Snorklausta ja vesipetoja

Rakastan vettä ja uimista. Olen aina rakastanut ja tulen varmaan aina rakastamaan. Se on vaan jotenkin niin ihanaa! Olen aina myös rakastanut katsoa luonto-ohjelmia sekä veden alta että sen päältä. Tämä maailma kaikenlaisina eläimineen ja oliloineen on ihan uskomaton! Sukelluskurssi on ollut haaveissa ehkä jo ikuisuuden, mutta sen aika on sitten joskus. Snorkalus on kuitenkin vähän niinku sinnepäin ja tarkoitus on ollut pitkään hommata snorkkelit ja mennä itse tutustumaan tuohon Välimeren vedenalaiseen maailmaan. Jostain syystä olen saanut aikaiseksi vasta nyt lomalla hommattua välineet.  Yksi päivä tässä lomalla päätin, että nyt. Nyt minä haluan ne räpylät ja lasit! 

Tällaiset vermeet tarttui mukaan Decathlonista

 

Tottakai piti heti päästä kokeilemaan! En ole ennen uinut edes räpylöiden kanssa, joten suuntasin ensin altaalle harjoittelemaan. Onneksi Aki tuli vähän katsomaan mun perään ja oli valmiudessa heittää mulle pelastusrenkaan ;)

 

Sain houkuteltua ystäväni Johannan hommaamaan myös välineet. Tehtiin retki läheiselle rannalle, jossa on kivoja kiviä ja poukamia. Sattui vain olemaan sen verran tuulista ja aallokko isoa, ettei hommasta tullut muuta kuin räkätyskohtauksia ja mustelmia rantakivikosta. Mä onnistuin näkemään yhden kalan! Muuten keskityttiin auringonpalvontaan ja virvokkeiden nautiskeluun.

 

Skumppa oli hyvää, aurinko juuri sopivan kuuma ja meri juuri sopivan viileä! Kiitos Suvi kuvaamisesta!

Sen reissun erikoisin juttu oli allokoista löytynyt meloni! Siellä se vaan oli ja pyöri. Mietittiin, että ehkä se oli tullut Marokosta ;) no, ehkei sentään... Kävin hakemassa sen ja sisällä tehtiin sille ruumiinavaus. Mitään jännittäviä salaviestejä ei valitettasti löydetty, joten syötiin se. Se oli ihan kunnossa ja maukasta oli! Sitä ikinä tiedä mitä sitä saa saaliiksi!

Bongaa meloni!

Nyt sitten viime viikonloppuna päästiin oikeasti katselemaan paikkoja, kun oli tyyntä ja näkyvyys näille vesille tosi hyvä. Näimme merisiilejä, kalaparvia ja ison kiven, joka oli täynnä simpukoita! Se oli tosi hieno. Sitten uskaltauduimme menemään vielä hieman syvemmälle ja kauemmas. Siinä rauhassa katselin pohjaa ja ihastelin kuinka auringon säteet näkyy kivasti vedessä, kun Johanna huudahtaa "Ulla, kato kato! Tuolla on jokin sininen ja ainakin metrin mittainen". Olimme juuri  muutamia päiviä aikaisemmin jutelleen siitä, kuinka Espanjassakin on tavattu rannoilla haita. Nimenomaan sinihaita! Paniikki pääsi iskemään ja se tarttui myös Johannaan. Sain vain sanottua "Äkkiä rantaan, nyt pelottaa". Nopea tsekkaus suunnasta ja eiku polskimaan. 

Tuolla noiden isojen kivien takan jossain se oli!

