perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tee itsellesi palvelus: LOPETA LAIHDUTTAMINEN!

Sain syömishäiriöliitolta blogihaasteen liittyen Älä laihduta -päivään, jota vietetään 6.5. Päivän historiasta ja blogihaasteeseen osallistujat löydät täältä! Ja Älä laihduta -päivän tapahtumat eri kaupungeissa täältä.



Kiitos haasteesta! Tämä aihe on ollut vuosien varrella paljon pinnalla omassa elämässäni pohtiessani asioita sekä ammatillisesti. Gradua tehdessäni törmäsin ensimmäisiin isoihin tutkimuksiin aiheesta ja nyt väitöskirjaa tehdessäni olen päässyt tutustumaan näihin lisää, joten mukana tutkimustietoa , jotka keskittyvät nyt lähinnä nuoriin naisiin (jos kaipaat jotain lähdettä kokonaisuudessaan, niin laita vaan pyyntöä kommenttiosioon tai ota muuten yhteyttä :)).  Toivottavasti joku muu haasteen saanut keskittyy jutussaan enemmän myös miehiin.

Laihduttaminen on aiheena sellainen, että huomaan paasaavani ja jutellessani aiheesta,  tulistun helposti, huidon käsilläni ja korotan ääntäni. Jotenkin vain olen välillä tästä asiasta maailmalle yksinkertaisesti vihainen! Laihduttamiseen liittyy hyvin paljon asioita, mutta koetan alun oman pohdinnan jälkeen pysyä "päätiellä" ja kertoa vähän siitä, että miksi väestötasolla niin moni laihduttaa ja miten ja mihin laihduttaminen vaikuttaa.

Miksi laihduttaminen on niin huono juttu?

Tyytymättömyys omaan vartaloon on tosi yleistä, samoin laihduttaminen. Ja ikävää koko homma on, koska väärin toteutettuna ja ollessaan tarpeetonta laihduttaminen laittaa vain kropan ja mielen sekaisin! (En uppoudu näihin yksityiskohtiin ja mekanismeihin tarkemmin, niin mielenkiintoista kuin se onkin. Tässä tekstissä pysyttelen väestötasolla). Tuloksena on vain hankaluuksia, vaikkei painonhallinnan tulisi olla niin vaikeaa, koko elämää täyttävää ja jotenkin niin hankalaa ja vaikeaa! Laihduttaessa väärin ja väärin syin koko elimistön hieno kokonaisuus menee pilalle ja rikki todennäköisesti moneksi kymmeneksi vuodeksi ja miksi? Ihan vain siksi, että "kaikki  muutkin laihduttaa", "kroppaa vain kuuluu muokata" ja "pitäisi näyttää jollekin toiselle kokeakseen olevansa suosittu, menestynyt ja arvokas"... Tällä hetkellä kaikki länsimaissa hengissä olevat sukupolvet ovat olleet tämän kaiken laihdutusmyllytyksen vaikutuksen alla. Vallalla oleva ajatusmaailma ja käsitys on, että on ok laihduttaa ja että "kaikki muutkin laihduttaa, kai minunkin täytyy". Kuuluu olla jollain dieetillä, kuuluu olla treeniohjelma ym. Ja huono juttu se on siksi, että ihmiset, joiden ei tarvitsisi laihduttaa, laihduttavat ja elimistön hienosäätö menee epätasapainoon ja sitten joutuukin tasapainoilemaan syömisen ja liikunnan kanssa ja pahimmillaan laihduttaminen laukaisee syömishäiriön. Syntyy paljon turhaa ongelmaa!

Ohessa linkki Sandra Aamodtin (neurotieteilijä) hyvä puheenvuoroon siitä, miksi laihduttaminen ei usein toimi. Kannattaa katsoa!


Entä jos kukaan ei olisi ikinä keksinytkään asiaa nimeltä laihduttaminen? Olen monesti miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että silloin ihmisillä olisi TODELLA paljon vähemmän paino- ja syömisongelmia.

