksen alkaessa sekä koko tutkimuksen ajan, olivat painavampia kuin tutkittavat, jotka eivät laihduttaneet. Kirjallisuudesta löytyy useampia tutkimuksia aiheesta "Lihottaako laihduttaminen?" (Hill 2004, Mann ym. 2007, Pietiläinen ym. 2012). Nuorilla tytöillä toteutettu kolmen vuoden seurantatutkimus osoitti, että laihduttamiskäyttäytyminen ennusti suurempaa lihavuuden riskiä (Stice ym. 1999). Laajoissa väestötutkimuksissa on osoitettu nuoruuden useiden laihdutuskertojen määrän olevan yhteydessä ylipainoisuuden riskin kasvamiseen nuoreen aikuisuuteen mennessä (French ym. 1994, Bild ym. 1996, Coakley ym. 1998, Korkeila ym. 1999, Stice ym. 1999, Kroke ym. 2002, Field ym. 2007, Neumark-Sztainer ym. 2007). Laihduttamisen pitkäaikaisvaikutukset voivat siten paradoksaalisesti ollakin painon nouseminen ja lihavuus. Erityisesti laihduttaminen yhdessä epäterveellisten painonhallintakeinojen kanssa on yhteydessä painon nousuun pitkällä aikavälillä sekä normaalipainoisilla että ylipainoisilla (Neumark-Sztainer ym. 2012). Laihdutuskeinoista aterioiden jättäminen väliin ja syöminen erittäin vähän ovat yleisimpiä (Neumark-Szainer ym. 2012). Erityisesti näiden laihdutuskeinojen on todettu ennustavan painonnousua pitkällä aikavälillä.

Vaaka -ystävä vai vihollinen

Keskimäärin 14% tytöistä punnitsee/mittaa itsensä säännöllisesti, viikoittain tai useammin (Quick ym. 2013). Tiheä itsensä punnitseminen/mittaaminen on tytöillä yhteydessä laihduttamiseen, epäterveellisiin ja äärimmäisiin painonhallintamenetelmiin, alhaisempaan itsetuntoon sekä suurempaan kehotyytymättömyyteen. Tiheällä itsensä punnitsemisella/mittaamisella on yhteyttä ongelmalliseen terveyskäyttäytymiseen ja psykologisiin ongelmiin. Kuitenkin ylipainoisilla nuorilla itsensä säännöllinen punnitseminen puolestaan saa aikaan positiivisia muutoksia nuoressa. Joten vaaka voi olla ystävä tai vihollinen riippuen henkilön kokonaistilanteesta. Jos vaa'an lukemat pystyvät jotenkin kertomaan sinulle kuinka arvokas olet, on siitä tullut vihollinen eikä se tue terveyttäsi!

Milloin laihduttaminen on aiheellista?

Joskus painon pudottaminen on aiheellista. Nykyisten hoitosuositusten mukaan laihduttaminen on aiheellista terveydellisistä syistä silloin, kun BMI on yli 25 (Aikuisten lihavuuden hoito: Käypä hoito –suositus 2011) ja kun rasvakudoksen määrä ja laihduttamisen tarve on arvioitu myös muilla menetelmillä (Uusitupa ja Fogelholm 2005). Ylipainoisen lapsen tai nuoren kohdalla tavoitteena ei ole laihtuminen tai laihduttaminen vaan elintapojen muuttaminen terveyttä edistäviksi (Lasten  ja nuorten lihavuuden hoito: Käypä hoito -suositus 2012). Kuitenkin 40% 8-13-vuotiaista on yrittänyt aktiivisesti laihduttaa (Rolland ym. 1997).

Tee itsellesi palvelus: LOPETA LAIHDUTTAMINEN! Ei huomenna, vaan jo tänään! ;)

PAINORAUHAN JULISTUS (löytyy myös täältä)

Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee
epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni
ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai 
vertaisin itseäni muihin, 
voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni, 
mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi
hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä.

Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. 
Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.

Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.
Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi.
Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja 
viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.

Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.
Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.

Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa.
Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.
Sinulla on oikeus liikkua ilosta.Sinulla on oikeus pyytää apua.
Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, 
kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla,
juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan
-rauhan olla omankokoisensa!




Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010

Oikeus olla ainutlaatuinen ja omannäköinen  

Elämä myllerryksessä New Yorkin jäljiltä

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta blogissa! Olen ollut aikeissa kirjoittaa jo monesti, mutta mitä enemmän menee aikaa, sitä isompi kynnyksestä tulee.. Näin se vaan taitaa aina mennä kaiken kirjoittamisen kanssa. Lisäksi elämä on vähän ollut myllerryksessä tässä New Yorkin jälkeen. Jet lag, muu reissuväsymys, vieraita ja muita mullistuksia läheisten elämässä. Positiivisia juttuja kylläkin, mutta myllerrys on aina myllerrys. Nyt olen sitten ottanut parhaani mukaan iisiä ja tehnyt ne työt, joita deadlinet ahdistelee ja koettanut muuten nauttia Espanjaan saapuneesta kesästä ja vieraiden seurasta :)

Mutta, mitäs siellä New Yorkissa oikein tapahtuikaan?

Voih, huokaus ja ihastus! Sehän oli ihanan ruman kaunis kaupunki, jossa minulla oli aivan liian vähän aikaa olla ja tutustua paikkoihin... Mutta ennätin minä kuitenkin jotain nähdä ja kokea myös konferenssin lisäksi. Itse konferenssin asiapitoisista aiheista lisää tuonnempana, nyt haluan ensiksi vain vähän jakaa fiiliksiä :)

Saavuin New Yorkiin tiistaina 25.3. Newarkin lentokentälle. Sieltä onnistuin pääsemään ihan itsekseni Manhattanille junalla ja metrolla. Kyllä vääntyi suomityttösen huulet isoon hymyyn, kun nousin metrosta 8th Avenuelle pällistelemään :D Ihan uskomattoman mahtava fiilis pitkästä matkustuspäivästä, kylmästä tuulesta ja viimasta huolimatta!!!  Hurjan isoja rakennuksia ja kaikki näytti sille kuin olisin astellut johonkin elokuvan tai sarjan kuvauksiin... joo-o, siellä oli ihan saman näköistä kuin sarjoissa ja leffoissa :D Pällisteltyäni hetken, aloin etsimään hotellia. Meidän kokoushotelli (oltiin siellä siis melkein koko tutkimusryhmän kera) oli Sheraton Hotel Time Square, jossa myös yövyttiin. Jos en olisi niin pällistellyt ja ihmetellyt olemistani kyseisillä kaduilla ja kaikkia niitä valomainoksia, olisin ehkä löytänyt hotellille suoraan. Nyt kävelin muutamaan kertaan väärään suuntaan, mutta se ei kyllä haitannut lainkaan :) Tulipahan vähän katseltua paikkoja samalla, juteltua ystävällisille poliisisedille ja muille ystävällisille ihmisille, jotka auttoivat löytämään lopulta oikeaan suuntaan.

Kuva hotellin edustalta ja alla pari kuvaa hotellin sisältä

                          

Keskiviikkona käytiin aamusta kaupungilla ja dinersissa lounaalla. Iltapäivällä osallistuin Research Training dayhin, joka oli tarkoitettu nuorille tutkijoille. Siellä oli mielenkiintoisia juttuja ja hyödyllisiä vinkkejä. Sen jälkeen meninkin yllättäen tutustumaan Monte Nidon New Yorkin syömishäiriöklinikkaan. Siellä oli avoimien ovien päivä, kun kaupunkiin saapui satoja alan tutkijoita ja kliinikoita. Monte Nidon sivuille pääset tästä. Harmitti, kun en tiennyt asiasta aikaisemmin, jotta olisin voinut tutustua heidän juttuihinsa etukäteen. Mutta onneksi tuli mentyä :) Tunnelma oli tiivis, ihmiset ja keskustelut mielenkiintoisia, ruoka hyvää, mutta jet lag iski pahasti päälle illalla. Mulla oli NIIN sellainen fiilis, et nukahdan hetkenä minä hyvänsä, mikä harmitti tosi paljon.

Eka tieteellinen suullinen esitys englanniksi.... KÄÄK!!!!

