Kaunis, väärinymmärretty herkkyys

Moni syömishäiriöön sairastunut on herkkä. Moni ylipäätään syömisen tai päihteiden kanssa kamppaileva on herkkä. Monille se, että maailma tuntuu niin voimakkaasti on yksi niistä tekijöistä kokonaisuuden sumassa mikä altistaa syömishäiriöön sairastumiselle. Sekä se, että tulee tunne siitä, ettei muut ymmärrä sitä tunteiden voimakkuutta ja skaalaa. Joillekin maailma yksinkertaisesti tuntuu voimakkaammin. Ne ovat samoja tunteita, mutta ne vain ovat ns. isompia. Siksi moni tarvitsee jotain johon keskittyä, purkaa tai turruttaa itseään. Se ei ole ainoa syy, mutta yksi niistä. Sanat voi olla teräviä, vähätteleviä, loukkaavia. Aivan kuin joku olisi viallinen siksi, että kokee eri tavalla tai ei välttämättä edes eroavasti, vain voimakkaammin... 

 

 

"Ei susta voi tuntua tolle!"

 

"Ajattele vähemmän, elä enemmän!"

"Ei voi koskea noin paljon!"

"Eihän toi nyt niin iso asia ole"

"Älä nyt liiottele!"

Tuttuja kommentteja? Itse olen ehkä normaalia herkempi yksilö. Koen usein tunteet tosi voimakkaasti sekä myös lähellä olevien ihmisten fiiliksiä. Ympäristöllä ja ympärillä olevilla ihmisillä on iso merkitys hyvinvointiini. Olen kuullut näitä kommentteja elämäni aikana lukuisia kertoja ja ne ovat aina yhtä lyttääviä ja loukkaavia. Kuulen niitä välillä edelleen, mutta osaan nykyään jo paremmin suhtautua niihin. En liian henkilökohtaisesti (aina, riippuen ihmisestä ja tilanteesta), vaan enemmän tuumaten, et "okei, tämä ihminen kokee ja tuntee asian eritavalla kuin minä ja se on ok. Se on hänen totuutensa ja tämä minun." Usein jään vain miettimään, että miksi hänellä on "oikeus" kyseenalaistaa ja vähätellä minun tunnettani tai kokemustani? Aivan kuin hänen kokemuksensa olisi koko totuus tässä maailmassa... aika itsekästä olettaa niin.

Tunteet eivät ole aina ns. koko totuus asiassa kuin asiassa. Olemme ihmisinä niin monimutkaisia olentoja, että voi olla jopa huono asia luottaa vain ja ainoastaan tunteisiin tilanteessa kuin tilanteessa. Sanotaan näin, että et ole sama asia kuin tunteesi, mutta ne usein kertovat sinusta ja tilanteesta paljon :)

Olen tässä elämän tiimellyksessä huomannut itse sekä hieman aiheesta lukenutkin, kuinka meitä ihmisiä on aika valtavan laajalla skaalalla varustettuna eri määrä herkkyyttä. Lisäksi vielä erilaisille asioille. Ja asialle on looginen selitys: laumaeläinten hyvinvoinnin turvaaminen. Vastaavaa skaalaa on todettu myös eläimillä. On oleellista, että laumassa on yksilöitä, jotka ovat ns. kovia. Valmiita taistelemaan ja heitä ei asiat niin hetkauta. Sitten on tärkeää kokonaistilanteen ja yhteisön kannalta, että toisten tunteita pääasiassa ymmärtäviä ja empaattisia ns. perusherkkiä yksilöitä on paljon. Tällöin on pidetty hyvin huolta myös toisten jälkeläisistä ja pysytty sovussa. Joukossa on tärkeää olla myös erityisenherkkiä yksilöitä, jotka havaitsevat tarkemmin ja pienempiä asioita kuin perusherkät. Heitä on arvioitu olevat sekä ihmisissä että eläimissä noin 20%, sekä miehiä että naisia. Eikä miehet ole enempää homoseksuaalisia kuin muutenkaan väestössä. Erityisherkät ehkä kuulevat tai näkevät eri tavoin, tuntevat toisten lajiyksilöidensä tunteita, aistivat nopeasti yleistä ilmapiiriä ym. Heidän tehtävänsä on vaistota ja huomioida oleellisia ja tärkeitä asioita, joita muut eivät välttämättä huomaa. Erityisherkkyys tarkoittaa hermoston sensorista eli aistimuksiin liittyvää poikkeuksellista aktiivisuutta (sensory processing sensitivity). Käytännössä se ilmenee tarkkana havainnointikykynä, kokemisen syvyytenä sekä monipuolisena ja syvällisenä asioiden käsittelykykynä. On esitetty, että iso osa lasten käytöshäiriöistä, tunne-elämän epätasapainosta ja ylivilkkaudesta johtuu siitä, että herkkyyttä ei ole huomattu. Lauma täydentää toisiaan. Luonnon kaunista suunnitelmallisuutta ja harmoniaa. Mutta valitettavan väärinymmärrettyä.

