Mistä ja miten myynnin avaimet myös ravitsemusterapeutin taskuun?

Myynti on hassu juttu. Hassu ala ja taito. Koen sen olevan hassua, koska se on jotenkin ollut itselleni niin pitkään väärinymmärretty ala. Olen myyntiä ja siihen liittyviä asioita pohtinut lukuisia kertoja ihmisten kanssa sekä omassa pienessä päässäni. Käsitellyt mielikuviani myyjähenkisistä ihmisistä. Tiedättekö, on niitä, jotka on vähän sellaisia lipeviä ja päällepuskevia. Yhdellä sanalla: Ärsyttäviä. No, sitten on niitä, jotka ovat todella miellyttäviä, karismaattisia tyyppejä, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle ja jälkeenpäin mietit vain, että "Mitä tapahtui?", "Kuinka päädyin tähän ratkaisuun, vaikka ennakkosuhtautumiseni oli jyrkkä EI"?. Niin, ne on niitä taitavia myyjiä. Niin taitavia, että teetkin valintoja tai asioita, jotka eivät aluksi olleet niin kovin houkuttelevia, mutta asia  muuttui. Myynti muutti asian ja sitten asiasta tulikin siistiä ja huippua! Jännää! Aina näitä pohtiessani päädyn yhteen ja samaan kysymykseen:  

Miksei sitä tietotaitoa mikä myymiseen liittyy opeteta 

myös ravitsemusalan ammattilaisille?!? 

 

Niin, miksei!? Jos vastauksesi on se, että no "Eihän ravitsemustiede ole myyntialaa", "Ei potilas/asiakastilanteet ole myymistä". Mutta ähää! Kylläpä vain on, ja isosti onkin. Plus, tosi iso osa meistä on yrittäjiä. Ravitsemusala on nyt itsessään pop! Mutta entäs se myynti mitä tapahtuu siellä asiakas/potilashuoneissa? Opetussuunnitelmat on tiukkoja ja asiaa sinne olisi kiva saada ja vaikka kuinka, niin ettei sieltä kukaan ikinä ennättäisi papereita saamaankaan. Mutta, jotain aiheeseen liittyvää siellä varmasti olisi hyvä käydä. Maailma nimittäin voisi kenties olla toisenlainen. 

Usein haaveilen siitä maailmasta, jossa me ravitsemusterapeutit osaisimme käyttää myynnillisiä asioita ja oikeasti "myydä" ihmisille hyviä valintoja, niitä polkuja kohti hyvinvoivaa kehoa ja mieltä. Ymmärtäisimme oikeasti käyttäytymistä ja kuinka sen voisi valjastaa tehokkaasti ja hyvin terveyttä edistäväksi. Voi kunpa vain osaisimme! Voi kunpa osaisimme myydä myös ammattiaitoamme ja ammattikuntamme tarpeellisuutta päättäjille niin, että meille olisi riittävästi työpaikkoja myös sairaaloissa niin, ettei yhden ihmisen tarvitse tehdä töitä viiden edestä! Voi kunpa osaisimme myydä palvelujamme ja tietotaitoamme niin, että palkkamme nousisi koulutusta vastaavalle tasolle, myös julkisella puolella! Voi kunpa osaisimme myydä terveellisten elämäntapojen tarpeellisuuden niillekin henkilöille, joilla terveys ja normaalipaino vielä on! Voi kunpa ja voi kunpa... Mutta miten? Niinpä, siinäpä se on ollut ravitsemustyttösen pää pyörällä jo pitkään. Miten?!? Kysymykset toistavat toisiaan ja päädyn aina samaan mitättömyyden tunteeseen ja sanoihin "Voi kunpa".

  

Jotain pientä koen aiheesta jo ymmärtäväni. Sen, että kaikki elämässämme on myyntiä. Vanha ajatukseni: "Ei potilas/asiakastilanteet ole myymistä", niin ne jos mitkä sitä vasta onkin. Joo, vastustelin ajatusta joskus, mutta kun asiaa vähänkään miettii, niin totta se on. Se on myyntiä. Toinen asia on se, että olen aina kokenut olevani ei-niin-myynnillinen-tyyppi, vaikka olen pienenä kaupustellut ja sun vaikka mitä ovelta ovelle ja se oli kivaa. Mistä silti moinen mielikuva itsestä? Kuitenkin, kokemus siitä, että olen ei-niin-myynnillinen-tyyppi, ei pidä paikkaansa, koska kaikki ihmiset on myynnillisiä. Enemmän tai vähemmän. Ja koska sitä meissä kaikissa on, on sitä myös ravitsemusterapeuteissa. Ja sitä voi silloin myös kehittää ja hyödyntää. Avaan vähän, koska mun on ainakin pitänyt näitä sulatella, jotta olen saanut aivoni ns. "myynnin hyväksymismoodiin". 