Reissun isoin jännityksen aihe oli suullinen esitys mun ekan osatyön tutkimustuloksista. Oon viimeks pitäny jotain suullista esitystä englanniksi koulussa, kun muut tilaisuudet ovat menneet aina jostain syystä sivusuun. Olin tehnyt esityksen kotona ennen reissuun lähtöä ja mielestäni vähän opetellutkin sitä. Esitys oli lauantaina, konferenssin viimeisenä päivänä, mikä oli vähän kurjaa, kun varmasti iso osa mun ajatuksista ja energiasta meni omasta esityksestä stressaamiseen. Koitin vain kovasti tsempata itseäni, et "Ulla, sä oikeasti tykkäät pitää esityksiä! Hyvin se menee! Kyllä sä osaat aina jotain englanniksi höpöttää". No, omasta ja muidenkin tsemppauksesta huolimatta edellisenä päivänä iski paniikki! Hirmuinen ahdistus ja hätä, et apua apua apua! Katsottiin ohjaajan kanssa kokonaisuutta ja todettiin, et mullahan on siellä hirmuinen määrä tosi vaikeasti lausuttavia sanoja, ilmaisuja ja pituus oli vähän sitä luokkaa, että ois saattanu tulla paniikki siellä lauteilla! Laitettiin sitten hommaa vähän uusikis, yksinkertaistettiin ja lisättiin kivoja kuvia, vähän huumoria ym. jotta mulla ois helpompi olla siellä ja voisin ehkä jopa nauttia tilanteesta. Paniikki vähintäänkin puolittui ja sain ihan super hyvin nukuttua pe-la välisen yön :) Homma jäi kuitenkin hieman puolitiehen silloin perjantaina ja sit lauantaina aamulla viimeistelin jutut ja kävin sitä mielessäni läpi. Tarkoitus oli harjoitella sitä ääneen läpi kollegoille, mutta jotenkin se vain jäi. Joitain kohtia oltiin onneksi puhuttu ohjaajan kanssa läpi.

Esitystä ennen lounasaikaan käytiin kollegan kävelyllä sateisella 5th Avenuella. Ihan järkyttävä keli! Olin niin uitettu koira sen reissun jälkeen, et saappaat ja sukat oli märät, hiukset ihan lytyssä ja meikit sekaisin. Metsästettiin yhtä tiettyä kirjakauppaa, joka kyllä lopulta löydettiin ja sit vielä metsästettiin kivaa lounasta, niin saatiin siinä sellainen mukava reipas tunnin kävelylenkki ja habatreeni, kun sai pitää sateenvarjosta kaksin käsin kiinni!

Mun piti pyytää jotakuta ottamaan musta kuva, kun oon puhumassa, mut unohdin.
Saatte nyt tyytyä selfieen hotellin vessassa!

Hieman siistiydyttyäni sit vaan laittamaan koneelle mun slidet. Siellä oli tosi jännittynyt, mutta rauhallinen tunnelma. Vaihdoin muutaman sanan session vetäjien kanssa ja kerroin, et kääk ku tää on mun eka suullinen. He olivat tosi rohkaisevia ja jotenkin ihanan ystävällisiä.

Meitä oli yhteensä viisi tyyppiä kertomassa tuloksia siinä sessiossa. Mun vuoro oli neljäntenä. Jotenkin tosi outoa: mua ei jännittänyt kovinkaan paljoa siinä omaa vuoroa odottaessani! Vaikkakin huomasin, et yksi proffa, joka saattaa olla merkittävä tyyppi mun tulevaisuuden kannalta, oli kuuntelemassa. Jotenkin olin ihmeen tyyni. Sit kun tuli mun vuoro, rentouduin kun session vetäjän kanssa naureskeltiin siinä mun vaikealle sukunimellä ja hän kyseli, että kuinka se tulee lausua... Sit kerroin juttuni (kirjoitan tuloksistani sit kunnolla, kun artikkeli on julkaistu. Toivottavasti ei mene enää kauaa...) ja ihmiset jopa naurahtelivat välillä ja ainakin näyttivät sille, että olivat kuulolla. Mutta, sitten tuli kysymysten vuoro! Niitä mä pelkäsin ja jännitin ehkä koko jutussa enemmän ku itse esitystä. Tuli muutama ihan ok, suht helppo. Mut sit, tämä "ehkä tulevaisuuden kannalta tärkeä proffa" kysyi jotain mitä en vaan tajunnu. En vaan saanut kiinni siitä, että mitä hän kysyy... ihan hirveä tunne ja tilanne. Sit mä vaan sanoin, että "Anteeksi, minä en nyt ymmärrä kysymystä". Juteltiin onneksi esityksen jälkeen  ja homma ehkä nyt ihan ok.

Mut se mikä oli ihan tosi ihanaa, oli et pari väikkärin tekijää tuli juttelemaan esityksen jälkeen. Toinen oli Australiasta ja toinen Brasiliasta. He olivat molemmat myös ravitsemusihmisiä ja tutkivat vastaavia juttuja. Jotenkin niin ihana ja siisti fiilis, että tapaat tuolla juuri ne muutamat tyypit, jotka tekee vastaavaa kun sinä itse. Sitä vartenhan siellä ollaan, että tutustutaan ja verkostoidutaan :D itse menin yhdelle tytölle juttelemaan hänen esityksensä jälkeen, et "Hei, mä teen muuten melkein samaa ku sä!" Niin nyt maailmassa on ainakin kolme tyyppiä mun lisäks, jotka tutkii tällä hetkellä vastaavia juttuja ku mä ja nyt mä tiedä ketä he on :) Kiva!

Jälkeenpäin tuntuu jotenkin tosi hassulle, et miksi sitä esitystä jännitti niin hemmetisti ja niin pitkään, kun se meni kuitenkin kivasti ja hyvin! Mutta, ehkä se ei ois menny niin kivasti ja hyvin, jos en ois stressannu! Kuitenkin alitajuisesti sitä sillon työstää ja käy läpi. Ehkä se on kuitenkin tärkeää. Oli tosi ihana kuulla, ett olin ollut aika luontevan näköinen siellä, vähän olin sanonut jotain lukuja väärin (onneksi esityksessä ne oli oikein :)), mut siis ei mitään oikeasti vakavaa tai et sitä ois ollu jotenkin myötähäpeällistä katsoa. Itselle jäi hyvä ja kiva fiilis kokemuksesta! Se oli oikeastaan aika kivaa ja se fiilis sen jälkeen!!!! Oi oi oi!!! :D

Sunnuntaina heräsin aikaisin, kävin ostamassa Starbucksista ison kahvin ja lähdin aamukävelyllä Central Parkiin. Ilma oli todella sumuinen ja viileä. Joissain kohdissa oli todella hiljaista ja rauhallista, ei tuntunut yhtään sille, että olisin ollut niin isossa kaupungissa. Kesällä ja syksyllä varmasti aivan todella ihanan kaunis paikka. Siellä oli paljon koiria omistajineen lenkillä ja aika hauska, et lähes kaikki koirat juoksentelivat siellä vapaana ja leikkivät keskenään. Aivan kuin olisin ollut valtavassa koirapuistossa.

Kyllä! Siellä oli vielä lunta!!!

Sitten lähdimme porukalla MoMaan katsomaan vähän taidetta ja nauttimaan brunssista. Taidetta en ennättänyt näkemään kovinkaan paljoa ajanpuutteen vuoksi, mutta brunssi oli kyllä ihana ja keskustelut mielenkiintoisia. Sit vaan hotellille hakemaan tavarat ja seikkailemaan metrolla ja junalla takaisin lentokentälle.

Lento takaisin Eurooppaan oli aika tuskainen. Penkit oli jotenkin tosi kehnot enkä saanut nukuttua oikeastaan lainkaan. Ja mikä kamalinta, mun jalat turpos lennon aikana! Ihan järkyttävä fiilis, kun vetäsin lennon jälkeen saappaat takaisin jalkaan, niin hyvä et menivät edes kiinni!!! Onneksi mulla oli ballerinat mukana, ni sain vaihdettua heti koneesta tultuani ne jalkaan. Ehkä en kävellyt ja juonut vettä riittävästi lennolla... seuraavalla kerralla kyllä muistan tai sit ehkä vaan suosiolla ostan ne lentosukat!

Olen nyt muutaman viikon sisällä vaihtanut rytmiä pariin kertaan ihan toiseen suuntaan ja sen kyllä huomaa. Kroppa on jotenkin vähän sekaisin ja jotenkin on aika väsynyt olo koko ajan, vaikka olisi hyvin nukkunutkin. Nyt alkaa onneksi jo helpottamaan.

Kesä on tosiaan saapunut Espanjaan ja talonyhtion allasalue on tullut tutuksi. Ihanaa! Vesi on toki vielä ihan hirmuisen kylmää, mutta sen verran oon uskaltanu, et talviturkki on kuitenkin jo heitetty :D

Ihanaa tämä elämä! ja kaikkea jännää ja ihanaa ehkä parin vuoden päästä tiedossa ;D Siitä en uskalla täällä vielä isommin kertoa, kun kaikki on vielä niin epävarmaa. Mutta siistejä mahdollisuuksia tässä maailmassa kyllä riittää :D

Ihanaa sunnuntaita!

Dulledoffin matkustelu juttuja... Terkkuja Pariisista!

... tai ainakin lentokentältä :) Eiffel torneja bongattu vähintään miljoona kaupoissa, mutta sitä alkuperäistä ei pääse tämä tyttö nyt katselemaan. Mä törötän täällä kentällä ja postaan jos lentokentän 15 min/matkustaja-netti on yhteistyökykyinen.