Hetken polskittuamme Johanna viittoi, että hänellä on asiaa. Pysähdyimme ja nostimme lasit naamalta. Kävi ilmi, että Johannan oli nähnyt vain jotain siistiä, mutta säikähti  kun mä säikähdin. Siellä oli ehkä maailman mageimman kalan ja Johanna vain huusi mulle innoissaan, että menisin katsomaan. Mutta mun ainoa mielleyhtymä oli hai. Tietysti, kuinkas muutenkaan? ;) Rauhoituimme ja nauroimme tilanteelle. Johanna meni vielä uudestaan hieman lähemmäksi katsomaan, muttei saanut kunnolla selvää mistä oli kyse. Paniikkipolskimisemme oli saanut aikaan kuitenkin sen verran veden sekoittumista, että näkyvyys oli hieman sumentunut. Harmi sinänsä. Mutta, irtosipahan kunnon adrenaliinit ja monet naurut tilanteelle! 

 

Tuossa poukamassa pyörii välillä aika hulppeita potskeja!

Snorklauskärpänen pääsi kyllä puraisemaan! Siis aivan mahtavaa puuhaa :) ja vielä kun hommaisi kameran, jolla voi kuvata veden alla :D Oi, oi, oi!!! Vinkkejä kameroista ja hyvistä snorklaus mestoista otetaan vastaan!

Dulledoff

Ulkosuomalaisuus. Osa 2. Kieli - muuri vai silta.

Otsikolla "Kieli - muuri vai silta" kirjoitin äidinkielen kirjoituksissa vuosia sitten. Sisällöstä ei ole enää mitään havaintoa, mutta jostain syystä otsikko jäi mieleen (tai ainakin luulen muistavani, että se meni noin ;)), koska kokeen loppumiseen oli aikaa vain muutama minuutti ja aineestani puuttui edelleen otsikko. Alkoi olla jo paniikki päällä ja sitten se vain tuli jostain ja huh! Helpotuksen tunne oli valtava! Ja siksi ehkä muistan sen edelleen.

 

Nyt helpotuksen otsikko on todella ajankohtainen itselleni. Kieli todellakin on sekä muuri että silta. Harmikseni joudun toteamaan, että en osaa espanjaa läheskään niin hyvin kuin haluaisin osata. Varsinkin siihen nähden, että olen tosiaan ollut täällä sen kaksi vuotta ja se tuntuu aika nololle. Ei tässä näin pitänyt käydä! Minunhan piti puolen vuoden asumisen jälkeen jo höpötellä suht sujuvasti... Miten tässä  näin pääsi käymään? 

Ennen tänne muuttoamme en osannut muuta kuin perustervehdykset. No, menin täällä espanjan kurssille, mutta siellä käyminen loppui kuitenkin lyhyeen. Syynä tähän oli se, että samaan aikaan minulla alkoi väikkärin tekeminen ihan niinku oikeasti ja siinä kohti tuntui, ettei aivokapasiteettini vain yksinkertaisesti riittänyt niin intensiiviseen kielen opiskeluun kaiken sen muun sisäistämisen ja oppimisen ohessa. Alkoi niin sanotusti tuntumaan sille, että pälli leviää :D No, nyt alkaa sisäistämisen määrä olemaan jo tasaisempaa, joten voisi olla aika opiskelulle. Haluan todella osata puhua espanjaa. Se vain vaatii aikaa ja paneutumista. Sekä sitä, että yksinkertaisesti hakeudun tilanteisiin, joissa on ihan oikeasti pakko käyttää kieltä muuhunkin kuin ravintolassa tai kaupassa asioimiseen. Naapurustomme koostuu onneksi nyt hyvin pitkälti espanjalaisista, mikä mahdollistaa paremmin itselleni kielen käytön ja Sara on aivan loistava tässä. Moni tulee sitä rapsuttelemaan tai Sara menee itse ihmisiä moikkaamaan ja siinä tulee vaihdettua muutama sana omassa pihassa ja koirapuistossa. Harmittaa aina vaan ihan tosi paljon, kun naapurin tytöt tulevat silmät iloa ja intoa kiiluen kertomaan jotain jännää tai kyselevät Sarasta kaikenlaista ja minä en vaan tajua mistä on kyse... se pistää harmittamaan tosi paljon. 