Jokainen ihminen on luonnostaan myyjä ja harjoittaa myyntiä. Okei, mutta miten niin? Mieti lasta, joka haluaa vanhemmiltaan esimerkiksi karkkia tai luvan päästä kaverin luokse yöksi. Lapsi käy kauppaa yleensä aika suoraan ja 'klousaa' mahdollisimman nopeasti. "Jos saan tänään tämän karkkipussin, niin sitten lauantaina en syö karkkia" -tyylisesti. Asia voi vaikuttaa neuvottelulle, mutta todellisuudessa lapsi kauppaa ideaansa ja tahtotilaansa, tekee asiasta helpon vanhemmalle, ehdottaa valmiiksi ratkaisua ja tähän on vanhemman helppo sanoa "Joo". Ja tadaa, lapsi saa karkkia heti. Se mitä tapahtuu lauantaina voikin olla sitten toinen juttu. Myös puolison etsiminen, treffeillä käyminen ja suhteen ylläpitäminenkin on myyntiä. Ymmärrän tämän tavallaan, mutten osaa eritellä teille tätä vielä tarkemmin. Mutta sitten taas esimerkiksi työpaikan hakeminen on ihan selkeästi myyntiä. Sinun tulee osata myydä tietotaitosi ja persoonasi niin, että sinut halutaan palkata. Onnistuessasi tulokseksi, 'komissioksi', saat haluamasi työpaikan ja siitä maksettavan palkan. Terveys ei ole itsestäänselvyys, vaan sekin on 'komissio' siitä, että olet pitänyt huolen itsestäsi, kehostasi ja mielestäsi. Olet myynyt terveyden itsellesi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin... kaikkiin asioihin tässä maailmassa liittyy myynti. Niin hassulta kuin se aluksi voikin kuulostaa.

Mikä on ravitsemusterapiatilanteessa aivan ensimmäinen oleellinen asia? Se on luottamus. Niin myös myynnissä. Jotta voit myydä jotain tai sitten niitä neuvoja ja valintoja, täytyy ihmisen pystyä luottamaan siihen, että olet oikeasti hänen puolellaan, hänen terveyden puolellaan. Ihminen luottaa tuolloin käsiisi niinkin ison asian kun terveytensä. Ihminen voi ostaa muutamassa minuutissa valtavan kalliita asioita, mutta terveyttään ihminen ei yleensä ihan niin hevillä myy tai annan jonkun käsiin. Asiaa ei välttämättä näin syvällisesti tilanteessa mietitä, mutta jos luottamusta ei onnistuta luomaan, jää asiakas/potilassuhde todennäköisesti syystä tai toisesta lyhyeksi tai hedelmättömäksi. 

  

Myynnissä oleellista on tarpeen luominen. Ravitsemusterapeutin luokse tulevilla yleensä on tarve, sitä ei tarvitse luoda. Meille oleellista taas on motivaation luominen. Motivaation luominen on vaikeaa, ehkä se vaikein ja ratkaisevin vaihe luottamuksen ohella koko ravitsemusterapiassa. Kun sitä on asiakkaalla tai potilaalla jo ennestään, on kaikki helpompaa. Silloin voi keskittyä ravitsemusasioihin ja tiedon välittämiseen. No, suurimmalla osalla sitä motivaatiota ei ole tai se on hyvin horjuvaa tai ulkolähtöistä eikä siten kestävää. Esimerkkinä lihavuus. Lihavuuden hoito nyt on mielestäni ylipäätään puutteellista ja pintapuolista monissa paikoissa, koska ei ole resursseja tai ei riittävästi tietotaitoa. 

Henkilö tulee ravitsemusterapeutin vastaanotolle lihavuuden liitännäissairauden, tyypin 2 diabeteksen takia. Henkilö on jo saanut lääkityksen ja olo alkaa olla parempi. Terveyden tunne on jälleen olemassa. No, kuinka luoda se motivaatio? Kuinka myydä pitkäjänteisiä ja vaikeasti toteutettavia elämäntapamuutoksia, kun hätätilanne on jo "hoidettu". Moni ymmärtää käynnillä kuinka omilla valinnoilla voisi terveyttä, omaa oloa ja jaksamista vielä edesauttaa ja jossain vaiheessa ehkä jättää siten lääkkeet jopa pois. Mutta, kuinka moni näin oikeasti toimii? Kuinka moni asiakas/potilas ihan oikeasti pääsee siihen pisteeseen, että elimistön oma insuliiniaineenvaihdunta on sillä tasolla, ettei lääkitystä enää tarvita? Valitettavan harva. Ja en tässä todellakaan sano, ettei lääkitystä tarvittaisi. Iso kysymys vain on se, että kuinka myydä motivaatiota tehdä pitkäjänteisiä ja vaikeita elämäntapamuutoksia? Myös niille, jotka ovat terveitä.

Tietoa ravitsemuksesta ja terveydestä on paljon, mutta kuinka se tieto saadaan valjastettua oikein käytännön tasolle? Siihen me tarvitsemme tietoa ihmisen psykologiasta, käyttäytymisesta ja ehkä tosiaan myös jotain kaupalliselta puolelta. Ehkä tosiaan jopa myyntikoulutusta. Ainakin sieltä voisi saada jotain eväitä joihinkin tilanteisiin. Minusta tuntuu, että kun näitä asioita tutkittaisiin ja näihin paneuduttaisiin terveyden näkökulmasta, voisi maailma oikeasti kokea vallankumouksen! Miettikää kuinka mittavasti myynnillisin keinoin vaikutetaan ruokavalintoihimme ja terveyteemme, mutta nykyisin pääasiassa sitä heikentävien asioiden tiimoilta! Pintaraapaisuna esim. lapsille suunnatut ruokamainokset. Sokerihumala taattu jo mainoksista. On mielestäni tyhmää ja ärsyttävää, ettei terveyttä ja hyvään elämään liittyviä asioita ole valjastettu yhtä mittavin, tehokkain ja vaikuttavin myynnin ja markkinoinnin menetelmin kuin monet terveyttä ei-niin-edistävät tahot! Päädyn samoihin ajatuksiin ja kysymyksiin: "Voi kunpa!" ja "Miksei sitä tietotaitoa mikä myymiseen liittyy opeteta myös ravitsemusalan ammattilaisille?!?".

