Juttu mielen vapaudesta itsekriittisyyttä ja perfektionismia vastaan

Kuulun Väli-Suomen syömishäiriöperheet ry:n hallitukseen jo vissin neljättä vuotta. Viimeisen vuoden olen ollut mukana "etänä" täältä Espanjasta. Nyt alkaa olla aika astua sivummalle ja antaa tilaa uusille innokkaille. Tänä aikana on yhdistyksessä tullut tehtyä kaikenlaista. Tullut vedettyä vertaistukiryhmää (joka oli ihan tosi opettavaista, ihanaa ja antoisaa), käynnistettyä Tampereelle kaveritoimintaa (joka oli myös ihan tosi ihanaa ja antoisaa) ja touhuttua hallituksen hommissa. Aika kuluu niin kauhean äkkiä.Olen tutustunut Syömishäiriöiiton kautta aivan mahtaviin ihmisiin, saanut itseluottamusta, kokenut mahtavia oivalluksia ja saanut jotenkin siinä sivussa lopullisesti oman suhtautumiseni ruokaan ja liikuntaan kuntoon. ISO kiitos ja ISO sylillinen halauksia kaikille SYLIläisille!!!  

  

Vuosi sitten kirjoitin jäsenkirjeeseemme aiheesta Vapaus, joka on alla. Yhdistyksemme sivut löydät täältä. Siellä on muitakin hyviä juttuja liittyen syömishäiriöihin. Syömishäiriöliitto SYLI-ry:n sivuilta löytyy puolestaan hyvää ja asiallista tietoa syömishäiriöistä, vertaistukiryhmistä ym. Linkki löytyy linkkilistasta,mutta myös tästä pääset sivuille. Tanpereella toimii SALT-toimintakeskus, jossa järjestetään vaikka mitä syömishäiriöön sairastuneille sekä heidän läheisilleen. SALT-toimintakeskuksen sivuille löydät täältä. Kannattaa käydä tutustumassa :D

Vapaus

Haluan kirjoittaa vapaudesta, mielen vapaudesta itsekriittisyyttä ja perfektionismia vastaan. Haluan kirjoittaa siitä, koska sen vapauden olen menettänyt ja  saavuttanut. Välillä elämä on jotain siltä väliltä. Tuntuu maailman ihanimmalle, kun tuntee todella olevansa vapaa joltain ikävältä, sisäiseltä pakottavalta ääneltä, joka piiskaa. Haluan jakaa sen vapauden tunteen ja sen kanssa tasapainoilun tunteen teille, jotka mietitte, että uskaltaisinko yrittää. Uskaltaisinko kuunnella itseäni sen toisen äänen sijaan. Uskaltaisinko olla minä.

Itselleni käy usein niin, että elämän ollessa suhteellisen tasaista ja selkeää, koen tämän vapauden. Koen, että tällöin olen täysin oma itseni ja oman elämäni herra. Silloin pystyn valitsemaan viisaasti itseäni kunnioittaen. Olemaan itselleni paras ystäväni. Nauttimaan oikeastaan kaikesta, pienistä ja isoista, helpoista ja vaikeista. Tuntuu hassulle sanoa näin, mutta selkeyden ollessa läsnä, osaan usein nauttia jopa hankalista tilanteista. Osaan nauttia niistä, koska olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että saan oppia. Saan uusia "oppitehtäviä" elämältä. Se on ihanaa. Se on kuin lahja, kun sitä pystyy tarkastelemaan oikein.

Mieti miltä tuntuu, kun jokin asia, joka on ennen ollut äärimmäisen ahdistava, ei enää olekaan sitä. Kun se onkin vain asia. Kun se onkin vain muisto jostain, josta voit olla jopa kiitollinen. Kun palleaa puristava ahdistus onkin poissa. Kun oletkin rento ja pystyt hengittämään vapaasti. Mieti miltä tuntuisi, kun voisit jokaisessa tilanteessa elämässäsi päättää sen mukaan miltä sinusta tuntuu. Todella sen mukaan miltä SINUSTA tuntuu. Se voi tuntua aluksi todella vaikealle, mutta pääset varmasti nopeasti jyvälle muutaman pienen harjoituskerran jälkeen. Mene esimerkiksi ulos ja koeta kuunnella täysin vain itseäsi, että mihin suuntaan haluat mennä. Minne sinun tekee mieli mennä, ilman päämäärää. Ilman, että olet oikeasti menossa jonnekin tapaamiseen tms. Ihan vain, että minne tekee mieli mennä. Kotona voit kuunnella, että tekeekö mieli kuunnella musiikkia sohvalla vai sängyllä vai lattialla. Missä asennossa minun tekee mieli olla? Missä asennossa minun on hyvä olla? Onko minulla nälkä? Kuinka nälkäinen olen? Olenko kylläinen? Mitä haluan syödä? Tekeekö minun mieli nukkua tai levätä? Tekeekö minun mieli hassutella? Tekeekö minun mieli nauraa, itkeä, huutaa?