Kirjoitin aikaisemmin sosiaalisen piirin syntymisestä. Täytyy muistaa, että täällä tosiaan on paljon suomalaisia ja omakin sosiaalinen piirini muodostuu täällä hyvin pitkälti suomalaisista ja iso syy siihen on kielitaidon puute. Täällä aurinkorannikolla asuu paljon suomalaisia ja täällä on paljon ihmisiä, jotka ovat asuneet täällä vuosikymmeniä eivätkä siltikään puhu espanjaa. Se kertoo paljon siitä, että täällä tosiaan pärjää ilmankin kielitaitoa. Ja joillekin todella hyvä niin. Joillekin taas se on huono asia. Ihmismieli kun helposti haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin. On valtava kiusaus puhua englanniksi, jos keskustelukumppani osaa vähänkään itselle helpompaa kieltä. Lisäksi oma haasteensa on, että täällä puhutaan kuin Turussa konsanaan! Sanoista tippuu puolet pois ja kun vauhti on muutenkin kovaa, niin siinä voitte vaan kuvitella, että juttu menee helposti vähän niinku ohi... Toisaalta, välillä on ihania tilanteita, joissa kumpikaan osapuyoli ei osaa kunnolla toisen kieltä, mutta silti voidaan keskustella todella monista asioista. Sana tai lause espanjaa, pari sanaa englanniksi, väliin pari sanaa espanjaa ja vähän elekieltä kehiin. Ihan näillä on saatu aikaan tosi kivoja keskusteluja aikaan.

Asuminen maassa, jonka kieltä et osaa on saanut minussa aikaan sen, että kun joskus englanniksi puhuminen on jännittänyt, niin  nyt olet vain valtavan helpottunut ja iloinen, kun joku pystyt puhumaan englanniksi. Suhtautuminen puhumiseen on muuttunut itselläni tosi paljon. Kieliopilla ei ole väliä (ei vaan voi miettiä, kun jokin asia pitää saada hoidettua). Toisaalta välillä huomaa, että joissain tilanteissa oma englanti ns. taantuu keskustelukumppanin tasolle. Tai jotain erikoista tapahtuu, kun juttelee joidenkin espanjalaisten kanssa, jotka puhuvat englantia huonosti. Ihan kuin puhuisi huono englanti, vaikka osaisikin vähän kauniimminkin ilmaista itseään. 

Jostain syystä itsekseen kielen opiskelu kirjoista ei oikein nappaa muun lukemisen lisäksi, niin olen tarttunut kivaan sovellukseen. Duolingo on osoittautunut erittäin miellyttäväksi tavaksi opiskella kieltä. Suosittelen kokeilemaan! Kielivaihtoehtoja on paljon ja sovellus on ilmainen. Siihen kuuluu myös puhumisen ymmärtämistä sekä tehtäviä, joissa tulee itse puhua lauseita. Näppärää! 

Ehkä loppupeleissä se on se asenne, mikä on kommunikoinnissa se silta, ei ehkä niinkään se kieli. Kun on motivaatiota oppia, oikeanlainen avoin ja optimistinen asenne, muuttuukin muuri sillaksi. Se ehkä vaatii sitä, että teet välillä itsestäsi naurunalaisen, kun puhut tosi kankeasti ja huonosti. Se tunne, kun saat jonkin tilanteen hoidettua haparoivalla kielitaidolla kokonaan on aika magee!!! Tekee muuten aika hyvää perfektionistiselle luonteelle! Mukavuusalue, niin mikä? ;) Jostain on kuitenkin lähdettävä liikenteeseen ja kun on positiivinen ja yrittävä, monesti ihmiset auttavat. Joillakin menee hermot tai itselläsi menee hermo itseesi, kun et saa ilmaistua itseäsi kuten haluaisit. Tässä asiassa ei kyllä oikotietä onneen ole vielä löydetty, joten muu ei auta, kun et laittaa vaan Duolingon laulamaan, itsensä uudestaan kurssille ja eiku vaan höpöttelemään. Auttavasti ja kankeasti, ehkä jopa naurettavasti. Mutta ehkä se ei niin haittaa. Pääasia, että edes koittaa kivuta sillalle, vaikka se muuria muistuttaisikin.