Blogissa on ollut hiljaista viimeiset pari viikkoa. Olen ollut kovasti menossa koko ajan, matkustanut sinne ja tänne, istunut hirveitä  tuntimääriä kentillä, lentokoneissa ja junissa.  Nettiin pääseminen on ollut aika arpapeliä ja olen aika pihalla maailman menosta. Mikä tuntuu itseasiassa ihan kivalle, yllättävän kivalle. Olen ollut  muutenkin vähän pimennossa: unohdin puhelimen laturin kotiin! Joten olen sitä sitten ladannut aina kun mahdollista. Akku on ärsyttävän huono ja se on ollut nyt kiinni varmaan jo kaksi päivää.  Vanhassa nokialaisessa sentään vielä virta pihisee, et olen voinut kommunikoida välillä edes jotain tärkeille ihmisille Suomi liittymällä. Kuvat ovat siis nyt tältä reissulta hyvinkin vähissä, koska en jaksanut ottaa järkkäriä kannettavakseni. Nyt harmittaa.

Tämän päivän matkustus sessio kestää yhteensä hurjat 22h.... Sessio onneksi yli puolen välin ja tässä kohtaa riittää, että vai olen täällä. Kolmen päivän päästä pitäisikin sitten lähteä jo New Yorkiin.  Luulisi, että näillä tuntimäärillä olisin menossa jonnekin kauemmaksikin. Ja miksi näin hurjia matkustusaikoja, kun suora lento kestää sen viisi tuntia? Niin, no suoria lentoja ei tähän aikaan vuodesta on aika kehnosti Malagaan niin, että ne passais myös nuoren tutkijan alun kukkarolle, kun reissuun lähtö tuleekin suht yllättäen. Joten, sit sitä palloillaan välillä millon missäki. Tällä hetkellä istun siis Pariisissa matkalla kotiin Espanjaan. Mulla on kahdeksan tunnin odotus täällä!!! Melkein sellainen aika, että voisi lähteä käymään jossain, mutta näin univelkaisena ja reissussa rähjääntyneenä tuntuu, et ei vaan kykene.  Laskin sen varaan, että pääsen loungeen lepäämään, syömään ja netin ääreen tekemään töitä, mutta juuri tässä kyseisessä terminaalissa ei olekaan Diners Clubin loungea. Joten, mä istun nyt täällä käytävällä ja syön ehkä reissun kymmenennettä täytettyä patonkia ja alkaa väsymyksestä olla jopa hieman humalainen olo. Väsymys on aika kauheaa, mut toisaalta alkaa olla melkein sellanen kikattelu olo. Onneksi on kuitenkin ruokaa, olen lähellä oikeaa porttia, mulla on läppärillä musiikkia, leffoja, sarjoja, kirja ja villasukat :) nou hätä! Täällä on tosi ihania kauppoja ja ihan super ihanan näköisiä ylellisyys herkkuja (näyttäisin teille, jos olisi se kamera...)

Mulle iskee tällaisissa tilanteissa yleensä aina aivoporvarikohtaus. Reissu lopuillaan, on väsynyt ja tappaa aikaa kiertelemällä kaupoissa ja sit osteleekin kaikenlaista. Onneksi ainakin toistaiseksi ostokset ovat olleet vielä ihan suht järkeviä ;) Mut nyt tällä kertaa oon ehkä asteen verran liian väsy, kun jotenkin ajatus näiden tavaroiden kantelusta tässä matkustamisen kahdennentoista tunnin kohdalla ei houkuttele. Joten rahat ovat turvassa tällä kertaa, vaikka vaihtoaika onkin aikamoinen mahdollisuus shoppailuun. Jotain aika mainiota siis myös väsymyksessä ja painavassa kassissa!

Matkustan nykyään tosi paljon yksin. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Tällä hetkellä se säästää mun rahoja, koska ei ole kaveria vartioimaan mun tavaroita... :D mutta, kun on tosi väsynyt ja kaikki kikatuttaa, olisi kiva kikattaa jonkun kanssa tai kun haluaisi vaan jo kotiin, niin voisin antaa mitä vain, et saisin esimerkiksi nyt oman kullan tuohon viereen. Voisi hetkeksi rauhassa nukahtaa kentälläkin toisen syliin tai kainaloon...  oih, kuulostaa melkein liian hyvälle ollakseen totta. Toisaalta, voi olla että tulisi maristua ja valitettua väsymystään ja tylsyyttä toiselle. Ehkä kiukuteltua. Kun ei ole kenelle kiukutella, sitä tyytyy kohtaloonsa ja koettaa vain pysyä järissään väsymyksestä huolimatta ja saada ajan kulumaan uppoutumalla kirjoihin ja leffoihin (sitä aina vaan jossain vaiheessa sitten havahtuu, että "ai niin olen julkisella paikalla ja et täällä on muitakin" kun huomaamattasi pieraiset tai itket herkkää kohtaa). Joskus tulee kyllä myös juteltua kivoille ihmisille ja huomaakin saavansa matkaseuraa ihmisistä, joihin ei olisi ehkä muuten tutustunutkaan :) ne on aina kivoja hetkiä.

Aika hauska muuten miten me ihmiset ollaan niin laumaeläimiä ja perusvaistot vie meitä. Kun nukuin jokin aika sitten yön Madridin lentokentällä, menin jotenkin vaistomaisesti nukkumaan penkille, jonka lähellä oli toinenkin tyttö. Kun heräsin jossain vaiheessa yötä, meitä oli siinä samassa "penkkiryhmässä" varmaan kuusi tyttöä ja kaikki muut lähistöllä olevat penkkiryhmät olivat ihan tyhjiä. En muistaakseni puhunut kenellekään heistä. Muutaman kanssa aamulla vaihdettiin nyökkäys ja hymy tyyliin "kiitos uniseurasta ja turvallisuuden tunteesta".  Hauska kokemus.

Yksin matkustaessa on kiva katsella ihmisiä. Oletteko huomanneet, että ihmisiä on jotenkin sellaisia "alatyyppejä" ihonväristä ja rodusta riippumatta? Jotenkin voi nähdä, et tietyt ihmiset on niinku saman tyylisiä tai jotain samaa tyyppiä. Ne muistuttaa jollain tapaa jotain ihmistä, jonka ehkä jo tunnet vaikka ulkonäkö on ihan toisenlainen. Tämä ei ehkä sinänsä ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta itse en ole tullut jotenkin niin ajatelleeksi ennen tätä runsaampaa matkustelua, että kuinka samanlaisia ihan oikeasti ihmiset onkaan ja kuinka niitä samoja "alatyyppejä" vaan on kielestä ja kotimaasta riippumatta. Jännää. Mutta mihin "alatyyppiin" kuulun itse? Siihen en osaa vastata. Ylipäätään on ihan hirmuisen vaikea miettiä, että miten muut ihmiset näkee itsen, vaikka muista pystyt luomaan välittömästi mielikuvan.

Tässä paljon reissatessa tullut pohdittua, että miksi matkustaminen oikein väsyttää niin paljon. Lentokoneet ja junathan sen työn tekee.. Ennen ehkä matkustamisessa väsytti eniten se, että sitä jännitti ja pakkaaminen oli aina vähän säätämistä. Nyt niihin on tullut rutiinia ja kun tietää mitä kentällä tapahtuu ja mitä pitää tehdä ym. niin niitä ei enää jännitä. Edellisenä yönä saa hyvin nukuttua eikä stressaa jotenkin ylimääräistä. No, katsotaan kun lähden tiistaina sinne New Yorkiin. Voi olla et syön nämä sanani omasta rentoudestani nukkua edellinen yö rauhassa (se suullinen esitys jännittää ihan hirmuisesti nimittäin...). Riippuu varmasti ihmistyypistä, että kuinka väsyttävää matkustaminen on. Kuinka helposti stressaa asioista, kuinka hyvin on varustautunut ja kuinka hyvin pystyy rentoutumaan matkustaessa. Jos on jotenkin vähän jännityneenä ja valmiustilassa koko ajan, niin väsyy väkisinkin enemmän kuin ihminen, joka esimerkiksi nukkuu koneessa tai junassa huoletta. Lisäksi aistiärsykkeiden runsaus väsyttää. Ainakin mua. Tässäkin istuessa ja kirjoittaessa mun ohi kävelee minuutissa lukuisia kymmeniä ihmisiä. Niin vaikka olisin kuinka ajatuksissani, kuuntelen musiikkia ja keskityn kirjoittamiseen, niin aivoni rekisteröivät ympäristön ärsykkeitä koko ajan. Jos olisin kotona, samassa asennossa, tekemässä samaa ja yhtä vähällä unella, olisi lopputulos se, etten olisi päivän päätteeksi niin väsynyt. Ja on hurjaa huomata kuinka rentouttavalta tuntuu sulkea silmät edes viideksi minuutiksi!

Onko matkustamisessa edelleen glomouria? Minulle ainakin kyllä ja ei. Minusta matkustaminen on ihanaa! Haluan matkustaa, nähdä ja kokea paljon. Mutta näinä hetkinä, kun lennon lähtöön on aikaa vielä kuusi tuntia, on vasta iltapäivä ja itsellä on sellainen olo, kuin olisit tulossa aamuyöllä baarista kotiin juhlittuasi ja tanssittuasi pöydillä  koko illan,  glamourin tuntua ei meinaa löytää. Mutta onneksi tästäkin voi yrittää tehdä hauskaa ja koettaa nauttia fiiliksistä. Asenne on kuitenkin se joka tässäkin ratkaisee. Mut sitä  mä en ymmärrä, et miten noi naiset, jotka matkustaa korkkareissa oikein jaksaa ja kykenee siihen?