Toki joissain tilanteissa painon pudottaminen on tarpeen, sitä en voi kieltää. Mutta jos näin oikeasti tarvitsee tehdä, niin voitaisiinko se tehdä silloin niinku oikeasti kunnolla ja hyvin. Ohjauksessa ja fiksussa ohjauksessa niin, ettei tehdä hallaa keholle ja mielelle!

Mutta miksi puhutaan tai on edes alettu puhumaan laihduttamisesta, kun kyse on asioiden tasapainosta ja kohtuullistamisesta?! Jos on ylipainoa, niin oikeasti kyse on siitä, että kokonaisuudessaan henkilön elämässä asiat eivät ole tasapainossa niin, että keho saisi sopivasti ravintoa, liikuntaa ja lepoa. Ei tarvitse laihduttaa, vaan tulee tehdä tekoja, joilla asiat saadaan taas tasapainoon ja pikkuhiljaa toimimaan niin kuin niiden kuuluu toimia! Muu tapahtuu sivussa ja itsekseen. Monessa tapauksessa (olipa kyse ylipainosta, häiriintyneestä syömisestä tai syömishäiriöstä) oleellisin, ja usein vaikein, asia on laihduttamisen lopettaminen. Se voi tuntua hassulle kuulla, jos on ollut pitkään ylipainoinen tai laihduttanut koko ikänsä. Lisäksi se voi olla ihan super haastavaa siksi,  kun joka paikasta tulvii viestejä siitä, että "Sinun kuuluisi näyttää tälle", "Sinun kuuluu laihtua näin ja näin nopeasti, kun syöt näin", "Treenaa näin, niin olet bikinikunnossa x viikossa".  Ilman ulkopuolista tukea tai muuta hyvää tukea, laihduttamisen lopettaminen voi olla todella haastavaa! Lisäksi ihmisiä pelottaa, että mitä sitten oikein tapahtuu kun lopettaa laihduttamisen? Lihonko vielä enemmän tai lähteekö syöminen käsistä? Ja miten sitä painoa sitten oikein voi hallita ja pitää jossain kuosissa, jos ei laihduta? Tämä on todella monen ihmisen huolenaihe ja pelko, joka ajan kanssa onneksi hyvin usein osoittautuu turhaksi.

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka keho on viisas ja kertoo mitä se milloinkin tarvitsee. Toki keho ei aina tiedä. Usein se tietää ja tavoitteena on ns. intuitiivinen syöminen ja kehon kuuntelu. Kaikilla se ei kuitenkaan ehkä ole mahdollista (haluaisin uskoa, että on, mutta voi olla ettei se vain ole), koska joillain ihmisillä on voimakkaampi taipumus ruoan mielihyvälle. Tällöin tulee tietoisesti hallita painoa, mutta varsinaista laihduttamista se ei kuitenkaan vaadi.

Ketkä laihduttavat ja miksi?

On olemassa paljon asioita, jotka ajavat naisia laihduttamaan. Kuitenkin vallitsevat kauneusihanteet ovat merkittävin nuorten naisten nimeämä syy; muita keskeisiä syitä ovat terveydelliset syyt, vanhempien ja terveydenhuollon ammattilaisen kehotus (Neumark-Sztainer ja Hannan 2000). Laihduttamiselle altistavia tekijöitä ovat tyytymättömyys omaan kehoon ja painoon, huono itsetunto sekä muut psyykkiset ongelmat (French ja Jeffery 1994). Länsimaissa normaalipainoisista tytöistä 60 % ja Suomessa 20–34% kokee itsensä ylipainoiseksi (Bellisle ym. 1995; Kaltiala-Heino ym. 2003). Nuorista naisista 60–80% on laihduttanut viimeisen vuoden aikana; valtaosa laihduttajista on normaalipainoisia (Ackard ym. 2002).