Dulledoff

ps. on tullut myös tunne, että onpa muuten oikeasti aika siistiä olla pienestä maasta, jossa on oma uniikki kieli.


pss. Miten ihmeessä ne oikein rakentaa näitä valtavia siltoja? Oon yrittänyt ymmärtää siltojen rakennusta jo monta vuotta ja aina nämä vaan pistää ihmetyttämään... Ja meren päällä! Mää en vaan niin tajuu, vaikka sitä on mulle monet monet kerrat selitetty... jotenkin nää on vaan niin hurjia!

Ulkosuomalaisuus. Osa 1. Sosiaalinen piiri

Olen asunut  ensi kuun lopussa ulkomailla kaksi vuotta. Tässä lomalla ollessani on tullut mietittyä tätä aikaa ja itseäni. Sitä miten tämä kaikki on vaikuttanut minuun ja ajatusmaailmaani. Niin, minä tosiaan olen nykyään ulkosuomalainen. Monia ulkomaille muutto houkuttaa ajatuksena, mutta suhteellisen harva sen kuitenkin tekee. Itsekin olen asiasta joskus paljon haaveillut, lukenut ihmisten kokemuksia ja miettinyt millaista se olisi. Nyt olen päässyt jo vähän ulkomailla asumisen makuun, joten haluan jakaa fiiliksiä siitä, miltä minusta on tuntunut muuttua perus savolaisesta  tyttösestä ulkosuomalaiseksi. 

Tiedä missä kaikkialla sitä pääsee vielä käymään ja asumaan! Ihana, kaunis maailma!

 

Sosiaalinen piiri

Sosiaalisena tyyppinä ensimmäisenä jotenkin tulee mieleen sosiaalisen piirin luominen. Itselleni on tosi tärkeää, että ympärillä on hyviä tyyppejä, joiden kanssa jakaa tätä elämää :) Sanotaan, että kestää keskimäärin kaksi vuotta, kun sosiaalinen piiri muotoutuu uudella paikkakunnalla. Muutettuani Tampereelle minulla oli siellä jo valmiina ystäviä, joten "prosessi" tapahtui nopeammin ja pian minulla oli tuttuun tapaani jo useampia sosiaalisia piirejä. Ulkomaille muuton yhteydessä elämään syntyi siis aika iso tyhjä tila. 

Tänne muutettua olin hetken aikaa töissä, jossa tutustuin moniin mahtaviin tyyppeihin ja meille muotoutui tiivis porukka. Mutta valitettavasti vain aika vähäksi aikaa, koska moni muutti takaisin Suomeen tai jatkoi matkaansa muualle. Sen jälkeen aloin tekemään väikkäriä ja koska työskentelen kotona, on sosiaalisen piirin luominen ja sen ylläpitäminen ollut normaalia haastavampaa kuin jos olisin täällä edelleen osa työyhteisöä. Lisäksi suhteellisen tiheä reissaaminen työn puolesta on myös ehkä vaikuttamassa "prosessiin". Kun ei olekaan opiskelu- tai työkavereita ympärillä, joutuu kavereiden "hankkimiseen" oikeasti panostamaan. Sosiaalisena tyyppinä tällaista tilannetta mulla ei ole ikinä ollut aikaisemmin. Kavereita ja ystäviä on aina vain ns. putkahdellut sopivasti erilaisista yhteyksistä.

