Elämä myllerryksessä New Yorkin jäljiltä

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta blogissa! Olen ollut aikeissa kirjoittaa jo monesti, mutta mitä enemmän menee aikaa, sitä isompi kynnyksestä tulee.. Näin se vaan taitaa aina mennä kaiken kirjoittamisen kanssa. Lisäksi elämä on vähän ollut myllerryksessä tässä New Yorkin jälkeen. Jet lag, muu reissuväsymys, vieraita ja muita mullistuksia läheisten elämässä. Positiivisia juttuja kylläkin, mutta myllerrys on aina myllerrys. Nyt olen sitten ottanut parhaani mukaan iisiä ja tehnyt ne työt, joita deadlinet ahdistelee ja koettanut muuten nauttia Espanjaan saapuneesta kesästä ja vieraiden seurasta :)

Mutta, mitäs siellä New Yorkissa oikein tapahtuikaan?

Voih, huokaus ja ihastus! Sehän oli ihanan ruman kaunis kaupunki, jossa minulla oli aivan liian vähän aikaa olla ja tutustua paikkoihin... Mutta ennätin minä kuitenkin jotain nähdä ja kokea myös konferenssin lisäksi. Itse konferenssin asiapitoisista aiheista lisää tuonnempana, nyt haluan ensiksi vain vähän jakaa fiiliksiä :)

Saavuin New Yorkiin tiistaina 25.3. Newarkin lentokentälle. Sieltä onnistuin pääsemään ihan itsekseni Manhattanille junalla ja metrolla. Kyllä vääntyi suomityttösen huulet isoon hymyyn, kun nousin metrosta 8th Avenuelle pällistelemään :D Ihan uskomattoman mahtava fiilis pitkästä matkustuspäivästä, kylmästä tuulesta ja viimasta huolimatta!!!  Hurjan isoja rakennuksia ja kaikki näytti sille kuin olisin astellut johonkin elokuvan tai sarjan kuvauksiin... joo-o, siellä oli ihan saman näköistä kuin sarjoissa ja leffoissa :D Pällisteltyäni hetken, aloin etsimään hotellia. Meidän kokoushotelli (oltiin siellä siis melkein koko tutkimusryhmän kera) oli Sheraton Hotel Time Square, jossa myös yövyttiin. Jos en olisi niin pällistellyt ja ihmetellyt olemistani kyseisillä kaduilla ja kaikkia niitä valomainoksia, olisin ehkä löytänyt hotellille suoraan. Nyt kävelin muutamaan kertaan väärään suuntaan, mutta se ei kyllä haitannut lainkaan :) Tulipahan vähän katseltua paikkoja samalla, juteltua ystävällisille poliisisedille ja muille ystävällisille ihmisille, jotka auttoivat löytämään lopulta oikeaan suuntaan.

Kuva hotellin edustalta ja alla pari kuvaa hotellin sisältä

                          

Keskiviikkona käytiin aamusta kaupungilla ja dinersissa lounaalla. Iltapäivällä osallistuin Research Training dayhin, joka oli tarkoitettu nuorille tutkijoille. Siellä oli mielenkiintoisia juttuja ja hyödyllisiä vinkkejä. Sen jälkeen meninkin yllättäen tutustumaan Monte Nidon New Yorkin syömishäiriöklinikkaan. Siellä oli avoimien ovien päivä, kun kaupunkiin saapui satoja alan tutkijoita ja kliinikoita. Monte Nidon sivuille pääset tästä. Harmitti, kun en tiennyt asiasta aikaisemmin, jotta olisin voinut tutustua heidän juttuihinsa etukäteen. Mutta onneksi tuli mentyä :) Tunnelma oli tiivis, ihmiset ja keskustelut mielenkiintoisia, ruoka hyvää, mutta jet lag iski pahasti päälle illalla. Mulla oli NIIN sellainen fiilis, et nukahdan hetkenä minä hyvänsä, mikä harmitti tosi paljon.

Eka tieteellinen suullinen esitys englanniksi.... KÄÄK!!!!