Median vaikutus voi olla aika hurja

Nuoret saavat mediasta hyvin ristiriitaista tietoa laihdutusmenetelmistä ja turvautuvat herkästi erilaisiin painonhallintakeinoihin; nämä puolestaan lisäävät riskiä sairastua syömishäiriöihin. Median vaikutuksista naisten kehotyytymättömyyteen, laihuusihanteen sisäistämiseen ja ihanteisiin liittyvään syömiskäyttäytymiseen on tutkittu runsaasti. Kokeellisia ja korrelaatio -tutkimuksia käsittelevässä meta-analyysissa laihuutta ihannoiville median viesteille altistuminen on yhteydessä kehotyytymättömyyteen naisilla. Pian sen jälkeen kun televisiolähetykset alkoivat Fijillä, jossa naisten lihavuutta on perinteisesti arvostettu, 74% nuorista tytöistä raportoi kokevansa itsensä liian lihavaksi. Samaan aikaan nuorten naisten syömishäiriöinen käyttäytyminen lisääntyi voimakkaasti: 15% raportoi oksentavansa kontrolloidakseen painoaan ja tavoitellakseen TV-näyttelijöiden kaltaista vartaloa.

Tässä linkki pätkään, jossa näytetään mitä kuville oikeasti tehdään ennen kuin ne päätyvät julkisuuteen! 


Miten yleistä tyytymättömyys omaan  vartaloon on?

Länsimaissa tyytymättömyys omaan painoon, ulkonäköön ja vartaloon alkaa erityisesti tytöillä varhain. Viisivuotiaista noin 21 % on tyytymättömiä kehoonsa (Davison ym. 2000). Keskinuoruudessa 25–40% tytöistä kokee itsensä lihavaksi ja kertoo laihduttaneensa (Patton ym. 1997; Strauss 1999). Tyytymättömyys omaan painoon ja halu olla laihempi on vieläkin yleisempää. Painohuolien on todettu lisääntyvän nuoruuden edetessä. Myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa ylipainoisuuden kokemus on huomattavasti yleisempää kuin itse ylipaino. Aikuisiässä noin 90 % naisista on tyytymätön omaan kehoonsa ja ulkonäköönsä; kaikkein tyytymättömimpiä ovat 35–44-vuotiaat naiset (Runfola ym. 2013).

Koska tyytymättömyys omaan painoon ja vartaloon on hyvin yleistä, ilmiötä pidetään usein harmittomana. Tyytymättömyys omaan vartaloon on kuitenkin yhteydessä masennukseen, huonoon itsetuntoon ja vähäiseen elämäntyytyväisyyteen (Brausch & Gutierrez 2009; Ferreiro ym. 2011). Lisäksi pitkittäistutkimukset ovat osoittaneet, että tyytymättömyys omaan painoon on yhteydessä runsaaseen laihduttamiseen, epäterveelliseen painonhallintaan ja syömishäiriöihin (Ferreiro ym. 2011; Stice 2002; Neumark-Sztainer ym. 2012).


Laihduttamisen  vaikutukset syömiskäyttäytymiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin

Laihduttamisella ja etenkin epäterveellisillä painonhallintakeinoilla on vaikutusta henkilön psyykkiseen hyvinvointiin (French ja Jeffery 1994). Naisilla, jotka laihduttavat on heikompi itsetunto sekä muita negatiivisia psyykkisiä tiloja (French ja Jeffery 1994, Pesa 1999). Laihduttaminen on usein laukaiseva tekijä syömishäiriöön sairastumiselle (King 1989, Westenhoefer ym. 1993). On osoitettu, että nuorten keskuudessa laihduttaminen lisää riskiä sairastua syömishäiriöön kahdeksan kertaisesti vuoden sisällä verrattuna nuoriin, jotka eivät laihduta (Patton ym. 1990).