 

Kuinka sosiaalinen piiri sitten luodaan? No, oman kokemukseni mukaan ihan vain siten, että laittaa itseään sellaisiin paikkoihin ja tilanteisiin, joissa tapaa ihmisiä. Menee vain juttelemaan ihmisille. Kun löytää jonkun kivan tyypin, ottaa myöhemmin yhteyttä ja sopii ns. "treffit". Välillä on tullut tosi hassuja fiiliksiä, kun tapaa ventovieraita ihmisiä ja pyytää heitä kahville tai syömään. Melkein sama meininki, kun sinkkuna ollessa pyytää jotakuta treffeille. Se sellainen tietynlainen jännitys ja kutkutus kyllä puuttuu, mutta muuten aika samaa hommaa :D Sosiaalisen piirin hitaasta "prosessista" voin kyllä syyttää hieman itseänikin. Olen välillä ollut matkustamisesta ja töistä aika väsynyt ja ehkä liikaakin käpertynyt kotiin niin, etten ole jaksanut niin paljoa käydä "treffeillä" kuin mitä ehkä olisin halunnut.

 

Nyt kuitenkin tuntuu, että "prosessi" alkaa olla tehty ja tietyt ihmiset ns. jo "vakiinnuttaneet" asemansa kaveripiirissä täällä. Tässä kohtaa tuntuu jotenkin työläälle miettiä sitä, että parin vuoden kuluttua "prosessi" alkaa taas alusta, kun edessä on todennäköisesti ja toivottavasti (jos asiat tässä elämässä menee suunnitelmien mukaan) muutto Bostoniin vuodeksi tai kahdeksi. Mutta, sitä mietitään sitten. Nyt ainakin tiedän mitä on edessä ja osaan asiaan suhtautua. Plus, siellä olisi tarkoitus mennä työyhteisöön, mikä helpottaa "prosessia" kummasti.

Super ihanaa ja positiivista tässä sosiaalisten piirien uusiutumisessa on se, että ilman tällaisia tilanteita tuskin olisin ikinä tutustunut tiettyihin ihmisiin. Suomessa asuessa sosiaaliset piirit helposti ns. vakiintuvat ja jopa jymähtävät. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa. Ja silloin ystävyyssuhteet ovat todennäköisesti syvempiä ja siten myös todella rikkaita. Koen, että itse olen erittäin onnekas, kun minulla on Suomessa ja maailmalla monia tosi rakkaita ystäviä, joiden kanssa ystävyys on joskus jo saatu sille asteelle, ettei pitkäkään erossa oleminen muuta mitään. 

Uusiin ihmisiin tutustuminen on rikastuttavaa ja avartavaa. Tätä maailmaa voi kokea ja asioista ajatella niin monella tavalla, että ei voi sanoa ku vaan, et HUIKEETA :D Erityisen mielenkiintoista on se, että erilaisia ihmisiä tavatessa löytää ja oppii myös itsestään asioita, joita ei olisi ehkä muuten löytänyt ja oppinut. Joskus joku hyvinkin pikaisesti elämässä ns. pyörähtävä tyyppi saattaa opettaa jotain tosi tärkeää.  Ihanaa ihmiset, kun olette erilaisia!

Koska sosiaalisen piirin luomisessa kestää kauan, on aika itsestään selvää, että prosessin aikana tulee yksinäisyyden puuskia, vaikka en yksin asukaan. Välillä tulee valtava ikävä ns. vanhaa elämää, kun kaikki oli tuttua ja rakkaat tutut ihmiset ympärillä. Siltä en ole ainakaan minä pystynyt välttymään. Mutta ihanaa siinä on se, että kaukana oikeasti kyllä huomaa keitä jää kaipaamaan ja ketkä kaipaavat sinua. Jyvät erottuvat tehokkaasti akanoista ;) Yksinäisyys on siitä jännä kaveri, että mitä enemmän sitä tunnetta vastustaa, sitä voimakkaampana se tulee. Tilanteen hyväksyminen auttaa kummasti ja ajatus, että "tämä on nyt tällainen vaihe elämässä". Työskentely yksin kotona sopii minulle varmasti osittain siinä, että pidän välillä yksin olemisesta. Suorastaan tarvitsen sitä, jotta voin hyvin. Mutta silti olen tosi sosiaalinen. Ristiriitaista välillä, mutta sellaista elämä on ;) Hankalinta ehkä tosiaan on ollut se, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen joutunut ns. tekemään töitä sosiaalisen piirin luomisessa. Se ei olekaan ollut ihan niin yksinkertaista, kuin voisi kuvitella, mutta avartavaa ja opettavaista kylläkin.