Illaksi kotiin ja omaan sänkyyn! Sillä ajatuksella kyllä jaksaa täällä vähän sekopäisenä pyöriäkin ;)

Kivaa viikonloppua kaikille reissaajille ja niille onnellisille, jotka ei näytä iltapäivällä humalaiselle ihan vain väsymyksen vuoksi!

Lihaspornoa somessa

Siltä ei voi enää välttyä! Sitä tulvii joka puolelta ja melkein jokainen kontakti somessa joko itse postaa lihaspornoa tai vähintäänkin peukuttaa sitä. Selfiet peilin edessä lihaksia esitellen ovat todella yleisiä näinä päivinä. Anna Abreun treenauskuvat ja punnerrusvideot leviävät netissä kuin metsäpalot leviäisivät Espanjassa (Annan kohdalla ehkä Portugalissa) ja ylittävät jopa uutiskynnyksen (Eikä siis mitään negatiivista Annaa kohtaan, musta hänellä on hyvä meininki tekemisissään). Uutisointi ja hypetys ihmetyttää!  Hienoa ja hyvää on toki se, että ihmiset ovat innostuneet taas liikkumaan. Se on oikeasti hyvä asia ja sitä saa peukuttaa. Mutta, itselläni väkisinkin nousee jotkut niskavillat pystyyn nähdessäni lihaksikkuutta ja tavoitteellista treenamista ihannoivia kuvia peilien edessä over and over and over again... Tämän hetken juttu on selkeästikin salilla käyminen ja lihasten kasvattaminen, sukupuolesta riippumatta. Kuulostaa tervehenkiselle ja hyvälle. "Näinhän meitä ihmisiä neuvotaan elämään!". Mutta onko se oikeasti sitä miltä se näyttää? Herää kysymys, että onko tämä enää normaalia, hyvää ja tervettä toisten tsemppaamista vai jo vähän vinksahtanutta suhtautumista kehoon ja sen muokkaamiseen?

Jo muinaiset kreikkalaiset....

Todellakin! Jo muinaiset kreikkalaiset ihannoivat lihaksikkuutta, joka yhdistettiin voimaan, seksikkyyteen, valtaan... mitä näitä nyt on. Aivan vastaavat systeemit jyllää ihmisillä edelleen! Tässä ei ole sinänsä siis mitään uutta ja ihmeellistä. Uutta ja huolestuttavaa on  se, että kuinka tämä lihaksikkuuden ihannointi vääristää kuvaa terveellisestä kehosta. Esimerkiksi normaalista hyvinvoivasta naisen kehosta, jossa kuuluu olla rasvaa! Jossa kuuluu olla myös muotoja ihan fysiologisista syistä. Six pack ja teräksen kovat hauislihakset eivät ole niitä naiskehon luonnollisimpia ilmentymiä. Ehkä juuri siksi niitä halutaan tavoitella. Ehkä juuri siksi, koska se kertoo itsekurista, tavoitteellisuudesta, ahkeruudesta ja myös sosiaalisesta asemasta. Niillä halutaan välittää viestiä, että "Olen menestynyt, hyvinvoiva ja pidän huolen itsestäni". Nämä ovat asioita, joita haluttiin vielä muutamia vuosia sitten välittää olemalla laiha. Nyt enää sekään ei riitä. Pitää olla myös lihasta, ettei ole "Laihaläski".

Strong Is the New Skinny

Tuttu lausahdus? Joo, tältä on ollut vaikea välttyä myös. Pengoin vähän, mutta suoraan aiheesta en onnistunut löytämään artikkeleita. Mutta, onnistuin löytämään Dalhousien yliopistosta valmistuneen Amy Grahamin gradun Is Strong the New Skinny? Exploring Athletic Ideal Internalization Among Women (löytyy täältä). 

Gradun yhteenvedossa todetaan, että median välittämän atleettisen naisihanteen sisäistämisen on todettu aiheuttavan kehotyytymättömyyttä ja häiriintynyttä syömistä naisilla.  Yhteenvedossa nostetaan esiin mielenkiintoinen ja erittäin oleellinen pointti, että olisi tärkeää tutkia ja määrittää, että miten ja kuka on määrittänyt fitness lehdissä esiintyvät atleettiset ihannekehot. Pohdinnassa heitetään hienovaraisesti ilmoille kysymys, että onko siellä ollut lainkaan naisia vaikuttamassa asiaan?  Ja todetaan, että naisten kehotyytymättömyyttä pahentavia sosiokultturaalisia paineita on  haastettava sekä selvitettävä kuinka hyvin ihannekehoa käsittelevät julkaisut oikeasti edesauttavat positiivista terveyskäyttäytymistä vai pahennetaanko niillä entisestään jo iänikuista ongelmaa: tyytymättömyyttä kehoon ja sen negatiivisia seurauksia.

Fitness on lajina minulle vieras enkä voi missään nimessä väittää ymmärtäväni täysin sitä maailmaa ja mitä kaikkea hyvää  ja huonoa siihen liittyy. Enkä sitä yritä tehdäkään. Ymmärrän kuitenkin sen, että yhä nuoremmat ovat tämän villityksen myötä hakeutuneet lajin pariin ja lajin parissa häiriintyneen syömisen ja syömishäiriöiden yleisyys on huolestuttavan yleistä. Näin olen ymmärtänyt.

Netistä löytyy valtavasti treenaamiseen liittyviä tsemppauslauseita ja oma personal trainer on varmasti tavallisempaa kuin koskaan ennen.  Ystävänpäivän aikoihin pyöri alla oleva kuva paljon esimerkiksi facebookissa:

Siis ihan oikeesti! Kuvan on ehkä tarkoitus olla hauska ja tsemppaava, mutta onko se sitä todella? Salil eka, salil vika! Niin, ei kai siinä kauheasti muita kavereita oikein ennätä näkemäänkään. Paitsi sitä treenikaveria, joka ottaa peilin kautta treenikuvia treenikaverin hauiksista. Kyllä, huomaan olevani jotenkin närkästynyt tästä kuvasta ja se ehkä paistaa läpi!

Itse olen vain huomannut pohtivani näitä postauksia ja kuvia katsellessani, että onko niissä mukana ihan oikeasti ja aidosti liikunnan ilo? Osalla varmasti on, osalla ehkä ei.  Liikuntaan jää koukkuun. Sopivassa määrin liikuntaan "koukkuun" jääminen on positiivista ja tekee ihan hyvääkin. Liikunta on ihanaa ja on ihan palkitsevaa huomata kehitystä. Mutta näiden lihasporno kuvien yhteydessä sitä "koukkuun jäämistä" hehkutetaan usein niin voimakkaasti, että  väkisinkin tulee miettineeksi, että "Niin, onkohan syntynyt oikeasti riippuvuus, jolla kompensoidaan jotain muuta ongelmaa elämästä"  tai "Onko liikunnasta ja kehon muokkaamisesta tullut keino saada luotua turvallisuuden illuusio?" ajatuksella: "Vaikka maailmassa kaikki olisi ihan sekaisin, voin siitä huolimatta vaikuttaa kehoni koostumukseen ja muotoon siten, että  treenaan ja syön tietyllä tavalla". Se oikeasti luo tunteen turvallisuudesta, mutta se ei ole sitä aitoa ja oikeaa turvallisuuden tunnetta mitä ihminen silloin kaipaa ja haluaa kokea.

En tiedä. Tässä somessa pyörivässä lihaspornossa on varmasti paljon hyvää (se varmasti oikeasti tsemppaa kuvien jakajia ja niitä peukuttavia), mutta on siinä myös jotain tosi hälyttävää ja surullista. Kun seuraavan kerran postaat itse tai katselet treenauskuvia tai treenauksen tuloksia, mieti hetki, että onko kyseessä oikeasti positiivinen asia, jota on hyvä peukuttaa vai onko kyseessä sittenkin lihaspornoa, jonka avulla ihmiset haluavat positiivista huomiota keholleen, turvallisuuden illuusiolleen tai sille, että "katsokaa kuinka hyvä, aikaansaava, menestynyt ja hyvinvoiva olen". Minun tekee mieli kysyä, että miksi ihmisellä, joka on aidosti menestynyt, hyvinvoiva ja sinut itsensä kanssa, olisi tarve jakaa koko maailmalle hikisenä salilla otettu kuva hauislihaksestaan? Ehkä mä en vaan tajuu. Mut, onneks tässä maailmassa ihan kaikkee ei aina tartteekaan ;) Kivaa viikonloppua kaikille!

Kun mietit onko oma tai läheisen syöminen, suhtautuminen ruokaan, kehoon, liikuntaan tai painoon normaalia?

