keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Snorklausta ja vesipetoja


Rakastan vettä ja uimista. Olen aina rakastanut ja tulen varmaan aina rakastamaan. Se on vaan jotenkin niin ihanaa! Olen aina myös rakastanut katsoa luonto-ohjelmia sekä veden alta että sen päältä. Tämä maailma kaikenlaisina eläimineen ja oliloineen on ihan uskomaton! Sukelluskurssi on ollut haaveissa ehkä jo ikuisuuden, mutta sen aika on sitten joskus. Snorkalus on kuitenkin vähän niinku sinnepäin ja tarkoitus on ollut pitkään hommata snorkkelit ja mennä itse tutustumaan tuohon Välimeren vedenalaiseen maailmaan. Jostain syystä olen saanut aikaiseksi vasta nyt lomalla hommattua välineet.  Yksi päivä tässä lomalla päätin, että nyt. Nyt minä haluan ne räpylät ja lasit! 


Tällaiset vermeet tarttui mukaan Decathlonista

 
Tottakai piti heti päästä kokeilemaan! En ole ennen uinut edes räpylöiden kanssa, joten suuntasin ensin altaalle harjoittelemaan. Onneksi Aki tuli vähän katsomaan mun perään ja oli valmiudessa heittää mulle pelastusrenkaan ;)




Sain houkuteltua ystäväni Johannan hommaamaan myös välineet. Tehtiin retki läheiselle rannalle, jossa on kivoja kiviä ja poukamia. Sattui vain olemaan sen verran tuulista ja aallokko isoa, ettei hommasta tullut muuta kuin räkätyskohtauksia ja mustelmia rantakivikosta. Mä onnistuin näkemään yhden kalan! Muuten keskityttiin auringonpalvontaan ja virvokkeiden nautiskeluun.







 
Skumppa oli hyvää, aurinko juuri sopivan kuuma ja meri juuri sopivan viileä! Kiitos Suvi kuvaamisesta!

Sen reissun erikoisin juttu oli allokoista löytynyt meloni! Siellä se vaan oli ja pyöri. Mietittiin, että ehkä se oli tullut Marokosta ;) no, ehkei sentään... Kävin hakemassa sen ja sisällä tehtiin sille ruumiinavaus. Mitään jännittäviä salaviestejä ei valitettasti löydetty, joten syötiin se. Se oli ihan kunnossa ja maukasta oli! Sitä ikinä tiedä mitä sitä saa saaliiksi!


Bongaa meloni!


Nyt sitten viime viikonloppuna päästiin oikeasti katselemaan paikkoja, kun oli tyyntä ja näkyvyys näille vesille tosi hyvä. Näimme merisiilejä, kalaparvia ja ison kiven, joka oli täynnä simpukoita! Se oli tosi hieno. Sitten uskaltauduimme menemään vielä hieman syvemmälle ja kauemmas. Siinä rauhassa katselin pohjaa ja ihastelin kuinka auringon säteet näkyy kivasti vedessä, kun Johanna huudahtaa "Ulla, kato kato! Tuolla on jokin sininen ja ainakin metrin mittainen". Olimme juuri  muutamia päiviä aikaisemmin jutelleen siitä, kuinka Espanjassakin on tavattu rannoilla haita. Nimenomaan sinihaita! Paniikki pääsi iskemään ja se tarttui myös Johannaan. Sain vain sanottua "Äkkiä rantaan, nyt pelottaa". Nopea tsekkaus suunnasta ja eiku polskimaan. 


Tuolla noiden isojen kivien takan jossain se oli!

Hetken polskittuamme Johanna viittoi, että hänellä on asiaa. Pysähdyimme ja nostimme lasit naamalta. Kävi ilmi, että Johannan oli nähnyt vain jotain siistiä, mutta säikähti  kun mä säikähdin. Siellä oli ehkä maailman mageimman kalan ja Johanna vain huusi mulle innoissaan, että menisin katsomaan. Mutta mun ainoa mielleyhtymä oli hai. Tietysti, kuinkas muutenkaan? ;) Rauhoituimme ja nauroimme tilanteelle. Johanna meni vielä uudestaan hieman lähemmäksi katsomaan, muttei saanut kunnolla selvää mistä oli kyse. Paniikkipolskimisemme oli saanut aikaan kuitenkin sen verran veden sekoittumista, että näkyvyys oli hieman sumentunut. Harmi sinänsä. Mutta, irtosipahan kunnon adrenaliinit ja monet naurut tilanteelle! 

 
Tuossa poukamassa pyörii välillä aika hulppeita potskeja!

Snorklauskärpänen pääsi kyllä puraisemaan! Siis aivan mahtavaa puuhaa :) ja vielä kun hommaisi kameran, jolla voi kuvata veden alla :D Oi, oi, oi!!! Vinkkejä kameroista ja hyvistä snorklaus mestoista otetaan vastaan!


Dulledoff

3 kommenttia:

  1. Bali! ja sieltä Gili Trawangan! Samoin Thaimaa jne jne. :) Mä oon käyny laitesukelluskurssin Koh Taolla (koh tao divers), on halba ja opetus suomen kielellä :) sinne kun meette joskus off-seasonin aikaan, niin on halba yöpyä ja puitteet sukellukseen ja snorklaukseen kunnossa. Panun veli kuvasi paljon sukellusmatkojaan, tässä yksi kooste: http://www.youtube.com/watch?v=nDB2nyvG6MI Kyllä, Aholan perheessä ollaan sukeltajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussu vinkeistä! :D Ehdottomasti joskus on päästävä!!! Juu, ei ollu näkymät ihan noin monipuoliset ja hulppeat täällä, ku tossa Mikan koosteessa :D mut oli tuollakin sentään jotain katteltavaa ;)

      Poista
    2. Oli kyl ihan mieletön fiilis nähdä merikilpikonna parinkymmenen metrin syvyydessä snorklaamalla. Se on ihan käsittämätöntä, miten kirkasta merivesi siellä on. Ehdottomasti Thaimaa, Filippiinit, Bali yms on sukeltajan nähtävä :) (koh taolla mäkin näin pieniä hain poikasia snorklaamalla, tuli kiire rantaan :D Ja ekalla laitesukelluksella valashai, oli pikkusen jännät paikat :D )

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!