Jatkoa ulkosuomalaisuuden fiiliksistä seuraavassa osassa. Nyt lähden Sara-neidin kanssa lenkille ja sitten valmistaudun kivoihin kekkereihin! Tuntuu ihan todella ihanalle, kun kutsuja sosiaalisiin tapahtumiin saa nykyään aika säännöllisesti ihanilta ihmisiltä :D

Kivaa viikonloppua!

Dulledoff

Maailman paras vehnäolut 2009, Brasserie du Bocq Blanche de Namur

Menimme tänään moikkaamaan ystäväämme Jani Nurmista ravintola La Leonaan. Nurminen oli löytänyt kaikenlaista ihanaa ja innostavaa lähiaikoina viini- ja olutmaailmasta. Suuremmin emme alkaneet Nurmisessa innostuksen herättäneitä tuotteita maistelemaan tällä erää, mutta yhden tuotteen maistelimme porukalla pikaisesti. 

Kyseessä oli Belgialainen suodattamaton vehnäolut Brasserie du Bocq Blanche de Namur, joka on rankattu maailman parhaaksi vehnäolueksi vuonna 2009. Oluen ystävänä täytyy kyllä sanoa, että olut oli aivan uskomattoman ihanaa! Kuin täydellisen pehmeä, mutta aromikas hively suulle ja makunystyröille kesähelteessä. Olut tuntui tosi tasapainoiselle ja siinä nousi ihanasti esille sitruuna ja korianteri. Nam Nam!!

Etiketti näyttää tältä

Ruoan kanssa tätä ihanaa olutta emme nyt testanneet, mutta huhujen mukaan tämä sopii laajasti keväisistä kesäisiin ruokiin aina kalasta tuhdimpaan lihaan. Eli pitäisi olla aika harvinaisen monipuolinen kaveri kesäisten herkkujen kylkeen!

Tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!!! (ehkäpä jopa niille, jotka eivät välttämättä yleensä pidä oluista ;))

Nurminen pitää nykyään viiniaiheista blogia! Suosittelen viinin ystäviä seuraamaan! Pian tulossa paljon juttua ;) Blogiin löydät täältä. Nurminen oli keväällä myös vieraskynänä täällä mun blogissa. Sen jutun löydät täältä. :D

Ihania hellepäiviä!

Dulledoff

Kesäloman 2014 resepti: Katso leffoja ja sarjoja

Listasin kesäloman 2014 reseptiini kohdan: Katso leffoja ja sarjoja. Monelle tämä on aika itsestäänselvää ja jossain määrin minullekin. Mutta tässä jonkin aikaa sitten havahduin, että tässä elämän tiimellyksessä on Dulledoffilla päässyt käymään niin, että sivistykseen on jäänyt isoja aukkoja leffojen ja sarjojen osalta.  Siis miettikää, katsoin kunnolla ja ajatuksella vasta tänä keväänä Kummisedät! Ja muita vastaavia varmasti löytyy ja paljon.

Joten nyt on aika tämän tutkijatyttösen tutkia hieman legendaaristen leffojen ja sarjojen maailmaa ja korjata tämä aukko. Ei siksi, että olisin huonompi ihminen, jos en näitä näkisi, vaan siksi, että yksinkertaisesti haluan. Haluan, koska elokuvat on mahtavia ja jostain syystä legendaarisista leffoista ja sarjoista on tullut legendaarisia. Haluan nähdä, kokea ja tuntea ne tarinat. Minusta tuntuu, että muuten jään paljon paitsi jostain hienosta, todella hienosta!