Haluan yrittää ymmärtää ja oppia. Haluan osata olla se karismaattinen tyyppi, jonka tapaamisen jälkeen on hyvä  mieli ja 'kauppakassissa' motivaatiota, hyviä valintoja ja kokonaisvaltaista terveyttä. Käteeni osui New Yorkissa Grant Cardonen kirjoittama kirja Sell or Be Sold, How to Get Your Way in Business and in Life. Ostin sen. Nyt ajattelin hakea jotain ajatusta ja ehkä jopa vastauksia näihin kysymyksiin, joilta en saa rauhaa. Lupaan, että jos joskus vielä löydän ne vastaukset, sisäistän ja opin ne, kuulette minusta vielä ja vallankumouksesta ;)

TAI HEI!

Voisiko joku myynnin ammattilainen opettaa meitä?!? Joo, pidetään sellainen viikon myyntikoulutus ja sit me tehdään yhdessä se vallankumous! Sen jälkeen motivaatio on oikeasti melkein HobbyHallista tilattavissa oleva asia! Joo, joo, joo!!!! Nyt pitäis sit enää vaan osata myydä tämä ajatus kollegoille, sille myynnin ammattilaiselle sekä jollekin, joka sen kaiken rahoittaisi. Hmm...Taidan ehkä nyt sit kuitenkin lukea tuon kirjan eka...;)

 

Dulledoff

Ihmetyksiä Espanjan liikenteestä

Tässä lisää juttua ulkosuomalaisuus sarjaan. Täällä asuessa on törmännyt monenlaisiin pikkujuttuihin, jotka vain ovat eri tavalla kuin mihin on tottunut. Ne eivät välttämättä ole oikein tai väärin, vain eri tavalla. Välillä ne ärsyttää ja välillä ihastuttaa. Joskus kyllä ihmetyttää, että kun ollaan kuitenkin ihan tässä Euroopan sisällä, että miten niin moni juttu voi olla niin toisin. Olen kipeänä, joten kuvat on nyt tällä kertaa ihan puhtaasti internetin ihmeellisestä maailmasta.

Liikenne ja liikenneympyrät

Liikenne on täällä nopeampitempoista ja sujuvampaa kuin Suomessa. Ensin tilanne näytti itselle aikalailla pelottavalle kaaokselle ja huolimattomuudelle. Mutta, kun täällä nyt on pari vuotta ollut ja autolla ajellut, niin oikeastaan liikenne onkin täällä tosi sujuvaa ja  joustavaa. Välillä kaverukset voivat pysäyttää koko liikenteen pysähtymällä juttelemaan ajaessaan toisiaan vastaan. Yleensä kukaan ei ihan muutamaan minuuttiin vielä tuumaa mitään. Sit jossain kohtaa joku tööttää ja sit he saattavat sanoa heipat ja liikenne taas alkaa soljumaan. Kaverin kanssa voi siis jutella kesken vilkkaan liikenteen ja muut odottaa kiltisti hetken aikaa.

Tässä meidän lähellä on liikenneympyrä, missä on yllättävän aidon näköisiä norsuja

Liikenneympyröitä on täällä todella paljon!!! Siis oikeesti, TODELLA paljon! Aluksi liikenneympyröissä ajaminen näytti ihan aivottomien touhulle! Miten kummassa ne noi tekee? Miksi ne vilkuttaa sisään tossa kohti eikä ollenkaan ulos mennessä??? Ja täällä liikenneympyröitä riittää erilaisilla kaistamäärillä tietenkin. Kaksi kaistaiset ympyrät on tosi yleisiä. Meillehän on autokoulussa opetettu, että liikenneympyrässä näytetään vilkkua vain, jos vaihtaa sen sisällä kaistaa ja sitten, kun sieltä poistutaan. No, nämä näyttävät vilkkua vain sillon, kun kaksi tai useampi kaistaisella ympyrällä mennään kauemmaksi kuin seuraavaan liittymään. Eli jos et mene ekasta vaan vasta tokasta tai kolmannesta kohdasta ulos, laitat vilkus vasemmalle ilmaisemaan, et 'mä meen vasta myöhemmin ulos'. Joo, aluksi oli aika erikoista, mutta nyt ku sen tietää ni nou hätä! Itse taidan silti vieläkin vilkutella myös ulos mennessäni. Jäänyt sen verran tonne selkäytimeen.

Parkkeeraminen

Parkkeeraaminen on täällä mielenkiintoista. Parkkiruudut ovat vain ohjeellisia viittauksia siihen, että tähän suurinpiirtein näin näitä autoja voisi laittaa. Tosi usein näkee, että yksi auto vie ainakin kahden paikan, kun se on parkkeerattu silleen pikkasen vinoon. No, mistä tietää, että mihin kohti voit parkkeerata? Se se välillä onkin vähän mysteeri. Näillä on käytössä värikoodit tiessä plus välillä liikennemerkkejä. Kun parkkeeraa niihin kohti, missä on valkoista viivaa, pysyy autosi tallessa.
 