Kun itse teini-ikäisenä 'venkoilin' laihduttamisen, syömisen, oksentamisen ja liikunnan kanssa, oli pahin pelkoni ja suurin toiveeni, että joku olisi huomannut. En halunnut salaisuuteni paljastuvan, mutta silti kaipasin kovasti, että joku olisi huomannut. Joku olisi nähnyt ja auttanut. En uskaltanut hakea itse apua, koska aidosti en uskonut, että kukaan olisi ottanut minua tosissaan. "Jos on syömishäiriö, niin silloinhan kuuluu joutua tyyliin letkuihin tms. jotta voi sanoa et on sairas..." Näin ajattelin silloin ja aivan turhaan.

Liian moni vähättelee oireitaan ja vinksahtanutta suhtautumistaan painoon, syömiseen, kehoon, laihduttamiseen, lihaksikkuuteen ja liikuntaan liittyvissä asioissa. Koettaa vain sinnitellä ja pärjätä, jotenkin. Välillä paremmalla ja välillä huonommalla  menestyksellä. Todella moni kokee, ettei voi hakea apua, koska "Kuka minut muka ottaisi tosissaan?", "En ole riittävän laiha, jotta minua uskottaisiin" , "Eihän tämän ikäiset enää sairasta syömishäiriöitä", "Ei kai nämä minun juttuni nyt niin vakavaa ole", "Olisipa noloa, jos joku saisi tietää",  "Apua, jos joku ottaisi tämän minulta pois! Mitä minä sitten olisin? Olisinko enää olemassa", "Kuinka muka minä voisin hakea apua, kun en ole langanlaiha tai kun en oksenna", "Eihän tämä minun juttuni mitään ole, eikös kaikki mieti näitä asioita yhtä paljon?".

Yksi oleellinen kriteeri sille, että onko suhde syömiseen, painoon ja liikuntaan normaalia on se, että kuinka paljon niihin liittyvät asiat vaikuttavat normaaliin elämään. Vaikuttaako tarpeesi syödä tiettyä ruokaa, tietyllä tavalla, tiettyyn aikaan sosiaalista elämääsi rajoittavasti? Onko syömisesi kaoottista ja hallitsematonta? Järkkyykö maailmasi, jos suunnitelmasi syömisen tai liikunnan suhteen muuttuvatkin yllättäen? 

Kun syöminen häiriintyy, voi oirehdinta näkyä muun muassa näin:

Ja ajatukset alkaa kietoutumaan tähän suuntaan:

Haluan kertoa sinulle: Suurin osa syömishäiriötä sairastavista on normaalipainoisia. Syömishäiriöt eivät katso ikää. Nuorten syömishäiriöistä ja etenkin anoreksia ja bulimia tyyppisestä oireilusta vain puhutaan eniten. Pikkuhiljaa on alettu tunnistamaan myös BED ja ortoreksia omana syömishäiriötyyppinään. Yleisin syömishäiriö on kuitenkin epämääräinen syömishäiriö, joka ei ole puhtaasti oireilultaan mitään edellä olevista. Moni jättää hakeutumatta hoitoon siksi, ettei oma oireilu ns. mene mihinkään kategoriaan. Niin, suurimmalla osalla ei mene!

Diagnoosit ovat lääkäreiden välineitä. Ne eivät oikeasti kerro sinusta. Ne ovat välineitä luokitteluun, koska järjestelmä sitä vaatii. Diagnoosi ei kerro millaista sinun suhtautumisesi ruokaan, painoon tai kehoosi on! Se ei kerro kuinka paljon sinua ahdistaa! Se ei kerro kuinka iso osa ajatuksistasi päivässä on suuntautunut siihen, että "Voinko syödä? Mitä minun pitää tehdä voidakseni syödä? Entä jos söisinkin tuon, niin sitten voisin jättää sen jutun syömättä. Ai niin, söin eilen sen keksin, niin nyt en kyllä voi lounaalla ottaa leipää. Minulla on kova nälkä, mutta koska viikon kalorikiintiötä pitää säästellä kahden päivän päästä oleville Maijan synttäreille, en voi nyt syödä. Vai entä jos en menisikään Maijan synttäreille. Jos kävisinkin tänään kaksi kertaa lenkillä, niin sitten voisin syödä ehkä enemmän nyt. Tai sitten se olisi vain etumatkaa Maijan synttäreitä varten (koska siellä voi  joutua syömään enemmän kuin olen suunnitellut). Entä jos nyt syönkin, niin entä jos en pystykään lopettamaan. Ai niin, kotona on se yksi suklaapatukka vielä jemmassa. Entä jos en nyt pysy tiukkana, niin kaikki lähtee taas käsistä... Jos kävisinkin varmuuden vuoksi tänään kahdesti lenkillä ja jätän nyt tuon syömättä. Joo se on hyvä!" Ja sitä rataa!

Vertaistukiryhmää vetäessäni yleisin yhteydenotto oli pääpiirteittäin tällainen:

"Olen jo 25-vuotias. Olen sairastellut syömishäiriötä jo kymmenen vuotta. Välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin. Välillä olen yrittänyt hakea hoitoa, mutta koska en oksenna enkä ole normaalipainoinen, ei minua ole otettu vakavasti.  Nyt en enää jaksaisi elää tämän kanssa.  Olen käynyt terapiassa masennuksen vuoksi, mutta siellä ei paneuduttu syömisongelmiini.  Minulla ei ole diagnoosia ja olen normaalipainoinen.  Voinko tulla ryhmään, vaikka olen normaalipainoinen, en ole ollut hoidossa missään eikä minulla ole diagnoosia? Onko siellä vain nuoria langanlaihoja tyttöjä?"

Aivan liian moni normaalipainoinen ja ulkoisesti terveen näköinen, paljon aikaan saava tyttö ja poika oireilee syömisen tai liiallisen liikunnan kautta pahaa oloaan. Aivan liian moni ei hae apua, koska ei koe, että oma oireilu olisi ns. "riittävän" vaikeaa. Mitä aikaisemmassa ja lievemmässä vaiheessa asiaan puututaan, sitä suurempi on todennäköisyys, ettei oireilu pääse pahenemaan ja kroonistumaan. Sitä todennäköisemmin sinä saat elää omaa elämääsi, etkä "syömishäiriön" elämää! Ongelma tässä yleensä on se, että syömishäiriö on usein myös selviytymiskeino, eikä siitä haluta luopua ennen kuin alkaa ns. kärsimysvaihe, jolloin voidaan olla jo tosi pitkällä syömishäiriöisessä maailmassa.

Keskuudessamme on paljon myös jo aikuisia, lapsensa kasvatteina tai jo eläkkeellä olevia naisia ja miehiä, jotka eivät ole ikinä sanoneet kenellekään sanallakaan mitään. He ovat hakeutuneet hoitoon lihavuuden ja liitännäissairauksien vuoksi. Ovat pitäneet vuosikausien oireilun salassa. Valtava taakka. Toisaalta oireilusta on voinut tulla "oma salainen ystävä", joka on antanut hetken lievitystä pahaan oloon. Jonkinlaisen selviytymiskeinon.

Ja sitten valtavan suuri joukko, joilla syöminen on välillä kaoottista, välillä hallinnassa. Riippuen elämäntilanteesta. Puhutaan ns. häiriintyneestä syömisestä. Sitten on suuri joukko miehiä, jotka oireilevat myös, mutta niistä on vaikeaa puhua eikä niitä mielletä "syömishäiriöiksi". Nehän ovat "pikkutyttöjen sairauksia, ei niitä oikeilla raavailla aikuisilla miehillä ole". Eipä! Ei ehkä aivan yhtä laajassa mittakaavassa, mutta kyllä niitäkin on eikä sitä tarvitse hävetä. Miesten ulkonäköpaineet ovat nykyään aikamoiset! Miesten lihastyytymättömyys voi saada ikäviä piirteitä ja horjuttaa miehen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia voimakkaastikin. Kaikki saattaa näyttää ulospäin vain sille, että "onpas reipas mies, kun jaksaa käydä salilla noin paljon".

Nämä miedommat häiriintyneen syömisen muodot ovat hirvittävän vaikeita todentaa tilastoiksi. Ne kun harvoin tulevat ilmi. Siksi haluan niistä mesota! Se, että käsittelee elämän vastoinkäymisiä ja asioita syömisen kautta, on todella ymmärrettävää ja normaalia. On normaalia, että esimerkiksi surun ollessa läsnä, ruokahalua ei vain ole tai se kasvaa. Mutta koska syömme joka päivä useita kertoja, ruokaa on koko ajan läsnä, on sen avulla tässä yhteiskunnassa ns. "helppo" hakea turvallisuudentunnetta maailman kaaosta vastaan siitä, että "pystyn ainakin kontrolloimaan syömisiäni ja kroppaani". Se oikeasti tuo turvallisuuden tunteen ja silloin kontrollin tarve tulee ns. tarpeeseen. Ikävää vain, ettei nämä keinot ole kovinkaan toimivia vähänkään pidemmällä aikavälillä. Tai vastaavasti, ruoka on todella helppo lohduttaja. Syöminen nostattaa mielialaa, se vapauttaa mielihyvähormoneja. Ja ruokaa voi joskus käyttää myös lohduttajana. Mutta jos siitä muotoutuu ainoa tai lähes ainoa tunteidensäätelykeino, alkaa se ohjaamaan liikaa elämää ja vaikuttamaan siihen negatiivisesti. Suhteemme ruokaan ja siihen vaikuttavat tekijät ovat niin moninaiset ja yksilökohtaisia, ettei siitä nyt enempää tässä kohtaa.