Miksi nykyään sitten niin moni herkkä kovettaa itsensä? Miksi niin moni rakentaa muurit ympärilleen ja päättää sivuuttaa oman herkkyytensä? Aivan kuin heissä olisi valmistusvirhe ja jotain vialla ja pahasti! Pitää olla erilainen, jotain muuta. Sellainen kuin kaikki muut, jotta selviää. Monille se on varmasti ollutkin selviytymiskeino, mutta se on surullista. Todella surullista.

Moni alkaa muurariksi, koska muut eivät ymmärrä. On helpompaa olla perusherkkä. Sitä suurin osa ymmärtää, koska suurin osa on perusherkkiä, jossain kohti siellä "normaalin skaalalla". Laittamalla itsensä väkisin toiseen muottiin välttyy siltä, että arvostellaan, kyseenalaistetaan ja jopa vähätellään. On helpompaa. Niin, hetken aikaa...

Mutta mitä tapahtuu Peipolle, joka haluaa olla vesilintu? Se yrittää aikansa sukeltaa. Se heittäytyy veteen ja pääsee veden alle, mutta siltä loppuu happi eikä se oikein liiku luontevasti, kun sen sulat eivät tykkää vedestä. Se ei saa kalaa, mutta silti Peippo haluaa olla vesilintu. Kaikki sen ympärillä on vesilintuja eikä muut ymmärrä, että hyönteisiäkin voi syödä ja olla siten hyvinvoiva. Muiden mielestä myös Peippo tarvitsee kalaa ollakseen lintu. Peippo yrittää uudelleen ja uudelleen... aina vain, kunnes sen kaunis sulkapeite on pilalla eikä se pysty enää lentämään. Se ei ole enää Peippo. Se on vain lintu, outo lintu vesilintujen seassa eikä sillä ole hyvä olla.

Tosi monen on vaikea olla ns. normaalia herkempi, jos ympäristö ei ymmärrä tätä seikkaa, että oikeasti se herkkyyden skaala on valtava! Muurari tulee silloin kylään ihan tilaamattakin. Monen herkän itsetunto on romutettu jo lapsena, koska ympärillä ei ole ymmärretty herkkyyttä. Sitä, että esimerkiksi myös poika voi olla erityisen herkkä ja kokea maailman voimakkaasti. Monen voi olla vaikea vastaanottaa toisen herkkyyttä. Kuinka toimia tai mitä sanoa, kun toinen itkeekin? Tai kun ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä. Se ettei ymmärrä, ei ole kenenkään vika tai huono asia. Mutta  mielestäni se, ettei edes yritä tai halua ymmärtää, voi olla tuhoavaa.

Yhteiskuntamme ja valtaosa siinä elävistä ihmisistä kokee, että pitää olla kova, jotta on vahva ja jotta pärjää. Tunteet pitää piilossa, niellä kyyneleet (nousevatpa ne pintaan ilosta tai surusta) ja hymyillä vain, ettei kukaan vain näe tai huomaa, että asiat liikuttavat. Että jokin pieni asia voi tuntua siinä hetkessä maailman ihanimmalle tai jonkun sanat tai eleet vihlaisevat kuin joku iskisi puukon kylkiluiden väliin... On hyväksyttävämpää olla kova. Mutta meneekö se mielestäsi ihan oikeasti niin?