Välillä on täyttä ja parkkipaikkoja ei ole. Kuinka tilanne hoidetaan? Siten, että se auto vain jätetään siihen. Joko toisten, jo parkkeerattujen autojen eteen tai taakse (niin, ettei sieltä pääse muut pois), tai jättämällä johonkin kadunkulmaan tai liikenneympyrään. Kyllä, ihan siihen liikenneympyrään mistä vierestä ajaa autoja. Merkkinä siitä, että 'palaan pian' on hätävilkut. Sitten kun itse satut tulemaan autollesi ja se onkin siellä motitettuna,  niin ei siinä auta muu kuin tööttäillä ja odotella. Yleensä sit jonkin ajan kuluessa 'hassusti' parkkeerannut hemmo tulee ja vapauttaa sinut.

Naarmut

Niitä on kaikissa autoissa eikä niistä niin välitetä, ellei sitten pahemmin käy! Yksi nainen peruutti isolla metsäalueella meidän oveen, kun ei vain katsonut. Meille ei käynyt kuinkaan eikä autoonkaan näkynyt tulleen suurempia kolhuja (tai ainakaan niitä ei erottanut edellisistä). Selvittiin säikähdyksellä. Siinä yhdessä sitten naureskeltiin tilanteelle ja kenellekään ei jäänyt paha mieli. Täällä on paljon helpompaa, kun on vähän huonompi auto. Sellainen, et ei haittaa, jos joku vähän kolhaisee. Joku kolhaisee jossain kohti kuitenkin. Joko itse vetäiset kylkeä johonkin jossain pienellä alueella (pieniä kujia, porttikongeja ja erikoisia systeemejä riittää). Suomessa pienen pienestä hipaisusta, josta ei edes synny oikeasti jälkeä autoon, saadaan aikaan sellainen show, että mukaan sekoitetaan poliisit sekä asianajajat ja kaikille tulee vain paha mieli. Ja miksi? Siksi, että melkein tapahtui jotain.

 Tieviitat

Yleensähän jonnekin mentäessä jokaisessa risteyksessä on kyltti, että 'kohteesi on tuolla näin ja näin monen kilometrin päässä'. No, täällä niitä on about joka toisessa risteyksessä. Logiikka on yleensä se, että 'mene tähän samaan suuntaan niin kauan ennen kuin toisin ilmoitamme'. Ei aina. Joskus viitat vain loppuvat tai häviävät, ovat vähän piilossa tai olet eksynyt. Mutta logiikka on siis tavallaan looginen ja ihan ok, mutta kun on Suomessa tottunut siihen, että näet sen viitan joka paikassa, niin sitä on vähän pallo hukassa välillä.

Vilkut ja tööttäämiset

Vilkkuja ja torvia käytetään, ja paljon! Vilkuilla ilmaistaan sitä minne mennään tai just et 'tulen kohta'. Espanjalaiset tykkää vilkuista niin paljon, et ne tykkää ajella ne päällä useita kilometrejä :D Ei ole ihan tavaton näky, et tyyppi ajaa vielä moottoritiellä hätävilkut päällä sataakahtakymppiä (moni moottoritiellä laittaa hätävilkut päälle, kun auto ei jaksa vetää ja ollaan siinä hitaiden kaistalla) eli ne on vaan jääny päälle. Tai sit kääntyessä ne vaan on jääny päälle ja ne on ja palaa, pitkään.

Yöaikaan tällaiset kyltit ois kaupunkialueella kyllä enemmän kun tervetulleita!

Tööttääminen on voi olla tervehdys, ilmoitus kaverille 'tulin nyt hakemaan sua', 'Voitko väistyä', 'Tuutko nyt hakemaan tai siirtämään tän autos pois' tai jotain muuta riippumatta kellonajasta. Täällä autoa tööttiä käytetään paljon paljon enemmän kun Suomessa. Suomessa kun kuulet auton torven, voit olla varma, että joku on vittuuntunut. Mut täällä se voi olla jotain muutakin.

 

Parkkisakko

Tää on niin mahtava juttu! Kun saat parkkisakon, voit maksaa sen alueen parkki tolppaan 24h sisällä :D Jos et ole laittanut masiinaan riittävästi kolikoita jonnekin mennessäsi ja homma on venähtänyt, maksat silloin vain erotuksen siihen asti milloin olet lähdössä. Tai jos lipuke on unohtunut kokonaan on silloin maksimisumma 6,55 €, ei enempää ei vähempää. Laitat kaikki saamasi liput ja laput pieneen auton ikkunalla olleeseen kirjekuoreen ja sujautat sille tarkoitettuun reikään (yleensä kaikista ylin). Mut sit jos homma venyy yli 24h on summa sit 60€ ja se pitänee maksaa poliisille. Tästä en onneksi tiedä mitään.