Epäterveellisiksi painonhallinta ja laihdutus käyttäytymismalleiksi voidaan luokitella liian vähäinen syöminen, paastoaminen, aterioiden jättäminen väliin, ruoan korvikkeiden käyttäminen, tupakoinnin lisääminen ettei olisi nälkä, laihdutus pillereiden käyttäminen, oksentaminen, laksatiivien ja diureettien käyttäminen (Neumark-Sztainer ym. 2012). Näiden painonhallintakeinojen on todettu lisäävän painonnousua pitkällä aikavälillä sekä ylipainoisilla ja lihavilla sekä normaalipainoisilla. Tytöt, jotka haluaisivat olla laihempia, omaksuvat epäterveellisiä syömisasenteita viiden vuoden sisällä (Westerberg-Jacobson ym. 2010).

Naisilla, jotka laihduttavat säännöllisesti on enemmän ongelmia syömiskäyttäytymisen kanssa kuin naisilla, jotka eivät ole aikaisemmin laihduttaneet (French ja Jeffery 1994). Viisivuotiaista tytöistä ne, jotka raportoivat haluavansa laihduttaa olivat yhdeksänvuotiaina enemmän tyytymättömiä kehoonsa, kokivat enemmän ulkonäköhuolia, rajoittivat tietoisesti enemmän syömistään ja olivat omaksuneet enemmän epäterveellistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen kuin tytöt, jotka eivät laihduttaneet (Davison ym. 2000). Laihduttamisen on osoitettu vaikuttavan samalla tavalla myös nuoriin sekä aikuisiin naisiin.

Syömisen jäykän rajoittamisen on havaittu olevan altistava tekijä syömishäiriöille ja epäonnistuneelle painonhallinnalle (Rogers 1999, Westenhoefer ym 1999, Bellisle 2003). Syömisen kontrollinen menettäminen altistaa lihomiselle (Lindroos ym. 1997, Foster ym. 1998, Bellisle 2003). Henkilöt, jotka rajoittavat tietoisesti syömistään laihduttaakseen ajautuvat usein ahmimaan (Herman ja Polivy 1984, Zandian ym. 2009). Syömisen tietoinen rajoittaminen saa usein aikaan syömisen kaoottisuutta tiukan kontrollin ja ahminnan välille aiheuttaen häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä kuten bulimiaa.

Lihottaako laihduttaminen?

Kuuden vuoden seurantatutkimuksessa (Savage ym. 2009) huomattiin, että naiset, jotka laihduttivat tutkimuksen alkaessa sekä koko tutkimuksen ajan, olivat painavampia kuin tutkittavat, jotka eivät laihduttaneet. Kirjallisuudesta löytyy useampia tutkimuksia aiheesta "Lihottaako laihduttaminen?" (Hill 2004, Mann ym. 2007, Pietiläinen ym. 2012). Nuorilla tytöillä toteutettu kolmen vuoden seurantatutkimus osoitti, että laihduttamiskäyttäytyminen ennusti suurempaa lihavuuden riskiä (Stice ym. 1999). Laajoissa väestötutkimuksissa on osoitettu nuoruuden useiden laihdutuskertojen määrän olevan yhteydessä ylipainoisuuden riskin kasvamiseen nuoreen aikuisuuteen mennessä (French ym. 1994, Bild ym. 1996, Coakley ym. 1998, Korkeila ym. 1999, Stice ym. 1999, Kroke ym. 2002, Field ym. 2007, Neumark-Sztainer ym. 2007). Laihduttamisen pitkäaikaisvaikutukset voivat siten paradoksaalisesti ollakin painon nouseminen ja lihavuus. Erityisesti laihduttaminen yhdessä epäterveellisten painonhallintakeinojen kanssa on yhteydessä painon nousuun pitkällä aikavälillä sekä normaalipainoisilla että ylipainoisilla (Neumark-Sztainer ym. 2012). Laihdutuskeinoista aterioiden jättäminen väliin ja syöminen erittäin vähän ovat yleisimpiä (Neumark-Szainer ym. 2012). Erityisesti näiden laihdutuskeinojen on todettu ennustavan painonnousua pitkällä aikavälillä.