Näennäisesti helpompaa, mutta mitä tapahtuu, kun muurit vain levenevät, kerros toisen päälle ja tunteita siirretään syrjään, leikitään jotain muuta mitä ollaan? Ihmiselle tulee yksinkertaisesti paha olla. Alkaa happi loppumaan. Se kuinka kukakin sitten ns. oireilee riippuu todella monesta tekijästä. Joku masentuu, toinen alkaa juomaan, yksi täyttää elämänsä työllä ja tekemisellä, joku sairastuu syömishäiriöön ja joku tarttuu mihin tahansa päihteeseen mitä vain on saatavilla.

Elämä on välillä kovaa ja voi tuntua sille, että olisi niin paljon helpompaa olla kova tai kovempi. Itse olen monesti suorastaan kironnut sitä, kun kaikki on aina niin voimakasta. Ja se on raskasta, välillä ihan fyysisestikin. Monesti on tuntunut sille, että voisin hyvin antaa puolet tunteistani pois ja olisin silti ihan perus ihminen. Mutta on elämä myös todella kaunista. Sitä kauneutta on kaikkialla, myös todella pienissä asioissa. Ja ihanaa herkkyydessä on se, että ainakin tietää elävänsä. Asiat tuntuu jollekin ja niillä on väliä! Koska asiat ovat voimakkaita, ne helposti myös uuvuttavat. Herkkien on erityisen tärkeää huolehtia jaksamisesta. Oleellista on suhtautuminen. Sen opettelu on välillä vaikeaa ja vaatii aikaa, mutta ehdottomasti sen arvoista!

Jotenkin sitä vain toivoo, että ihmiset hyväksyisivät ja arvostaisivat toisiaan täysin sellaisina kuin he ovat. Ei ihmisten tarvitse ymmärtää kaikkia ja kaikkea, mutta kunhan ei vähäteltäisi. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta siihen. Jos näin joku tekee, voi kyse olla yksinkertaisesti siitä, ettei toinen ymmärrä tai asia koskee häneenkin, mutta muuri ympärillä saa aikaan erikoisuuksia.

Kun seuraavan kerran joku kommentoi tuntemuksiasi ja kokemuksiasi (olivatpa ne skaalan kummasta päästä hyvänsä), muista, että sinun tunteesi ja kokemuksesi ovat sinun ja hänellä omat. Kukaan ei voi ikinä tietää täysin miltä toisesta tuntuu! Ellei sitten satu elämään jotain rinnakkaiselämää samaan aikaan sen toisen ihon alla. Harvemmin... Me olemme niin uniikkeja kokonaisuuksia, että on valtavan loukkaavaa yksilöä sekä luonnon monimuotoisuutta kohtaan väittää jotain muuta. Sillä valtavalla herkkyysskaalalla on varmasti merkityksensä. Se on voimavara ja valtavan hieno asia, kun asiat menevät ns. oikein. Kun tuetaan, arvostetaan, kuunnellaan ja otetaan huomioon erilaisuutta. 

 

Mutta kuinka saada muureihinsa kaivautuneet sukellusta yrittävät Peipot ymmärtämään, ettei niistä ikinä tule vesilintuja? Niiden ei tarvitse olla vesilintuja. Ne eivät voi tehdä sitä mitä niiden kuuluu tehdä (tai ainakaan kaikessa siinä loistossaan mihin pystyisivät), jos ne vain yrittävät olla vesilintuja. Ne voi olla vesilintujen kavereita, muttei niiden itse tarvitse sukeltaa kaloja vedestä. Se ei ole Peipon tehtävä. Peipon kuuluu lentää auringossa ja syödä hyönteisiä, ei sukeltaa vedestä kaloja!

Ole rohkeasti sitä mitä olet! Jos et vielä kaikille, niin ainakin itsellesi. Sillä on jokin merkitys. Potki muurisi tiili tiililtä alas ja ole taas Peippo, älä pelkkä lintu.

Dulledoff

________________

Erityisherkkyys on vielä aika tuntematon käsite. Asiasta löytyy kuitenkin jonkin verran tutkimusta ja tietoa. Tutkija Elaine Aron on laatinut testin, jolla voi kartoittaa herkkyyttään. Suomenkieliseen testiin pääset tästä (jutun lopussa). Alla muutamia linkkejä aiheen äärelle.

Asiaan perehtynyt psykologi Heli Heiskanen: http://heliheiskanen.fi/

http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat#!erityisherkkyys/cjme

http://www.hsperson.com/

http://tuntosarvekas.weebly.com/erityisherkkyys.html