Parkkisakko ja pieni kirjekuori, minne lippuset ja lappuset tulee laittaa

Koko homman voi siis hoitaa tän näköisen tolpan avulla

Osoitteet

Sama kadunnimi voi olla yhdessä kaupungissa kolmeen kertaan. Joo, maailmassa on sanoja aika paljon ja lisääkin voi keksiä ni kummastuttaa, että miksi ihmeessä valitaan samaan kaupunkiin tai kylään kolmekin samalla nimellä varustettua katua?!?  Navigaattori on siis sinänsä kiva keksintö, mutta täällä tuntuu, ettei siitä aina ole niin kovin edes hyötyä. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että saat  varata vähintään tunnin aikaa etsimiseen ja poukkoiluun, jos olet menossa vieraampaan paikaan.. Ensin löydät annetun osoitteen, muttei etsimäsi asia ole siellä vaan käyt ensin kysymässä asiaa jostain ja sitten vasta löydät oikeaan paikkaan, sinne toiseen samannimiseen paikkaan. Mutta, kun asiaan suhtautuu seikkailumielellä niin sellainen sarvi tuohon otsan kohdalle ei pääse ihan niin suureksi syntymään. Ehkä, ihan aina.

Grua hoitaa

Sit kun on käynyt niin, että oletkin parkkeerannut väärään paikkaan joko siksi, ettei paikkoja vain ole ollut tai sitten et ole vielä täysin ymmärtänyt mihin voi ja mihin ei voi parkkeerata. Niin silloin tulee Grua ja hoitaa autosi talteen. Se poimii sen ja vie säilöön. Siellä on paljon paljon paljon muitakin autoja ja skoottereita. Eli kun menet autosi luo eikä se olekaan siinä mihin sen jätit, ei sitä välttämättä ole varastettu, vaan se on vaan viety säilöön. Tämä toiminta ei tietenkään ole ilmaista. Yö Gruan hoivissa maksaa about 80 euroa. Ja summa toki riippuu siitä kuinka kauan autosi on Gruan hoivissa ollut. Ollaan sieltä muutamaan otteeseen käyty auto hakemassa.

Suojatiet 

Täällä suojateiden merkitys on ymmärretty hyvin. Siinä saa kävellä jalankulkija rauhassa. Autot pysähtyy. Jos ei pysähdy rapsahtaa kuulemma aika muheva sakko ja pahimmassa tapauksessa joutuu telkien taa. Välillä tästä syntyy myös ikävännäköisiä tilanteita: Äiti katsoo muualla, juttelee kaverin kanssa ja vaan työntää lastenvaunuja autotielle katsomatta millä vaihudilla sieltä on auto/autoja tuloillaan. Mutta jalankulkijana tietä saa siis hyvin. Autoilijana saa olla supertarkkana.

Etsin tähän kivaa suojatien kuvaa netistä ja törmäsin tähän! Siis mäkkärin oma suojatie.... huhhuh! Tosin, ihan fiksu mainos- ja mielikuvakikka kuitenkin. Ei voi kieltää.

Julkinen liikenne

Jos ei omista autoa, jää aika moni näistä probleemista kokematta. Junien suhteen en ole huomannut ikinä mitään kummaa. Ne toimii ja yleensä ajallaankin. Mutta bussit ovatkin oma lukunsa. Ensimmäinen ongelma: Kuinka löytää oikea pysäkki missä nousta kyytiin ja missä hypätä pois. Jaa-a... se ei aina ole ihan niin selkeää. Pysäkkejä on esim. Fuengirolan keskutassa joissain kohdissa, missä ei varsinaisesti ilmaista, että siinä on pysäkki. Pysäkin kohdalla voi myös olla paljon autoja niin, ettei siitä voi päätellä, että tässä olisi pysäkki. Pitkän matkan ja lähiliikenteen bussit pysähtyy osittain samoilla osittain eri pysäkeillä. Aikataulut on kohdallaan yleensä aamulla noin kahdella ensimmäisellä vuorolla. Sitten iltaa kohden homma jotenkin tuntuu vaan venyvän. Joten, ei kannata mennä bussilla johonkin paikkaan, missä on hyvä olla tiettyyn aikaan, ellet sitten matkusta aikaisin aamulla. Se on kiva juttu, että jos joku on vielä tuloillaan bussiin kun ovet on jo sulkeutumassa, ottaa kuski usein vielä vähän mattimyöhäsen kyytiin. Ehkä juuri siksi aikataulut venyy, mut ainakin ihmiset pääsee kyytiin, kun se bussi sattuu kohdalle ja sinä oikealle pysäkille. Ja joskus voi päästä kyytiin jopa ilman pysäkkiäkin, jos ei olla enää ihan taajamassa ;)

Näistä liikenneasioista tulikin juttua sen verran, että jatketaan muilla  Espanjan ihmetyksillä myöhemmin! Ja jos täällä liikenteessä on omat haasteensa, niin se nyt ainakin on ajamista ja liikennettä helpottava tekijä, et täällä ei ole ikinä liukasta. Ei mustaa jäätä tai ikkunoiden raappaamista ;) Sählinkiä ja tilanteita voi olla paljon, mutta ei siinä auta ku mennä sekaan vaan! Onnea matkaan!

Dulledoff

Hirviö nimeltään GRADU!