Reissun isoin jännityksen aihe oli suullinen esitys mun ekan osatyön tutkimustuloksista. Oon viimeks pitäny jotain suullista esitystä englanniksi koulussa, kun muut tilaisuudet ovat menneet aina jostain syystä sivusuun. Olin tehnyt esityksen kotona ennen reissuun lähtöä ja mielestäni vähän opetellutkin sitä. Esitys oli lauantaina, konferenssin viimeisenä päivänä, mikä oli vähän kurjaa, kun varmasti iso osa mun ajatuksista ja energiasta meni omasta esityksestä stressaamiseen. Koitin vain kovasti tsempata itseäni, et "Ulla, sä oikeasti tykkäät pitää esityksiä! Hyvin se menee! Kyllä sä osaat aina jotain englanniksi höpöttää". No, omasta ja muidenkin tsemppauksesta huolimatta edellisenä päivänä iski paniikki! Hirmuinen ahdistus ja hätä, et apua apua apua! Katsottiin ohjaajan kanssa kokonaisuutta ja todettiin, et mullahan on siellä hirmuinen määrä tosi vaikeasti lausuttavia sanoja, ilmaisuja ja pituus oli vähän sitä luokkaa, että ois saattanu tulla paniikki siellä lauteilla! Laitettiin sitten hommaa vähän uusikis, yksinkertaistettiin ja lisättiin kivoja kuvia, vähän huumoria ym. jotta mulla ois helpompi olla siellä ja voisin ehkä jopa nauttia tilanteesta. Paniikki vähintäänkin puolittui ja sain ihan super hyvin nukuttua pe-la välisen yön :) Homma jäi kuitenkin hieman puolitiehen silloin perjantaina ja sit lauantaina aamulla viimeistelin jutut ja kävin sitä mielessäni läpi. Tarkoitus oli harjoitella sitä ääneen läpi kollegoille, mutta jotenkin se vain jäi. Joitain kohtia oltiin onneksi puhuttu ohjaajan kanssa läpi.

Esitystä ennen lounasaikaan käytiin kollegan kävelyllä sateisella 5th Avenuella. Ihan järkyttävä keli! Olin niin uitettu koira sen reissun jälkeen, et saappaat ja sukat oli märät, hiukset ihan lytyssä ja meikit sekaisin. Metsästettiin yhtä tiettyä kirjakauppaa, joka kyllä lopulta löydettiin ja sit vielä metsästettiin kivaa lounasta, niin saatiin siinä sellainen mukava reipas tunnin kävelylenkki ja habatreeni, kun sai pitää sateenvarjosta kaksin käsin kiinni!

Mun piti pyytää jotakuta ottamaan musta kuva, kun oon puhumassa, mut unohdin.
Saatte nyt tyytyä selfieen hotellin vessassa!

Hieman siistiydyttyäni sit vaan laittamaan koneelle mun slidet. Siellä oli tosi jännittynyt, mutta rauhallinen tunnelma. Vaihdoin muutaman sanan session vetäjien kanssa ja kerroin, et kääk ku tää on mun eka suullinen. He olivat tosi rohkaisevia ja jotenkin ihanan ystävällisiä.

Meitä oli yhteensä viisi tyyppiä kertomassa tuloksia siinä sessiossa. Mun vuoro oli neljäntenä. Jotenkin tosi outoa: mua ei jännittänyt kovinkaan paljoa siinä omaa vuoroa odottaessani! Vaikkakin huomasin, et yksi proffa, joka saattaa olla merkittävä tyyppi mun tulevaisuuden kannalta, oli kuuntelemassa. Jotenkin olin ihmeen tyyni. Sit kun tuli mun vuoro, rentouduin kun session vetäjän kanssa naureskeltiin siinä mun vaikealle sukunimellä ja hän kyseli, että kuinka se tulee lausua... Sit kerroin juttuni (kirjoitan tuloksistani sit kunnolla, kun artikkeli on julkaistu. Toivottavasti ei mene enää kauaa...) ja ihmiset jopa naurahtelivat välillä ja ainakin näyttivät sille, että olivat kuulolla. Mutta, sitten tuli kysymysten vuoro! Niitä mä pelkäsin ja jännitin ehkä koko jutussa enemmän ku itse esitystä. Tuli muutama ihan ok, suht helppo. Mut sit, tämä "ehkä tulevaisuuden kannalta tärkeä proffa" kysyi jotain mitä en vaan tajunnu. En vaan saanut kiinni siitä, että mitä hän kysyy... ihan hirveä tunne ja tilanne. Sit mä vaan sanoin, että "Anteeksi, minä en nyt ymmärrä kysymystä". Juteltiin onneksi esityksen jälkeen  ja homma ehkä nyt ihan ok.