Vaaka -ystävä vai vihollinen

Keskimäärin 14% tytöistä punnitsee/mittaa itsensä säännöllisesti, viikoittain tai useammin (Quick ym. 2013). Tiheä itsensä punnitseminen/mittaaminen on tytöillä yhteydessä laihduttamiseen, epäterveellisiin ja äärimmäisiin painonhallintamenetelmiin, alhaisempaan itsetuntoon sekä suurempaan kehotyytymättömyyteen. Tiheällä itsensä punnitsemisella/mittaamisella on yhteyttä ongelmalliseen terveyskäyttäytymiseen ja psykologisiin ongelmiin. Kuitenkin ylipainoisilla nuorilla itsensä säännöllinen punnitseminen puolestaan saa aikaan positiivisia muutoksia nuoressa. Joten vaaka voi olla ystävä tai vihollinen riippuen henkilön kokonaistilanteesta. Jos vaa'an lukemat pystyvät jotenkin kertomaan sinulle kuinka arvokas olet, on siitä tullut vihollinen eikä se tue terveyttäsi!



Milloin laihduttaminen on aiheellista?

Joskus painon pudottaminen on aiheellista. Nykyisten hoitosuositusten mukaan laihduttaminen on aiheellista terveydellisistä syistä silloin, kun BMI on yli 25 (Aikuisten lihavuuden hoito: Käypä hoito –suositus 2011) ja kun rasvakudoksen määrä ja laihduttamisen tarve on arvioitu myös muilla menetelmillä (Uusitupa ja Fogelholm 2005). Ylipainoisen lapsen tai nuoren kohdalla tavoitteena ei ole laihtuminen tai laihduttaminen vaan elintapojen muuttaminen terveyttä edistäviksi (Lasten  ja nuorten lihavuuden hoito: Käypä hoito -suositus 2012). Kuitenkin 40% 8-13-vuotiaista on yrittänyt aktiivisesti laihduttaa (Rolland ym. 1997).


Tee itsellesi palvelus: LOPETA LAIHDUTTAMINEN! Ei huomenna, vaan jo tänään! ;)



PAINORAUHAN JULISTUS (löytyy myös täältä)

Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee
epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni
ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai 
vertaisin itseäni muihin, 
voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni, 
mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi
hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä.

Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. 
Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.

Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.
Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi.
Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja 
viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.

Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.
Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.

Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa.
Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.
Sinulla on oikeus liikkua ilosta.Sinulla on oikeus pyytää apua.
Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, 
kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla,
juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan
-rauhan olla omankokoisensa!




Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010


Oikeus olla ainutlaatuinen ja omannäköinen  


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Elämä myllerryksessä New Yorkin jäljiltä

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta blogissa! Olen ollut aikeissa kirjoittaa jo monesti, mutta mitä enemmän menee aikaa, sitä isompi kynnyksestä tulee.. Näin se vaan taitaa aina mennä kaiken kirjoittamisen kanssa. Lisäksi elämä on vähän ollut myllerryksessä tässä New Yorkin jälkeen. Jet lag, muu reissuväsymys, vieraita ja muita mullistuksia läheisten elämässä. Positiivisia juttuja kylläkin, mutta myllerrys on aina myllerrys. Nyt olen sitten ottanut parhaani mukaan iisiä ja tehnyt ne työt, joita deadlinet ahdistelee ja koettanut muuten nauttia Espanjaan saapuneesta kesästä ja vieraiden seurasta :)




Mutta, mitäs siellä New Yorkissa oikein tapahtuikaan?