Kyllä. Tilanne on nolo, ikävä ja surullinen, mutta korjattavissa. Tämä aukko on vilahdellut tässä vuosien varrella, mutta olen aina ajatellut, että "pyh, olenhan minä hyvin katsonut legendaarisia leffoja ja sarjoja". Mutta, muutamien keskusteluiden perusteella olen tullut siihen tulokseen, että minähän vain tiedän mitä nämä legendaariset leffat on (ainakin siis osan), mutten ole oikeasti katsonut läheskään kaikkia niistä. Tai jos olen katsonut, niin en muista niitä kunnolla. 

Aloin miettimään, että miksen ole katsonut kunnolla kaikkia näitä mahtavia taidepläjäyksiä?  Tai jos olen, niin miksen muista niitä? Kuinka näin on päässyt käymään? Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että olen yksinkertaisesti elämässäni pitkän pätkän yksinkertaisesti opiskellut ja tehnyt töitä niin paljon, ettei mulla ole riittänyt a) aikaa eikä b) mielenkiintoa (kun on ollut muuta sillä hetkellä mielestäni tärkeämpää tekemistä) tai tilanteessa keskittymistä, jotta muistaisin edelleenkin mitä missäkin leffassa tapahtui.

Listan tekemisessä ajattelin käyttää apuna nettiä sekä läheisiä. Saa nähdä kuinka pitkä listasta tulee... sain jo aikaisemmin kommentin, että "Ulla, niitähän on satoja". Katsotaan kuinka käy ;)

1. Pulp Fiction

2. Reservoir Dogs

3. Cats

4. Kellopeliappelsiini

5. Schindelrs List

6. Fight Club

7. Yksi lensi yli käenpesän

8. Uhrilampaat

9. Papillon

10. Psyko

11. Memento

12. Pianisti

13. The Departed

14. Citizen Kane

15. Taksikuski

16. Full Metal Jacket

17. Kaikki Monty Pythonit

18. Snatch

19.Kunniattomat paskiaiset

20. Scarface

21. Kwai joen silta

22. Heat

23. Lock, Stock and two Smoking Barrels

24. The Big Lebowski

25. Trainspotting

26. Kaunis mieli

27. Platoon

28. Stand by Me

29. Ben-Hur

30.  Ilmestyskirja nyt

31. Unelmien sielunmessu

32. Mafiaveljet

33. The Miserables

34. Dracula

35. Chicago

36. Sopranos

37. Seinfeld

38. Prinsessa Mononoke

39. Tuuli nousee

40. Kuin raivohärkä

41. E.T.

42. Donnie Darko

43. Easy Rider

44. Tappavat aseet

45. Mad Maxit

46. West Side Story

47. Herrat pitävät vaaleaveriköistä

48. Laulavat sadepisarat

49. Jailhouse rock

50. Jackie Brown

51. Fifth Element

52. Scarface

53. Indiana Jonesit

Oho! Ei niitä nyt ihan sata tullut, mutta kuitenkin yli 50! Ja varmasti monta vielä puuttuu. Näihin ei ehkä koko loma riitä...Olipa mielenkiintoista listata näitä. Edelleen monen kohdalla olin, et "oon mä tän tainnut nähdä, siinä on tää ja tää biisi...", mut tarkemmin mietittyäni jouduin toteamaan, että ehken sittenkään ole oikeasti nähnyt. Nyt vain leffoja hommaamaan, popcornia tekemään ja mukavaa asentoa hakemaan :D

Sit vaan kommenttiosio laulamaan! Mikä on sun mielestä kaikkien aikojen paras leffa (tai leffoja), joka kaikkien kuuluu nähdä? 

Tai onko sinulla jäänyt elämässä tekemättä jotain mitä oikeasti haluat, mutta sille ei ole ikinä ollut oikeasti tai olevinaan aikaa ja tilaa? 

Ihanaa leffailtaa!

Dulledoff