Mikä sitten on normaalia ja mikä epänormaalia syömistä?

Monet tosi herkät, kiltit ja huomaavaiset ihmiset oireilevat syömisen kautta. Suuri kynnys avun pyytämiseen voi tulla myös siitä, ettei halua olla vaivaksi kenellekään. Ettei vie jonkun "sairaamman" paikkaa tai kuormita muita. Jos ajattelet näin, niin haluan sanoa sinulle, että Sinun elämäsi ja hyvinvointisi on yhtä arvokasta ja tärkeää kuin jokun toisen. Sinä olet arvokas ja sinä ansaitset saada apua!

Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, ei syömishäiriö aina näy päällepäin. Suurimmalla osalla se ei näy päällepäin ja varsinkaan miehet kokevat erityisen suureksi kynnykseksi hakea apua syömisongelmiinsa. Se on surullista, ikävää ja turhaa! Jos tunnistat itsessäsi tai läheisessäsi piirteitä, joita näissä on esitetty, on aika hakea apua. Voit esimerkiksi tulostaa nämä Syömishäiriöliiton Tuu Syliin -esitteessä olevat listat (löytyy myös jutun alta linkistä) ja ruksaa viereen mitä tunnistit itselläsi. Sinulla ei tosiaan tarvitse olla listojen kaikkia kohtia voidaksesi hakea apua, eikä sinulla tarvitse olla kliinisen syömishäiriön täyttäviä kriteereitä. Mutta näiden listojen avulla voi olla helpompi kertoa jollekin, esimerkiksi terveydenhoitajalle tai ystävälle, mikä on oikeasti tilanne. Jos tunnistat ystäväsi tai perheenjäsenesi käyttäytymistä näistä, kysy rohkeasti "Kuinka voit?" rauhallisessa tilanteessa. Kerro huolesi ja havaintosi. Läheinen voi olla hyvinkin vastahakoinen tai huokaista helpotuksesta, kun joku vihdoin huomaa ja kysyy. Joskus henkilölle itselleen avun hakeminen tai asiasta kertominen voi olla liian iso kynnys. Silloin päättäväinen ja välittävä ystävä/läheinen/tuttava on kultaakin arvokkaampi.

Häiriintynyt suhtautuminen ruokaan, syömiseen ja liikuntaan on korjattavissa! Lohduttavaa on, että suuri osa vakasti syömishäiriöön sairastuneistakin paranee. Osa ilman hoitoakin, ajan kanssa.  Suhteen korjaaminen vaatii usein paljon aikaa ja työskentelyä itsensä kanssa, mutta se on korjattavissa ja se todella on sen arvoista! On valitettavan paljon ihmisiä, jotka kärsivät aivan turhaan vain, koska eivät uskalla kertoa. Eivät uskalla hakea apua.  Aivan liian paljon aivan turhaan elämä on kauhean rankkaa, vaikkei sen tarvitsisi olla. Elämän ei kuulu olla niin kauhean rankkaa! Sen ei oikeasti tarvitse. Syömisen ei tarvitse olla vaikeaa ja hankalaa. Se voi olla vaapata niin, että kaikki on sallittua! Se voi olla sitä, että saat syödä aina itsesi kylläiseksi ilman, että sinun tarvitsisi pelätä lihovasi. Sen ei tarvitse olla niin kauhean vaikeaa ja hankalaa! Eikä syömisen ja liikunnan kuulu eikä tarvitse vallata koko elämää.  Niiden kuuluu olla elämää rikastavaa ja elämää tukevaa, ei sitä tuhoavaa!

Muista, että sinä et ole yksin! Riippumatta siitä huomaatko itse kaipaavasi apua tai olet huolissasi ystävästä tai läheisestä. Sinä et ole yksin! Ymmärtäviä korvia, lohduttavia olkapäitä ja ammattiapua on saatavilla.

Yhteistyössä:

www.syomishairioliitto.fi

http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/liiton-esite-2013.pdf

Miksi Nukkumatti unohtelee ihmisiä? Entä miten hänet saisi houkuteltua takaisin heittämään unihiekkaa? Mysteeri nimeltään Uni

"Univammasen" eli unihäiriöisen elämä on toisinaan hankalaa ja "univammasen" kanssa eläminen on varmasti myös hankalaa. Joskus unta riittää vaikka muille jakaa. Välillä taas tuntuu kuin Nukkumatti olisi unohtanut sinut ihan kokonaan ja välillä taas luulet olevasi koira, koska olet jatkuvasti "vartiossa" ja jokainen rapsahdus tai ääni saa sinut säpsähtämään. Kanssaeläjille tämä tarkoittaa sitä, että toisinaan pyörit sängyssä levottomana tai kukut yöt ja yrität metsästää unta kaikenlaisilla keinoilla, mitä nyt vain olet joskus lukenut tai kuullut. Kun kukkuu yöt, on unta saatava joskus, jottei olo olisi ihan hirveä. Tarkoittaen sitä, että joskus nukutaan päivällä, joskus yöllä. Joskus sekä päivällä että yöllä, pienissä pätkissä tai sitten 15h putkeen. Todella kaoottista ja hankalaa sekä "univammaiselle" että hänen kanssaeläjilleen. Minä kuulun "univammaisten" joukkoon, enkä ole todellakaan yksin:  Suomalaisista yli 600 000 kärsii unihäiriöstä (Uniliitto 2007). Yhdysvalloissa vastaava luku on yli 70 miljoonaa ihmistä. Eli voidaan todeta, että kaiken kaikkiaan unihäiriöt ovat kansanterveydellisesti merkittävä ongelma.

Käytän unihäiriöistä termiä "univamma". Sen ei ole tarkoitus olla loukkaava tai leimaava. Siitä on vain tullut ehkä itselle sellainen tapa puhua asiasta muille, et "no, mä nyt oon vähän tällainen univammanen". Koen, että omassa elimistössäni asiat, jotka säätelevät unta, ovat oikeasti jotenkin "vammautuneet" jossain kohtaa. Muistan jo ihan pienenäkin kipuilleeni nukahtamisen tai heräilemisen kanssa. Jossain vaiheessa elin aikaa, jolloin olin todella stressaantunut, liian stressaantunut ja kierroksilla, jolloin unettomuus vaivasi todella. Pahimmillaan kroppa oli niin kierroksilla, etten saanut unta edes unilääkkeiden avulla. Nykyään ymmärrän onneksi jo elimistöni viestejä paremmin ja osaan höllätä riittävän ajoissa. Uniongelmat ovat ihan hirvittävän yleisiä ja hankaloittavat ja heikentävän kaikenikäisten ihmisten elämää ja elämänlaatua.

Tullut tässä siis pohdittua, että miksi me ylipäätään tarvitaan unta? Miksi se häiriintyy niin monella? Mitä uniongelmat aiheuttavat meille ja mitä asialle voisi tehdä? Mikä siis Nukkumattia oikein vaivaa, kun se ei aina löydä ihmisten luo? Näihin asioihin löytyy paljon tutkimusta ja perusteellista tietoa. Tässä jotain pientä selvitystä ja pohdintaa näihin kysymyksiin.

Miksi ihminen tarvitsee unta?

Vastaus kysymykseen on jossain määrin vieläkin mysteeri! Nukkumisen välttämättömyyden perimmäistä syytä ei vielä tiedetä. Paljon on kuitenkin tutkittu mitä tapahtuu, jos ei nuku riittävästi ja sitä kautta tiedetään jotain nukkumisen välttämättömyydestä. Jos ihminen on riittävän pitkään nukkumatta, ihminen kuolee. Tällöin puhutaan jo viikoista ilman unta. Uni on tiettävästi erityisen tarpeellista aivojen toimintakyvyn kannalta. Myös elimistön perustoimintojen ja aineenvaihdunnan kannalta unella on ratkaiseva merkitys.

Mitä unettomuus on?

Unettomuus määritellään toistuvaksi vaikeudeksi nukahtaa, liian lyhyeksi yöuneksi tai unen huonoksi laaduksi, vaikka henkilöllä on mahdollisuus nukkua (Unettomuuden Käypä hoito -suositus 2008 löytyy kokonaisuudessaan täältä).

Mikä aiheuttaa unihäiriöitä ja unettomuutta

Unettomuuden käypä hoito -suosituksen mukaan unettomuudesta kärsivät ihmiset stressaantuvat erittäin herkästi. Eikä kyseessä ilmeisesti ole niinkään painetekijöiden määrä tai laatu, vaan kyky tunnistaa ja käsitellä emootioita. Eli Nukkumatti pelkää käsittelemättömiä tunteita ja asioita. Toiminnallinen unettomuus alkaa yleensä jostain muutoksesta elämäntilanteessa, johon on luonnollista reagoidakin unettomuudella, jolloin Nukkumatti siis pysyy ihan tarkoituksella kaukana sinusta. Tilapäinen unettomuus kuitenkin kroonistuu helposti, jos ja kun unettomuus alkaa aiheuttaa huolta. Vireystila on unen ja valveen välisen tasapainon keskeinen säätelijä, ja siten liiallinen vireys on este unelle. Vireyttä lisäävät liiallinen psyykkinen tai fyysinen aktiivisuus, ongelmien huomiotta jättäminen päivällä (jolloin ne tunkeutuvat mieleen yöllä), huoli unesta ja uni-valverytmin rikkoutuminen. Tällöin muodostuu helposti noidankehä, jossa unen yrittäminen vain pahentaa tilannetta. Unettomuutta ylläpitävistä tekijöistä keskeisin on ylivireystila ja sen jatkuminen itseään ruokkivana kehänä. 