Voih, huokaus ja ihastus! Sehän oli ihanan ruman kaunis kaupunki, jossa minulla oli aivan liian vähän aikaa olla ja tutustua paikkoihin... Mutta ennätin minä kuitenkin jotain nähdä ja kokea myös konferenssin lisäksi. Itse konferenssin asiapitoisista aiheista lisää tuonnempana, nyt haluan ensiksi vain vähän jakaa fiiliksiä :)

Saavuin New Yorkiin tiistaina 25.3. Newarkin lentokentälle. Sieltä onnistuin pääsemään ihan itsekseni Manhattanille junalla ja metrolla. Kyllä vääntyi suomityttösen huulet isoon hymyyn, kun nousin metrosta 8th Avenuelle pällistelemään :D Ihan uskomattoman mahtava fiilis pitkästä matkustuspäivästä, kylmästä tuulesta ja viimasta huolimatta!!!  Hurjan isoja rakennuksia ja kaikki näytti sille kuin olisin astellut johonkin elokuvan tai sarjan kuvauksiin... joo-o, siellä oli ihan saman näköistä kuin sarjoissa ja leffoissa :D Pällisteltyäni hetken, aloin etsimään hotellia. Meidän kokoushotelli (oltiin siellä siis melkein koko tutkimusryhmän kera) oli Sheraton Hotel Time Square, jossa myös yövyttiin. Jos en olisi niin pällistellyt ja ihmetellyt olemistani kyseisillä kaduilla ja kaikkia niitä valomainoksia, olisin ehkä löytänyt hotellille suoraan. Nyt kävelin muutamaan kertaan väärään suuntaan, mutta se ei kyllä haitannut lainkaan :) Tulipahan vähän katseltua paikkoja samalla, juteltua ystävällisille poliisisedille ja muille ystävällisille ihmisille, jotka auttoivat löytämään lopulta oikeaan suuntaan.

Kuva hotellin edustalta ja alla pari kuvaa hotellin sisältä

                          

Keskiviikkona käytiin aamusta kaupungilla ja dinersissa lounaalla. Iltapäivällä osallistuin Research Training dayhin, joka oli tarkoitettu nuorille tutkijoille. Siellä oli mielenkiintoisia juttuja ja hyödyllisiä vinkkejä. Sen jälkeen meninkin yllättäen tutustumaan Monte Nidon New Yorkin syömishäiriöklinikkaan. Siellä oli avoimien ovien päivä, kun kaupunkiin saapui satoja alan tutkijoita ja kliinikoita. Monte Nidon sivuille pääset tästä. Harmitti, kun en tiennyt asiasta aikaisemmin, jotta olisin voinut tutustua heidän juttuihinsa etukäteen. Mutta onneksi tuli mentyä :) Tunnelma oli tiivis, ihmiset ja keskustelut mielenkiintoisia, ruoka hyvää, mutta jet lag iski pahasti päälle illalla. Mulla oli NIIN sellainen fiilis, et nukahdan hetkenä minä hyvänsä, mikä harmitti tosi paljon.

Eka tieteellinen suullinen esitys englanniksi.... KÄÄK!!!!

Reissun isoin jännityksen aihe oli suullinen esitys mun ekan osatyön tutkimustuloksista. Oon viimeks pitäny jotain suullista esitystä englanniksi koulussa, kun muut tilaisuudet ovat menneet aina jostain syystä sivusuun. Olin tehnyt esityksen kotona ennen reissuun lähtöä ja mielestäni vähän opetellutkin sitä. Esitys oli lauantaina, konferenssin viimeisenä päivänä, mikä oli vähän kurjaa, kun varmasti iso osa mun ajatuksista ja energiasta meni omasta esityksestä stressaamiseen. Koitin vain kovasti tsempata itseäni, et "Ulla, sä oikeasti tykkäät pitää esityksiä! Hyvin se menee! Kyllä sä osaat aina jotain englanniksi höpöttää". No, omasta ja muidenkin tsemppauksesta huolimatta edellisenä päivänä iski paniikki! Hirmuinen ahdistus ja hätä, et apua apua apua! Katsottiin ohjaajan kanssa kokonaisuutta ja todettiin, et mullahan on siellä hirmuinen määrä tosi vaikeasti lausuttavia sanoja, ilmaisuja ja pituus oli vähän sitä luokkaa, että ois saattanu tulla paniikki siellä lauteilla! Laitettiin sitten hommaa vähän uusikis, yksinkertaistettiin ja lisättiin kivoja kuvia, vähän huumoria ym. jotta mulla ois helpompi olla siellä ja voisin ehkä jopa nauttia tilanteesta. Paniikki vähintäänkin puolittui ja sain ihan super hyvin nukuttua pe-la välisen yön :) Homma jäi kuitenkin hieman puolitiehen silloin perjantaina ja sit lauantaina aamulla viimeistelin jutut ja kävin sitä mielessäni läpi. Tarkoitus oli harjoitella sitä ääneen läpi kollegoille, mutta jotenkin se vain jäi. Joitain kohtia oltiin onneksi puhuttu ohjaajan kanssa läpi.