Mä oon nyt ekaa kertaa täällä ohjaajan puolella, kun ollaan tekemisissä asian kanssa nimeltään GRADU! Jotenkin hassua. Se on tarkoittanut sitä, että on tullut muisteltua ja pohdittua omaa graduprosessia, joka oli pitkä. Jotenkin ihan tosi pitkä. Pitkältä se ainakin tuntui ja kyllä se oli ihan ajallisestikin pitkä. Taisin pitää gradubileet kaksi vuotta ennen kuin se oli ihan oikeasti kansissa! Oho! Se oli välillä ahdistavaa ja välillä innostavaa. Välillä joutuisaa ja välillä hyvinkin takkuavaa. Tässä muistellessa tuli vähän ajatuksia mieleen, niin ajattelin jakaa niitä myös täällä. Jos niistä vaikka olisi jollekin hirviön kanssa painiskelevalle jotain hyötyä tai iloa.

Tuntuu, että monille gradusta tulee oikeasti hirviö. Sellainen Venäjän kokoinen! Tuntuu, että siitä tehdään aivan valtava ja hurjan iso juttu. Se taas johtaa siihen, että hyvin hyvin hyvin moni ahdistuu ja homma takkuaa siksi, että rima on liian korkealla ja koko työ tuntuu oikeasti Venäjän kokoiselle alueelle, joka pitäisi yksin koluta läpi... Koko jutusta tehdään maailmaa suurempi asia! Miten kummassa siitä tuleekin niin monelle hirviö? 

Ehkä syy lähtee aika pienestä. Siitä puhutaan niin isona ja maailmaa mullistavana asiana heti opintojen alusta asti sekä opiskelukavereiden että opettajien toimesta. Heti ekana vuotena jo puhutaan siitä kuinka se on yöunet ja muun elämän vievä prosessi ja et miten on paha juttu, jos valmistuminen jääkin sitten siitä kiinni. Syntyy pelkotiloja: "Entä jos mullekin käy niin!", "Entä jos en saakkaan niin isoa juttua tehtyä?!". Ainakin mulla oli tollasia fiiliksiä. Tuntuu, että siitä tehdään aivan liian iso juttu jo ennen kuin ihmisten tarvitsisi sitä edes miettiä! 

Muistan itse ensimmäisinä viikkoina yliopistolla käyneeni kirjastossa katsomassa toisten graduja. Selailemassa ja ahdistumassa. "Ai tällanen mun pitäis joskus osata tehdä...". Ja miksi? Ihan vain siksi, että niistä puhuttiin niin paljon. Ja aivan turhaan! Aivan turhaa ahdistusta ja päänvaivaa jo vuosia ennen kun asia oli edes ajankohtainen. Ja kun on perfektionistisuuteen taipuvainen ja siitä puhutaan se neljä vuotta ennen kun oikeasti edes ryhdytään hommiin, niin jo sanasta 'Gradu' on ennättänyt tulla moninkertainen sana kirjainmääräänsä nähden. Lisäksi vielä tietysti se ahdistaa, että onhan se iso laajuudeltaan verrattuna moneen kurssiin. Mutta, silti se on vain yksi suoritus muiden joukossa!!! Pitäisi muistaa, että se tosiaan on opinnäytetyö. Sillä ei tarvitse mullistaa tai pelastaa maailmaa!! Pääasia on, että se tulee tehtyä. Älä jää yksin! Muista, että ohjaajat on sitä varten, että ne auttaa ja niiltä voi kysyä. Tehkää tukipiirejä tai vastaavia, jotta voitte tsempata toisianne ja vaihtaa kokemuksia. On tärkeää, että on joku jolle avautua ja purkaa oloaan. Joku joka tietää mistä prosessista on kyse ja ehkä myös joku joka ei ole siinä prosessissa, jotta säilyy perspektiivi muuhun maailmaan ;)

 

No, entäs sitten jos gradusta on tullut Venäjän kokoinen hirviö? Mitäs sille sitten tehdään? No, sitten kannattaa käydä hieman keskutelua itsensä ja ehkä myös ohjaajien kanssa tilanteesta. Omista ja heidän odotuksista. Millaiset ovat opiskelijan tavoitteet tulevaisuuden suhteen? (Tämä keskustelu on hyvä käydä jo ennen kun alkaa gradua tekemään, mutta jos sitä ei ole käyty, on hyvä käydä asiaa läpi). Muistuttaa itseään omista vahvuuksistaan! Muistuttaa itseään siitä, että kyseessä on opinnäytetyö, jonka aikana myös opetellaan asioita! Saa ja kuuluu asiaan, että vasta opettelee. Se on yleensä ensimmäinen kerta jokaiselle, kun tekee tutkimusta. Kun oikeasti pitää raportoida tuloksia, suhteuttaa sitä aikaisempaan tutkimustietoon ym. Siinä on monia, monia ja monia juttuja, jotka on ihan uusia! Asioita ja aspekteja, joita ei välttämttä olla opinnoissa edes opetettu vaan niitä opetellaan siinä. Muistuta itseäsi siitä, ettei vielä tarvitsekan tietää kaikkea! Ole itsellesi armollinen sen suhteen. 