Lisäksi unettomuuden riskitekijöitä ja Nukkumatin karkoittajia ovat pitkäaikaiset sairaudet (sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, keuhkosairaudet, neurologiset sairaudet, reuma), depressiivisyys, fyysiset vajaatoiminnot, heikoksi koettu terveydentila ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö. Naisilla vaihdevuosiin saattaa liittyä unettomuutta, liittyen hormonitoiminnan muutoksiin. Unihäiriöitä voivat lisätä myös huumeet, alkoholi, tupakka ja kofeiinipitoiset juomat (myös kola- ja energiajuomat).

Mitä unettomuus ja uniongelmat aiheuttavat

Liian vähäinen uni ja unettomuus aiheuttavat ärtyneisyyttä, vastustuskyvyn heikkenemistä, muistin, keskittymiskyvyn ja oppimisen häiriöitä, lisääntynyttä tapaturma- ja onnettomuusriskiä sekä lisää alttiutta mielenterveyden ongelmille. Unenpuutteen tiedetään vaikuttavan oleellisesti myös aineenvaihduntaan  ja syömiskäyttäytymiseen. Riitta Luoto avaa unen pituuden yhteyksiä hormonaalisiin ja metabolisiin muutoksiin artikkelissaan "Miksi lyhyt uni lisää ruokahalua?"

"Unen pituuden tiedetään olevan yhteydessä hormonaalisiin ja metabolisiin muutoksiin, mutta erot sukupuolten välillä ovat olleet epäselviä. Keski-ikäisiltä koehenkilöiltä mitattiin lyhyen (neljä tuntia) ja pitkän (yhdeksän tuntia) unijakson jälkeen sokeriaineenvaihduntaan ja ruokahalun säätelyyn liittyviä hormonipitoisuuksia satunnaistetussa vaihtovuoroisessa (crossover) tutkimusasetelmassa.

Lyhyt uni lisäsi greliinin pitoisuutta vain miehillä. Naisilla puolestaan glukagonin kaltainen peptidi, GLP-1, väheni lyhyen unen jälkeen, mitä miehillä ei havaittu. Molemmilla sukupuolilla lyhyt uni vaikutti ruokahalua sääteleviin tekijöihin, vaikkakin eri mekanismeilla (St-Onge MP ym. Sleep 2012;35:1503, doi: 10.5665/sleep.2198). Sukupuolella on merkitystä, koska lähes kaikilla naisilla raskaus on aikaa, jolloin unen pituus muuttuu. Raskauden aikaiset unihäiriöt liittyvät sokeritasapainon häiriöihin ja lisäävät osaltaan myös raskauskomplikaatioiden vaaraa (O'Keeffe M ym. Int J Obes (Lond) 2012, doi: 10.1038/ijo.2012.142).

Mitä asialle on siis tehtävissä? Ainakin se, että lyhyen unen jälkeen kannattaa välttää nälkäisenä ruokakauppaan menoa ja pysytellä kauempana jääkaapista. Magneettikuvaukseen perustuvassa unitutkimuksessa kävi nimittäin ilmi, että ruokaan liittyvät aivoalueet (putamen, nucleus accumbens, thalamus, insula, prefrontaalinen aivokuori) aktivoituivat ruoan näkemisen jälkeen selvemmin lyhyempien neljän tunnin yöunien kuin pidempien yhdeksän tunnin yöunien jälkeen (St-Onge MP ym. Am J Clin Nutr 2012;95:818, doi: 10.3945/ajcn.111.027383). Ylensyönnin tai muun ruoalla palkitsemisen vaara on siis suurempi huonosti nukutun yön jälkeen. RL"

Lähde: Luoto R, Lääketieteellinen Aikakausikirja Duodecim. 2013;129(5):457

Vähän ja huonosti nukkuvilla on siis suurempi riski ylensyömiseen ja siten painonnousuun. Yhdysvaltalaisen 68 183 sairaanhoitajan kohortin tutkijat ovat selvittäneet asiaa seuranta-aineistostaan (Am J Epidemiol 2006;164:947). Sairaanhoitajien nukkumiskäyttäytymistä selvitettiin vuonna 1986, minkä jälkeen heidän painonkehitystä seurattiin 16 vuoden ajan. Naiset, jotka nukkuivat enintään 5h/yö, lihoivat keskimäärin 1,14 kg ja 6h/yö tuntia nukkuneet 0,7 kg enemmän kuin vähintään seitsemän tuntia nukkuneet. Lihavuuden riski oli vähän nukkuvilla 1,15- ja 1,06-kertainen verrattuna vähintään seitsemän tuntia nukkuneisiin. Tuloksissa huomioitiin liikunta, ravintotottumukset ja ikä.

Onko sinun kolmiosi tasapainossa?

Miten houkutella Nukkumatti takaisin?

Avainsana on unihygienia, jota noudattamalla Nukkumatin pitäisi jälleen muistaa olemassaolosi ja unenlaadun parantua. Ensimmäinen ajatus unihygieniasta on, et "Mitä? Onhan mulla puhtaat lakanat sängyssä". Mutta unihygienialla tarkoitetaan muutakin.

Unihygienian ohjeet menevät näin:

•  Käytä vuodetta vain nukkumiseen (ja seksielämään)
• Mene vuoteeseen vasta kun olet unelias
• Pyri nousemaan aamulla vuoteesta aina samaan aikaan (myös viikonloppuisin)
• Vältä päiväunia, mutta niitä välttämättä tarvitessasi ota ne joka päivä samaan aikaan ja korkeintaan tunnin pituisina

Tässä muutama neuvo mitä tehdä ennen nukkumaanmenoa:

• Älä nauti alkoholia kahteen tuntiin äläkä kahvia, vahvaa teetä tai muita kofeiinipitoisia juomia kuuteen tuntiin
• Älä tupakoi useaan tuntiin
• Rauhoita itsesi: vältä rasittavaa ponnistelua, jännitystä, väkivaltaviihdettä, kovaa melua
• Viritä makuuhuoneesi nukkumista suosivaksi (sopiva lämpötila, pehmeä valaistus, vähäinen melutaso, hyvä vuode)
• Kevyt hiilihydraattipitoinen iltapala voi olla avuksi (esim. pala leipää ja pieni lasillinen maitoa); älä kuitenkaan syö mitään jos heräät kesken unen
• Nouse ylös, mikäli et pääse uneen alle puolessa tunnissa, mene toiseen huoneeseen tekemään jotain rauhoittavaa ja palaa vasta kun tunnet itsesi väsyneeksi
• Hetken lukuhetki vuoteessa voi helpottaa nukahtamista, etenkin jos luet jotakin melko tylsää tekstiä
• Opettelemalla rentoutumaan voi helpottaa omaa unensaantiaan; esim. rentoutuskasetti, musiikki tai opetellut lihasten rentoutumisliikkeet helpottavat nukahtamista

Lähde: YTHS  artikkeli ja ohjeet kokonaisuudessaan löytyy täältä 

Ohjeet vaikuttavat aika yksinkertaisille ja simppeleille. Minulle muutama kohta on käytännössä kuitenkin osoittautunut todella haastaviksi.

" Pyri nousemaan aamulla vuoteesta aina samaan aikaan (myös viikonloppuisin)"

Tämä on paha! Just kun saat nukkua rauhassa niin paljon kun nukuttaa ja kuitattua univelat, niin pitäisikin nousta taas aikaisin. Ymmärrän, että pitkällä aikavälillä tämä toimii, mutta entäs sillon, kun kaoottinen univaihe on meneillään ja haluat vain yli kaiken nukkua ja saada olosi normaaliksi? Todella haastavaa!

"Nouse ylös, mikäli et pääse uneen alle puolessa tunnissa, mene toiseen huoneeseen tekemään jotain rauhoittavaa ja palaa vasta kun tunnet itsesi väsyneeksi"

Olen ymmärtänyt, ettei yöpöydällä kannata pitää kelloa, jota tulisi tuijotettua ja mietittyä tyyliin et "apua, en ole vieläkään nukahtanut ja nyt ennätän nukkua enää vain 5 tuntia". Uniongelmista stressaaminen pahentaa asiaa. Jos tätä ohjetta alkaa noudattamaan, joutuu seuraamaan kelloa! Olen noudattanut tätä puolittain, eli jos tuntuu, ettei uni ala tulla, olen välillä  noussut ja mennyt lukemaan toiseen huoneeseen ym. Mutta, kun jos alkaa lukemaan yöllä, voi se vierähtää aamuun saakka, kun innostuu! Siitä pääsemmekin seuraavaan kohtaan...