Esitystä ennen lounasaikaan käytiin kollegan kävelyllä sateisella 5th Avenuella. Ihan järkyttävä keli! Olin niin uitettu koira sen reissun jälkeen, et saappaat ja sukat oli märät, hiukset ihan lytyssä ja meikit sekaisin. Metsästettiin yhtä tiettyä kirjakauppaa, joka kyllä lopulta löydettiin ja sit vielä metsästettiin kivaa lounasta, niin saatiin siinä sellainen mukava reipas tunnin kävelylenkki ja habatreeni, kun sai pitää sateenvarjosta kaksin käsin kiinni!
Mun piti pyytää jotakuta ottamaan musta kuva, kun oon puhumassa, mut unohdin.
Saatte nyt tyytyä selfieen hotellin vessassa!

Hieman siistiydyttyäni sit vaan laittamaan koneelle mun slidet. Siellä oli tosi jännittynyt, mutta rauhallinen tunnelma. Vaihdoin muutaman sanan session vetäjien kanssa ja kerroin, et kääk ku tää on mun eka suullinen. He olivat tosi rohkaisevia ja jotenkin ihanan ystävällisiä.

Meitä oli yhteensä viisi tyyppiä kertomassa tuloksia siinä sessiossa. Mun vuoro oli neljäntenä. Jotenkin tosi outoa: mua ei jännittänyt kovinkaan paljoa siinä omaa vuoroa odottaessani! Vaikkakin huomasin, et yksi proffa, joka saattaa olla merkittävä tyyppi mun tulevaisuuden kannalta, oli kuuntelemassa. Jotenkin olin ihmeen tyyni. Sit kun tuli mun vuoro, rentouduin kun session vetäjän kanssa naureskeltiin siinä mun vaikealle sukunimellä ja hän kyseli, että kuinka se tulee lausua... Sit kerroin juttuni (kirjoitan tuloksistani sit kunnolla, kun artikkeli on julkaistu. Toivottavasti ei mene enää kauaa...) ja ihmiset jopa naurahtelivat välillä ja ainakin näyttivät sille, että olivat kuulolla. Mutta, sitten tuli kysymysten vuoro! Niitä mä pelkäsin ja jännitin ehkä koko jutussa enemmän ku itse esitystä. Tuli muutama ihan ok, suht helppo. Mut sit, tämä "ehkä tulevaisuuden kannalta tärkeä proffa" kysyi jotain mitä en vaan tajunnu. En vaan saanut kiinni siitä, että mitä hän kysyy... ihan hirveä tunne ja tilanne. Sit mä vaan sanoin, että "Anteeksi, minä en nyt ymmärrä kysymystä". Juteltiin onneksi esityksen jälkeen  ja homma ehkä nyt ihan ok.

Mut se mikä oli ihan tosi ihanaa, oli et pari väikkärin tekijää tuli juttelemaan esityksen jälkeen. Toinen oli Australiasta ja toinen Brasiliasta. He olivat molemmat myös ravitsemusihmisiä ja tutkivat vastaavia juttuja. Jotenkin niin ihana ja siisti fiilis, että tapaat tuolla juuri ne muutamat tyypit, jotka tekee vastaavaa kun sinä itse. Sitä vartenhan siellä ollaan, että tutustutaan ja verkostoidutaan :D itse menin yhdelle tytölle juttelemaan hänen esityksensä jälkeen, et "Hei, mä teen muuten melkein samaa ku sä!" Niin nyt maailmassa on ainakin kolme tyyppiä mun lisäks, jotka tutkii tällä hetkellä vastaavia juttuja ku mä ja nyt mä tiedä ketä he on :) Kiva!