Mut se mikä oli ihan tosi ihanaa, oli et pari väikkärin tekijää tuli juttelemaan esityksen jälkeen. Toinen oli Australiasta ja toinen Brasiliasta. He olivat molemmat myös ravitsemusihmisiä ja tutkivat vastaavia juttuja. Jotenkin niin ihana ja siisti fiilis, että tapaat tuolla juuri ne muutamat tyypit, jotka tekee vastaavaa kun sinä itse. Sitä vartenhan siellä ollaan, että tutustutaan ja verkostoidutaan :D itse menin yhdelle tytölle juttelemaan hänen esityksensä jälkeen, et "Hei, mä teen muuten melkein samaa ku sä!" Niin nyt maailmassa on ainakin kolme tyyppiä mun lisäks, jotka tutkii tällä hetkellä vastaavia juttuja ku mä ja nyt mä tiedä ketä he on :) Kiva!

Jälkeenpäin tuntuu jotenkin tosi hassulle, et miksi sitä esitystä jännitti niin hemmetisti ja niin pitkään, kun se meni kuitenkin kivasti ja hyvin! Mutta, ehkä se ei ois menny niin kivasti ja hyvin, jos en ois stressannu! Kuitenkin alitajuisesti sitä sillon työstää ja käy läpi. Ehkä se on kuitenkin tärkeää. Oli tosi ihana kuulla, ett olin ollut aika luontevan näköinen siellä, vähän olin sanonut jotain lukuja väärin (onneksi esityksessä ne oli oikein :)), mut siis ei mitään oikeasti vakavaa tai et sitä ois ollu jotenkin myötähäpeällistä katsoa. Itselle jäi hyvä ja kiva fiilis kokemuksesta! Se oli oikeastaan aika kivaa ja se fiilis sen jälkeen!!!! Oi oi oi!!! :D

Sunnuntaina heräsin aikaisin, kävin ostamassa Starbucksista ison kahvin ja lähdin aamukävelyllä Central Parkiin. Ilma oli todella sumuinen ja viileä. Joissain kohdissa oli todella hiljaista ja rauhallista, ei tuntunut yhtään sille, että olisin ollut niin isossa kaupungissa. Kesällä ja syksyllä varmasti aivan todella ihanan kaunis paikka. Siellä oli paljon koiria omistajineen lenkillä ja aika hauska, et lähes kaikki koirat juoksentelivat siellä vapaana ja leikkivät keskenään. Aivan kuin olisin ollut valtavassa koirapuistossa.

Kyllä! Siellä oli vielä lunta!!!

Sitten lähdimme porukalla MoMaan katsomaan vähän taidetta ja nauttimaan brunssista. Taidetta en ennättänyt näkemään kovinkaan paljoa ajanpuutteen vuoksi, mutta brunssi oli kyllä ihana ja keskustelut mielenkiintoisia. Sit vaan hotellille hakemaan tavarat ja seikkailemaan metrolla ja junalla takaisin lentokentälle.

Lento takaisin Eurooppaan oli aika tuskainen. Penkit oli jotenkin tosi kehnot enkä saanut nukuttua oikeastaan lainkaan. Ja mikä kamalinta, mun jalat turpos lennon aikana! Ihan järkyttävä fiilis, kun vetäsin lennon jälkeen saappaat takaisin jalkaan, niin hyvä et menivät edes kiinni!!! Onneksi mulla oli ballerinat mukana, ni sain vaihdettua heti koneesta tultuani ne jalkaan. Ehkä en kävellyt ja juonut vettä riittävästi lennolla... seuraavalla kerralla kyllä muistan tai sit ehkä vaan suosiolla ostan ne lentosukat!

Olen nyt muutaman viikon sisällä vaihtanut rytmiä pariin kertaan ihan toiseen suuntaan ja sen kyllä huomaa. Kroppa on jotenkin vähän sekaisin ja jotenkin on aika väsynyt olo koko ajan, vaikka olisi hyvin nukkunutkin. Nyt alkaa onneksi jo helpottamaan.

Kesä on tosiaan saapunut Espanjaan ja talonyhtion allasalue on tullut tutuksi. Ihanaa! Vesi on toki vielä ihan hirmuisen kylmää, mutta sen verran oon uskaltanu, et talviturkki on kuitenkin jo heitetty :D

Ihanaa tämä elämä! ja kaikkea jännää ja ihanaa ehkä parin vuoden päästä tiedossa ;D Siitä en uskalla täällä vielä isommin kertoa, kun kaikki on vielä niin epävarmaa. Mutta siistejä mahdollisuuksia tässä maailmassa kyllä riittää :D

Ihanaa sunnuntaita!