Kuitenkaan elämässä ei ole aina selkeää ja suhteellisen tasaista, koska tämä on elämää. Saavutettu tasapaino ja vapauden tunne ei ole pysyvä tila, joka vain on - valitettavasti. Olen sen pikkuhiljaa joutunut hyväksymään, että näin se vain on. Elämä on sellaista. Tulee vaikeita tilanteita. Tilanteita, jotka stressaa, kuormittaa, jännittää ja innostaa. Tilanteita ja tunteita, jotka laittaa niin sanotusti kierroksille. Menee jostain kohtaa yli. Tunteet on vain niin voimakkaita, että reaktio on se, että mieli ja keho on ylivilkkaita. Itselläni on tuolloin vaikea nähdä selkeästi, tuntea selkeästi, ylipäätään kokonaisuus tuntuu kaoottiselta..  Toisaalta,  onneksi näin on, sillä juuri nämä haastavat asiat tekevät elämästä mielenkiintoista ja mehukasta, vaikkei se sille aina tunnu.

Tällaisissa tilanteissa tuntuu aivan kuin hukkaisin itseni osittain jonnekin ja tilalle tulee ns. helpompi tapa tehdä asiat eli kuten minulle on joku joskus opettanut tai niin kuin "kuuluu" tehdä. Selkeyden ja tasaisuuden puuttuessa, vanha mieli lähtee helposti ottamaan valtaa, koska se on niin tuttua ja turvallista. Tulee tunne, että "nyt tämä maailma pitää saada taas järjestykseen". Onneksi vanha mieli ei tee itselleni enää sitä mitä se teki kymmenen vuotta sitten. Enää se ei käske syömisiäni tai liikkumisiani, mutta edelleen se kaoottisuuden vallitessa laittaa minua tekemään paljon. Tekemään liikaa. Aivan kuin tekeminen laittaisi koko maailman järjestykseen ja asiat jotenkin paikoilleen.

Mutta kun ei sitä saa järjestykseen. Ei maailman asioita saa paikoilleen! On fysiikan lakien mukaista, että asiat pyrkivät epäjärjestykseen! Miksi siis minun pitäisi olla yli-ihminen ja kumota fysiikan lakeja?

Kun saan "ääneltä" ns. suunvuoron ja muistan, että ai niin joo, tämä ei nyt ollutkaan se toimiva ratkaisu tähän asiaan. Se ei vain yksinkertaisesti toimi ja minulle tulee vain paha olla. Istun alas tai menen sängylle makaamaan. Hengitän. Minä vain hengitän ja rauhoitan itseni parhaani mukaan. Mieli alkaa huutelemaan vielä tässäkin vaiheessa asioita. Mene nyt, tuo pitää vielä tehdä, tuokin on sinulla kesken... käsken sen olla hiljaa. Juttelen sen sijaan itselleni mielessäni kivoja asioita. Olen ystävä itselleni. Kiitän niistä asioita, jotka on mennyt hyvin. Kiitos siitä, että muistin taas kuinka tämä maailma toimiikaan. Juttelen itselleni siitä, kuinka asiat tapahtuvat parhaiten omalla painollaan, siten kun niiden tekeminen tuntuu luonnolliselle, hyvälle. Pakottamisen sijaan saan tehdä. Saan saada aikaan, olen taas kiitollinen. Edelleen vain hengitän ja muistutan itseäni siitä, että tärkeintä on, että olen olemassa. Ei se mitä olen tehnyt eilen tai tänään. Tärkeintä on se, että minä hengitän ja olen tässä. Että minä olen minä.

Sitten kuulostelen, että mitä minun tekee mieli tehdä ja  alan tekemään sitä. Jos minun tekee mieli vielä olla vain paikallani hetki ja katsoa ulos ikkunasta, teen niin. Toki ihan aina ei näin voi tehdä, mutta yllättävän monessa asiassa pieni pysähtyminen ja näkökulman muuttaminen auttavat suhtautumaan asioihin niin, että niistä voikin olla kiitollinen. Tällöin niiden merkitys muuttuu täysin ja voi tuntea olonsa vapaaksi.

Kaikessa armollisuudessaan voin siis vain sanoa, että se vapauden tunne on niin ihana, että kun sen on saavuttanut kerran, edes puoleksi minuutiksi, on se niin vapauttava ja herättävä tunne, että sen eteen haluaa tehdä asioita. Sen tunteen menettää aina välillä, mutta sen saa myös takaisin. Se ei  katoa eikä se ole kaukana. Joskus vain unohtaa, että vapauden tunne on niinkin lähellä kuin itsessäsi. Kuuntelemalla itseäsi olet vapauden polulla. Vain sinä voit tietää mikä tuntuu sinusta oikealle. Täytyy ensin vain tutustua siihen, että kuka on minä, jotta tunnistaa sen äänen.

Muista, että Sinä olet kaunis ja viisas! Sinun kehosi ja mielesi on viisaita ja ne haluavat tehdä yhdessä töitä sinun parhaaksesi, kun vain uskallat.