Jälkeenpäin tuntuu jotenkin tosi hassulle, et miksi sitä esitystä jännitti niin hemmetisti ja niin pitkään, kun se meni kuitenkin kivasti ja hyvin! Mutta, ehkä se ei ois menny niin kivasti ja hyvin, jos en ois stressannu! Kuitenkin alitajuisesti sitä sillon työstää ja käy läpi. Ehkä se on kuitenkin tärkeää. Oli tosi ihana kuulla, ett olin ollut aika luontevan näköinen siellä, vähän olin sanonut jotain lukuja väärin (onneksi esityksessä ne oli oikein :)), mut siis ei mitään oikeasti vakavaa tai et sitä ois ollu jotenkin myötähäpeällistä katsoa. Itselle jäi hyvä ja kiva fiilis kokemuksesta! Se oli oikeastaan aika kivaa ja se fiilis sen jälkeen!!!! Oi oi oi!!! :D




Sunnuntaina heräsin aikaisin, kävin ostamassa Starbucksista ison kahvin ja lähdin aamukävelyllä Central Parkiin. Ilma oli todella sumuinen ja viileä. Joissain kohdissa oli todella hiljaista ja rauhallista, ei tuntunut yhtään sille, että olisin ollut niin isossa kaupungissa. Kesällä ja syksyllä varmasti aivan todella ihanan kaunis paikka. Siellä oli paljon koiria omistajineen lenkillä ja aika hauska, et lähes kaikki koirat juoksentelivat siellä vapaana ja leikkivät keskenään. Aivan kuin olisin ollut valtavassa koirapuistossa.







Kyllä! Siellä oli vielä lunta!!!

Sitten lähdimme porukalla MoMaan katsomaan vähän taidetta ja nauttimaan brunssista. Taidetta en ennättänyt näkemään kovinkaan paljoa ajanpuutteen vuoksi, mutta brunssi oli kyllä ihana ja keskustelut mielenkiintoisia. Sit vaan hotellille hakemaan tavarat ja seikkailemaan metrolla ja junalla takaisin lentokentälle.

Lento takaisin Eurooppaan oli aika tuskainen. Penkit oli jotenkin tosi kehnot enkä saanut nukuttua oikeastaan lainkaan. Ja mikä kamalinta, mun jalat turpos lennon aikana! Ihan järkyttävä fiilis, kun vetäsin lennon jälkeen saappaat takaisin jalkaan, niin hyvä et menivät edes kiinni!!! Onneksi mulla oli ballerinat mukana, ni sain vaihdettua heti koneesta tultuani ne jalkaan. Ehkä en kävellyt ja juonut vettä riittävästi lennolla... seuraavalla kerralla kyllä muistan tai sit ehkä vaan suosiolla ostan ne lentosukat!

Olen nyt muutaman viikon sisällä vaihtanut rytmiä pariin kertaan ihan toiseen suuntaan ja sen kyllä huomaa. Kroppa on jotenkin vähän sekaisin ja jotenkin on aika väsynyt olo koko ajan, vaikka olisi hyvin nukkunutkin. Nyt alkaa onneksi jo helpottamaan.

Kesä on tosiaan saapunut Espanjaan ja talonyhtion allasalue on tullut tutuksi. Ihanaa! Vesi on toki vielä ihan hirmuisen kylmää, mutta sen verran oon uskaltanu, et talviturkki on kuitenkin jo heitetty :D
Ihanaa tämä elämä! ja kaikkea jännää ja ihanaa ehkä parin vuoden päästä tiedossa ;D Siitä en uskalla täällä vielä isommin kertoa, kun kaikki on vielä niin epävarmaa. Mutta siistejä mahdollisuuksia tässä maailmassa kyllä riittää :D

Ihanaa sunnuntaita!