Lukemisen ja sisäistämisen määrä voi tuntua tällaiselle pinolle. Mutta, älä ahdistu! Et voi kuitenkaan lukea kuin yhden lauseen kerrallaan ;)

 

Ja jos se hirviö ei Venäjästä pienemmäksi tunnu muuttuvan, niin sit vaan pilkkomaan. Kyllä se Venäjäkin pieneksi saadaan, kun jakaa sitä riittävän pieniin osiin ja laskee rimaa niin, että sen voi edes nähdä, mielellään koskettaa ihan konkreettisesti. Hirviö ei olekaan niin pelottava enää. Sitten tekee pala kerrallaan. Tärkeää on se, että kokee onnistuvansa. Saavansa jotain aikaan ja siinä paloittelu ja riman lasku auttaa. Jos miettii vain koko ajan koko kokonaisuutta, voi pienen osa-alueen aikaan saaminen tuntua mitättömälle. Mutta entä jos se pieni alue olisikin se päivän tavoite? Sit olisikin onnistunut ja tyytyväinen olo. Pidä huoli, että saat onnistumisen kokemuksia prosessin aikana!!! 

Etenkin nyt tässä tällä puolella ollessa tulee pohdittua myös ohjaajan roolia eri näkökulmasta. Onnistuneen prosessin syntymisessä on aika iso vastuu myös ohjaajalla. Siinä, että homma on selkeästi jäsennettyä. Tavoitteet ja hypeteesit selvillä. Että homma on niin ku handlattavissa. Jokin selkeä kokonaisuus eikä juurikin Venäjän kokoinen epämääräinen alue kaikenlaista ja kaikennäköistä juttua, jutskaa ja asiaa, joista sitten ehkä joskus yhdistellään ja rakennellaan jonkinlainen kokonaisuus, jota aletaan kutsua graduksi.  Oleellista on myös se, että ohjattava saa ohjausta. Että on aikaa. Aina sitä ei ole järjestetty opintojen osalta niin, että sille olisi kunnolla aikaa. Aikaa rauhassa keskittyä. Se on silloin vaikeaa ja pitkittää prosessia, mutta jos on tehty jokin suunnitelma siitä, että milloin työskennellään ja miten, se helpottaa.  Jos edessä on epämääräinen Venäjän kokoinen vähän pelottava ja ahdistusta aiheuttava kokonaisuus, niin ei ihme, jos alkaa yöunet loppumaan ja tekee mieli jättää koko homma kesken ja siirtyä mielummin Siwan kassalle... Silloin pieni etäisyyden ottaminen voi tehdä hyvää. Ei liian pitkästi, koska muuten uudestaan sen äärelle asettuminen vaikeutuu, mutta silti selkeästi niin, ettei pariin päivään tai viikkoon tarvitse ajatella asiaa, joka liittyy graduun. Jos uniongelmat jatuvat tai ovat olleet riesana pitkään, mene lääkäriin. Huolehdi itsestäsi! Jos ei nuku, on elämä aivan hirveän kamalaa!!! Sen ei tarvitse olla niin!!! Muista myös, että kyse on sinun työstäsi, ei ohjaajiesi! Joskus voi olla, että ohjattavan tarvitsee laittaa hommalle rajoja, ettei juttu rönsyile liikaa. Sinulla on silloin oikeus pitää puolesi ja sanoa asiasta. Kohteliaasti ja ystävällisesti. 

Mieti sitä tunnetta, kun ne kaikki sivut on niissä kansissa kiinni!!! Oolalaa :D Visualisoi! Siitä tulee hyvä mieli.

Gradun ei ole tarkoistus olla muuta elämää lamauttava asia. Se on opintoihin kuuluva suoritus, jossa vain on enemmän pieniä osioita samojen kansien sisällä ;) Sinun ei tarvitse olla täydellinen eikä gradusikaan tarvitse olla täydellinen. Mieluimmin valmis kuin täydellinen!

Paras on hyvän pahin vihollinen! 

Dulledoff


ps. Jos ja kun kaipaat vinkkejä graduprosessiin käy tutustumassa esim. Gradutakuu -blogiin. Sinne pääset tästä. Saatavilla myös paljon paljon paljon oppaita ym. :D

Kaaos keskellä keskittymistä

Mä oon vähän ylivilkkauteen ja sähläämiseen taipuvainen ihminen. Välillä on ihan tosi vaikea malttaa olla aloillaan ja keskittyä pitkään yhteen hommaan. Juu, väikkäriä tehdessä aiheuttaa välillä aikamoisia ongelmia. Välillä taas pääsen flow-fiilikseen ja huomaan tehneeni uppoutuneena monta tuntia jotain. Mutta, entäs kun pitäis saada tehtyä jotain ei-niin-kivaa? Se vaan kuuluu nyt tähän hommaan. Välillä pitää jaksaa iskeä takamus penkkiin ja pysyä siinä. Pysyä siinä ja pitää ajatukset tekstissä, jota lukee. Sen jälkeen pitää ajatus siinä, että prosessoi sen tekstiksi. Jäsentelee, ajattelee ja yhdistelee... Välillä tosi kivaa, välillä tappavan tylsää. Keskittymisen oleellinen kaveri on motivaatio. Isossa mittakaavassa motivaatiota löytyy juu, mutta entäs tähän tyyliin parin tunnin päähän? Yritän ajatella sitä tyytyväistä oloa, kun se on tehty. Jes, hyvä minä! Jee! Mut miten ihmeessä mä pääsen sinne...

Mun pitäis siis tehdä epidemiologian oppimispäiväkirjaa. Kun luen kirjaa, se on ihan kivaa. Mut huomaan, että noiden asioiden prosessoiminen tekstiksi näiden näppäimien kautta on jotenkin sen verran tylsää, että teen aivan kaikkea muuta. Siivoamaan en ole alkanut, koska kotityöläisenä olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa: Työaikana ei saa siivota kuin hätätapauksia. Muuten en varmaan muuta tekisikään, kuin järjestelisin kaappeja (ehkä parasta ajanvietettä, kun pitäisi saada jotain muuta aikaan).