"Hetken lukuhetki vuoteessa voi helpottaa nukahtamista, etenkin jos luet jotakin melko tylsää tekstiä"

Kun alat lukemaan jotain kirjaa, et voi tietää onko se oikeasti tylsää tekstiä. Itselleni käy todella helposti niin, että kiinnostun ja innostun vaikka pienistä kivistä kertovasta tekstistä, jos se on kirjoitettu hyvin. Tämäkin on siis vaikea kohta! Ja jos alkaa lukemaan jotain TOSI kuivaa ja tylsää, niin se liittyy yleensä johonkin mikä pitäisi tehdä tai saada hoidettua pois alta... juu ei hyvä idea siinä vaiheessa, kun kamppailet nukahtamisen kanssa. Ajatusmyrsky on ihan taattu!

Kevyt hiilihydraattipitoinen iltapala voi olla avuksi (esim. pala leipää ja pieni lasillinen maitoa); älä kuitenkaan syö mitään jos heräät kesken unen

Tästä olen eri  mieltä! Jos herää yöllä siihen, että on nälkä, niin on muuten pikkasen vaikeaa nukahtaa uudelleen. Jos herää yöllä siihen, että maha kurnii, niin TODELLAKIN pitää syödä pikkuisen, jotta voi nukahtaa uudelleen. Muuten koko loppuyö menee helposti pyörimiseksi. Nälkäisenä nukahtaminen ei ole luonnollinen tila elimistölle; kun on nälkä kroppa yrittää aktivoida sinua hankkimaan ruokaa ja pitää sinua valmiustilassa, joka on vähän eri suuntainen tila kuin lepo ja nukkuminen... Toisaalta, ei ole hyvä mennä nukkumaan myöskään vatsa aivan täynnä. Silloin voi olla myös vaikeaa nukahtaa ja unenlaatu jää huonoksi. Tämä ohje perustunee siihen, ettei opettaisi elimistöään siihen, että yöllä syödään. Mutta jos oikeasti yöllä herää siihen, että on nälkä, niin silloin pitää syödä! Itselleni saattaa edelleenkin käydä niin, etten ole huomannut syödä riittävästi päivällä, varsinkin jos on tullut liikuttua normaalia enemmän, ja yöllä herääkin sitten siihen, että on nälkä. Niin vaan voi joskus käydä ja kun on nälkä, silloin pitää syödä, vaikka olisi yö. Piste. 

Unirytmi

Luin Stephanie Hegartyn kirjoittaman jutun unirytmistä, jossa pohdittiin kahdeksan tunnin yhtäjaksoisen unen merkitystä ihmisille. Juttu löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Jutussa nostettiin esiin näkemys, jonka mukaan ihmisten unirytmin kuuluisikin jakautua kahteen unipätkään, niin että ensimmäinen unipätkä alkoi kaksi tuntia hämärtymisen jälkeen, jonka jälkeen ihmiset olivat hereillä pari tuntia ja sen jälkeen nukahtivat uudelleen. Unipätkien välissä ihmiset olivat jopa aktiivisia. He saattoivat nousta ylös sängystä ja käydä jopa kyläilemässä tai pysyivät sängyssä lukien, kirjoittaen, rukoillen, harrastaen seksiä tai jutellen perheen kanssa. Tapa on alkanut vähentyä 1600-luvun lopussa. Katuvalaistuksen ja sähkövalaistuksen yleistyttyä ihmiset alkoivat valvoa aiempaa myöhempään illalla. Voikin olla, että monet nykyiset uniongelmat johtuvat keinovaloista ja ihmisten taipumuksesta kaksiosaiseen uneen. Keskellä yötä herääminen on osa normaalia fysiologiaa, sanoo myös BBC:n haastattelema unipsykologi Gregg Jacobs. Yhtenäisen yöunen ajatus saattaa olla jopa haitallinen, jos se hermostuttaa keskellä yötä herääviä ihmisiä. "Monet ihmiset heräävät keskellä yötä ja ahdistuvat, kun eivät saa heti unta. Kyse on kuitenkin paluusta kaksijakoiseen unirytmiin", sanoo neurotieteiden professsori Russel Foster Oxfordin yliopistosta.

Liikkuminen luonnossa on erittäin ihana ja tehokas stressinhallintakeino ja Nukkumatin houkuttelija

Lisäksi on olemassa aamuihmisiä ja iltaihmisiä (ehkä siksi, että Nukkumatti ennättäisi kaikkien luo? ;)). Koen, että itse kuulun aika selkeästi jälkimmäisiin. Jostain syystä unen saaminen on ollut minulle aina paljon helpompaa myöhään ja aamulla nukuttuani noin yhdeksään tai kymmeneen, olen virkeimmilläni. Usein olen virkeimmilläni alkuillasta ja usein siihen aikaan, kun pitäisi alkaa nukkumaan 22-23, olen edelleen ihan virkeä ja pirteä. Saatan nukahtaa hyvinkin yhdentoista jälkeen, mutta sitten herään yöllä. Olen hetken aikaa hereillä ja nukahdan taas. Ehkä "univammaisuuteni" onkin jossain määrin vain sitä, ettei sisäinen kelloni vain meinaa millään asettua kymmenien vuosien harjoittelunkaan jälkeen yhteiskunnan kahdeksasta neljään -rytmiin ja yhtenäiseen kahdeksan tunnin uneen.

Ääniherkille "univammasille" vinkki: Nämä ovat mun  mielestä maailman parhaita korvatulppia! Useampi "univammanen" on todennut saman ja näitä saa eri kokoisina. Itselleni koko S on ollut paras. Isommat alkaa koskemaan kesken yötä... Ja harmikseni olen löytänyt niitä vain Suomesta, joten niitä tulee aina hamstrattua siellä käydessä :) Jos korvatulppien käyttö tuntuu pahalle siksi, että kuulee omat sydämenlyönnit, tulee tässä hyvä vinkki: Laita korvatulppa vain toiseen korvaan. Nuku kyljelleen niin, että tulpaton korva on tyynyssä kiinni. Näin saat ympäristön ääniä vähän vaimennettua, mutta oma sydämentykytys ei kuulu ja häiritse.

 

Kääk! Kohta loppuu taas tän tytön korvatulpat!

Onnistuessaan nukkuminen on aivan ihanaa! Itselleni on vain täysi mysteeri kuinka jotkut nukkuvat säännöllisesti n. 8h yössä putkeen sikeästi. Tuntuu, että olen kokeillut kaikkea! Oleelliseksi olen huomannut yleisen elämänhallinnan  ja säännöllisen liikunnan (paras stressin poistaja ikinä, kunhan sitäkään ei tee liikaa! muuten menee taas kierroksille kroppa), mutta silti välillä vain nukun liian vähän ja pätkissä sekä välillä liian paljon ymmärtämättä kuitenkaan miksi. Mutta, onko sittenkin niin, että kahdessa pätkässä nukkuminen onkin vain hyväksi, kuten BBC:n artikkelissa pohdittiin? Myös siinä pohdittiin myös sitä kuinka ihmisillä ei ole elämän nykytahdissa enää aikaa pohdiskella elämäänsä ja asioita, että ehkä paluu kaksijakoiseen unirytmiin johtuukin siitä. Ihminen tarvitsee aikaa vain olla itsensä ja ajatustensa kanssa. Kiireisessä elämänrytmissä niille asioille ei ehkä oikein ole riittävästi aikaa, mikä sitten voi purkautua ahdistuksena, päihteiden käyttönä ym. Minusta tämä lause on erittäin lohduttava:

"So the next time you wake up in the middle of the night, think of your pre-industrial ancestors and relax. Lying awake could be good for you."

Mysteeri kaipaa ratkaisemistaan, mutta uniasioista stressaaminen lisää myös unihäiriöitä, joten ehkä yritän tosiaan nyt vain nauttia vapaista aikatauluistani, pitää kiinni jonkinlaisesta rytmistä (ehkä siitä omasta luonnollisesta iltapainotteisesta) ja taipumuksestani jakaa uni kahteen pätkään ja noudattaa hyvää unihygieniaa parhaani mukaan. Tietääkseni minulla ei ole mitään fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia tai tiloja meneillään, jotka vaikuttaisivat oleellisesti uneeni. Ehkä minun unenrakentuminen on vain herkkärakenteista  ja vaatii minulta erityistä huolenpitoa. Ainakin tilastojen mukaan en ole todellakaan yksin ja siitä syystä halusin tätä asiaa hieman täälläkin pohtia. Unettomuus on kamalaa ja vaikuttaa todella kokonaisvaltaisesti terveyteen ja elämälaatuun. Siihen kannattaa siis oikeasti panostaa, vaikka hyvän unen saavuttaminen ja ylläpitäminen vähän mysteeriltä välillä tuntuukin! 

Onkohan Nukkumatilla itselläänkin nykyään uniongelmia, kun niin hajamielisesti tuntuu ihmisille unihiekkaa heittelevän? ;)

Kauniita unia ja pieniä junia!