Ulkosuomalaisuus. Osa 2. Kieli - muuri vai silta.

Otsikolla "Kieli - muuri vai silta" kirjoitin äidinkielen kirjoituksissa vuosia sitten. Sisällöstä ei ole enää mitään havaintoa, mutta jostain syystä otsikko jäi mieleen (tai ainakin luulen muistavani, että se meni noin ;)), koska kokeen loppumiseen oli aikaa vain muutama minuutti ja aineestani puuttui edelleen otsikko. Alkoi olla jo paniikki päällä ja sitten se vain tuli jostain ja huh! Helpotuksen tunne oli valtava! Ja siksi ehkä muistan sen edelleen.

 

Nyt helpotuksen otsikko on todella ajankohtainen itselleni. Kieli todellakin on sekä muuri että silta. Harmikseni joudun toteamaan, että en osaa espanjaa läheskään niin hyvin kuin haluaisin osata. Varsinkin siihen nähden, että olen tosiaan ollut täällä sen kaksi vuotta ja se tuntuu aika nololle. Ei tässä näin pitänyt käydä! Minunhan piti puolen vuoden asumisen jälkeen jo höpötellä suht sujuvasti... Miten tässä  näin pääsi käymään? 

Ennen tänne muuttoamme en osannut muuta kuin perustervehdykset. No, menin täällä espanjan kurssille, mutta siellä käyminen loppui kuitenkin lyhyeen. Syynä tähän oli se, että samaan aikaan minulla alkoi väikkärin tekeminen ihan niinku oikeasti ja siinä kohti tuntui, ettei aivokapasiteettini vain yksinkertaisesti riittänyt niin intensiiviseen kielen opiskeluun kaiken sen muun sisäistämisen ja oppimisen ohessa. Alkoi niin sanotusti tuntumaan sille, että pälli leviää :D No, nyt alkaa sisäistämisen määrä olemaan jo tasaisempaa, joten voisi olla aika opiskelulle. Haluan todella osata puhua espanjaa. Se vain vaatii aikaa ja paneutumista. Sekä sitä, että yksinkertaisesti hakeudun tilanteisiin, joissa on ihan oikeasti pakko käyttää kieltä muuhunkin kuin ravintolassa tai kaupassa asioimiseen. Naapurustomme koostuu onneksi nyt hyvin pitkälti espanjalaisista, mikä mahdollistaa paremmin itselleni kielen käytön ja Sara on aivan loistava tässä. Moni tulee sitä rapsuttelemaan tai Sara menee itse ihmisiä moikkaamaan ja siinä tulee vaihdettua muutama sana omassa pihassa ja koirapuistossa. Harmittaa aina vaan ihan tosi paljon, kun naapurin tytöt tulevat silmät iloa ja intoa kiiluen kertomaan jotain jännää tai kyselevät Sarasta kaikenlaista ja minä en vaan tajua mistä on kyse... se pistää harmittamaan tosi paljon. 

Kirjoitin aikaisemmin sosiaalisen piirin syntymisestä. Täytyy muistaa, että täällä tosiaan on paljon suomalaisia ja omakin sosiaalinen piirini muodostuu täällä hyvin pitkälti suomalaisista ja iso syy siihen on kielitaidon puute. Täällä aurinkorannikolla asuu paljon suomalaisia ja täällä on paljon ihmisiä, jotka ovat asuneet täällä vuosikymmeniä eivätkä siltikään puhu espanjaa. Se kertoo paljon siitä, että täällä tosiaan pärjää ilmankin kielitaitoa. Ja joillekin todella hyvä niin. Joillekin taas se on huono asia. Ihmismieli kun helposti haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin. On valtava kiusaus puhua englanniksi, jos keskustelukumppani osaa vähänkään itselle helpompaa kieltä. Lisäksi oma haasteensa on, että täällä puhutaan kuin Turussa konsanaan! Sanoista tippuu puolet pois ja kun vauhti on muutenkin kovaa, niin siinä voitte vaan kuvitella, että juttu menee helposti vähän niinku ohi... Toisaalta, välillä on ihania tilanteita, joissa kumpikaan osapuyoli ei osaa kunnolla toisen kieltä, mutta silti voidaan keskustella todella monista asioista. Sana tai lause espanjaa, pari sanaa englanniksi, väliin pari sanaa espanjaa ja vähän elekieltä kehiin. Ihan näillä on saatu aikaan tosi kivoja keskusteluja aikaan.

Asuminen maassa, jonka kieltä et osaa on saanut minussa aikaan sen, että kun joskus englanniksi puhuminen on jännittänyt, niin  nyt olet vain valtavan helpottunut ja iloinen, kun joku pystyt puhumaan englanniksi. Suhtautuminen puhumiseen on muuttunut itselläni tosi paljon. Kieliopilla ei ole väliä (ei vaan voi miettiä, kun jokin asia pitää saada hoidettua). Toisaalta välillä huomaa, että joissain tilanteissa oma englanti ns. taantuu keskustelukumppanin tasolle. Tai jotain erikoista tapahtuu, kun juttelee joidenkin espanjalaisten kanssa, jotka puhuvat englantia huonosti. Ihan kuin puhuisi huono englanti, vaikka osaisikin vähän kauniimminkin ilmaista itseään. 

Jostain syystä itsekseen kielen opiskelu kirjoista ei oikein nappaa muun lukemisen lisäksi, niin olen tarttunut kivaan sovellukseen. Duolingo on osoittautunut erittäin miellyttäväksi tavaksi opiskella kieltä. Suosittelen kokeilemaan! Kielivaihtoehtoja on paljon ja sovellus on ilmainen. Siihen kuuluu myös puhumisen ymmärtämistä sekä tehtäviä, joissa tulee itse puhua lauseita. Näppärää! 

Ehkä loppupeleissä se on se asenne, mikä on kommunikoinnissa se silta, ei ehkä niinkään se kieli. Kun on motivaatiota oppia, oikeanlainen avoin ja optimistinen asenne, muuttuukin muuri sillaksi. Se ehkä vaatii sitä, että teet välillä itsestäsi naurunalaisen, kun puhut tosi kankeasti ja huonosti. Se tunne, kun saat jonkin tilanteen hoidettua haparoivalla kielitaidolla kokonaan on aika magee!!! Tekee muuten aika hyvää perfektionistiselle luonteelle! Mukavuusalue, niin mikä? ;) Jostain on kuitenkin lähdettävä liikenteeseen ja kun on positiivinen ja yrittävä, monesti ihmiset auttavat. Joillakin menee hermot tai itselläsi menee hermo itseesi, kun et saa ilmaistua itseäsi kuten haluaisit. Tässä asiassa ei kyllä oikotietä onneen ole vielä löydetty, joten muu ei auta, kun et laittaa vaan Duolingon laulamaan, itsensä uudestaan kurssille ja eiku vaan höpöttelemään. Auttavasti ja kankeasti, ehkä jopa naurettavasti. Mutta ehkä se ei niin haittaa. Pääasia, että edes koittaa kivuta sillalle, vaikka se muuria muistuttaisikin.

Dulledoff

ps. on tullut myös tunne, että onpa muuten oikeasti aika siistiä olla pienestä maasta, jossa on oma uniikki kieli.


pss. Miten ihmeessä ne oikein rakentaa näitä valtavia siltoja? Oon yrittänyt ymmärtää siltojen rakennusta jo monta vuotta ja aina nämä vaan pistää ihmetyttämään... Ja meren päällä! Mää en vaan niin tajuu, vaikka sitä on mulle monet monet kerrat selitetty... jotenkin nää on vaan niin hurjia!