Ongelmallinen kuvio menee aikalailla näin:

Illalla päätän: Huomenna kirjoitan sen kappaleen, jonka luin jo kaksi päivää sitten (jätän päähän prosessoimaan, jotta tulis ulos helpommin). Aamulla kello soi 7.30 Laitan hälytyksen pois päältä ja käännän kylkeä. Ihana ajatus: "Vielä hetki köllöttelyä". Oho! Nukkumatti löysi köllöttelijän uudestaan. Todellisuudessa herään, kun kello on lähempänä kymmentä. On aika tokkurainen olo, kun on nukkunut paljon. Menen Saran kanssa aamulenkille. Edelleen tokkurainen olo. Menen aamu-uinnille. Se virkistää aina. Sit aamupalat, kahvit, uutiset ym. siinä ohessa. No niin, nyt sitten sen epin oppimispäiväkirjan pariin. Avaan tiedoston ja kirjan. Vilkaisen niitä ja kirjoitan yhden rivin. Ajatus karkaa. "Mikäs se yksi sähköposti olikaan? Pitikö siihen reagoida jo nyt?". Juu ei pitänyt. Uusi yritys. Välilehtien selaus. Facebook, sähköposti uudelleen, toinen sähköposti, blogger,  twitter, uudestaan facebook "oi, täällähän on mielenkiintoinen juttu". Luen jutun. Ajatus on jo todella kaukana tarkoitetusta ja kellokin on jo kaksitoista. Miten tässä näin kävi? Mihin tämä aika oikein menee???  Jään pohtimaan omaa keskittymsongelmaani ja kuinka tämä voikaan nyt olla näin vaikeaa. Ajattelen, että voisin kirjoittaa aiheesta joskus blogiini. No, pistän otsikon ylös, mutta huomaan, että minähän kirjoitan tätä koko ajan ja tekstiä vain tulee... tässä  minä nyt sitten vain kirjoitan ja pohdin keskittymistäni teille, vaikka voisin keskittyä itse keskittymiseen. Edelleen hieman tokkurainen olo. Jäiköhän pannuun vielä kahvia? Taidan hakea vielä yhden kupin.

Palaan tähän koneen ääreen. Ja selaankin TO DO-listaani. Olisikohan siellä jotain kivempaa tekemistä? Ei Ulla, kun nyt sinun tulee kirjoittaa siitä yhdestä kappaleesta!!! Ei blogia tai mitään muutakaan. Yritän: Otan kirjan käteen ja selaan uudestaan sivuja, joissa on jo alleviivauksiani ja kaikenlaisia merkkejä kertomassa, että "Toi vois olla hyvä mainita ja toi on mielenkiintoinen juttu". Mutta... Huomaan surukseni, että tässä tapauksessa prosessoimaan jättäminen näköjään tarkoittikin sitä, että olen jo unohtanut mitä kappaleessa oli, ja joudun tekemään kaiken työn uudestaan. Nice! Mistä voisi tilata aivot, jotka jaksais keskittyä ja muistaa kaiken lukemansa, myös ne tylsältä vaikuttavat, mutta tarpeelliset asiat! Toisaalta, vähänkö ois mylläkkä ja meininki aivoissa päällä, jos oikeasti muistaiskin kaiken. Hui, vähän jopa pelottava ajatus. 

Luulen, ettei minulla ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin iskeä kuulokkeet korviin, laittaa sieltä keskittymiseen tehtyä musiikkia (YouTubesta löytyy hyviä pätkiä), mennä paikkaan, jonne netti ei yllä. Mut sithän se ei toimi, youtube nimittäin! Hitsi. No, perusklassista sitten koneelta. Joo ja jätän puhelimen sisään ja yksinkertaisesti päätän, etten nouse ennen kun olen kirjoittanut sen kappaleen.

Mutta ennen sitä pitää käydä vielä vessassa ja oho, Sara tuli siihen kyöhnäämään ja leikkimään. No, jos minä hetken sen kanssa leikin.

Tällaisina epäkeskittymisen hetkinä usein rentoudun ja meditoin hetken. Se yleensä auttaa. Mutta nyt en usko, että voin tehdä edes niin. Luulen, että nukkumatti löytäisi minut taas, kun on niin tokkurainen olo. Tässä postauksessa ei nyt tule olemaan kuvia, koska jos nyt alkaisin niitä lisäilemään, olisi se niin paljon kivempaa, että todennäköisesti käyttäisin siihen aikaa aika paljon. Kuvat on nimittäin kivoja. Tätä tekstiä tulisi näköjään vaan vieläkin, koska tämäkin on kivempaa, mutta ei auta. Nyt minä menen ja suljen kaiken muun.

Ystäväni epidemiologia, olethan mielenkiintoinen ja kiva kaveri, koska nyt minä tulen ja tutustun sinuun! Halusitpa tai et. 

Dulledoff

ps. Epidemiologia, voidaanko tehdä diili, että sä pidät sen nukkumatin loitolla jos mä lupaan puhua sinusta pelkkää hyvää?