Rakas Sara, kun vuosi sitten sinä tulla tupsahdit syliini

Tasan vuosi sitten 7.2.2013 tapasimme ensimmäisen kerran. Olimme työpäivän jälkeen läheisessä "räkälässä" yhdellä oluella aurinkoisena helmikuun päivänä yhdessä Akin ja Suvin kanssa. Minulla oli ollut koirakuume jo jonkin aikaa. Hetan (aivan ihana ja rakas koirani, jonka elämä päättyi huonojen lonkkien vuoksi aivan liian varhain 1,5 -vuotiaana) kuoleman jälkeen olin alkanut jo antamaan itselleni luvan ehkä rakastaa jotain toista koiraa yhtä paljon. Ainakin olin jonkin aikaa leikitellyt ajatuksella, että jos meillä olisikin koira.

Olimme juuri keskustelleet aiheesta "tulisiko meille koira", jonka summaus oli se, että "nyt ei ole oikea ja hyvä hetki koiran hankinnalle, katsotaan myöhemmin", kun suomalainen sekakäyttäjä tuli pikkuinen koiranpentu sylissään juttelemaan meille. Hän pyysi minua pitämään sinua, todella pikkuista pentua, hetken sylissäni. Sinun sydän hakkasi tuhatta ja sataa, olit ihan naatti. Nukahdit siihen syliini hetkessä, kai tunsit olosi turvalliseksi. Minulle tuli heti tunne, että sinä kuulut meidän laumaamme, olet se meidän koiramme, jolle muka nyt ei ollut vielä oikea hetki. Nukuit sylissäni hetken aikaa ja kun heräsit nuolit kättäni ja olit aivan ihana, vaikka olitkin tosi uupunut, nälkäinen, janoinen, mahasi pömpötti madoista ja turkkisi oli sotkuinen, haiseva ja täynnä kirppuja. Suvi haki sinulle vettä vessasta ja siinä sinä about kuusi viikkoisena joit vettä baarissa tuopista  tosi ahnaasti. Tuumasimme Suvin ja Akin kanssa, että tällä pennulla ei nyt kyllä ole kovinkaan hyvät oltavat ja päätimme Suvin kanssa tehdä asialle jotain.

Kun "omistajasi", tämä suomalainen sekakäyttäjä tuli sinua jossain vaiheessa hakemaan takaisin, kyselimme hieman tilanteesta. Kuulimme, että sinut on saatu linja-autoaseman yläkerrasta. Tarkempaa tietoa ei ollut. Tällä "omistajallasi" oli toinen koira, noin puolivuotias uroskoira, jota hän avoimesti kuritti hyvinkin väkivaltaisesti. Kerroimme "omistajallesi" ja hänen kaverilleen, että me haluaisimme huolehtia, että sinä saat hyvän kodin ja kerroimme, että sinulla ei selkeästikään ole hyvä olla. "Omistajasi" tuumasi vain tähän, että "tämä on minun koirani, enkä siitä luovu" ja selitti tilannetta, että "no kai se on väsynyt, kun se on ollut koko päivän liikenteessä!" Niin, noin kuusi viikkoinen pentu koko päivän baareissa ja kaupungilla... 

Olit niin kovin pieni tullessasi meille! Tässä taisit ensimmäistä kertaa päästä kosketuksiin luonnon kanssa.
 Niin ihmeissäsi haistelit ruohoa ja kukkia, kaikkea!

Jäimme räkälään seuraamaan tilannettasi. Juttelimme "omistajasi" kaverin kanssa uudelleen sinun tilanteestasi. Hän ymmärsi paremmin millainen tilanne kokonaisuudessaan oli ja halusi antaa sinut meidän huolehdittavaksi. "Omistajasi" oli kuitenkin ennättänyt antaa  sinut jo eräälle naiselle yökylään. Kyselimme naisen tilanteesta ja mahdollisuudesta pitää sinusta huolta. Kävi ilmi, että hänellä on koiria ennestään, muttei varallisuutta pitää huolta edes heidän terveydestä. Sovimme "omistajasi" kaverin kanssa, että tapaamme seuraavana päivänä samassa räkälässä klo 14.00 ja hän tuo sinut silloin meille.

Perjantaina 8.2.2013 tulimme räkälään sinua ottamaan vastaan. "Omistajasi" kaveri oli jo paikalla ja kertoi, että nainen, jolla olit yötä, on luvannut tuoda sinut tuohon aikaan meille. Nainen tulee paikalle, mutta sinä et olekaan mukana. Käy ilmi, että sinusta on tullut riidan kappale entisen avioparin välille. Hieno homma! Heidän riitelyn lomassa saimme naisen vakuutettua siitä, että sinun olisi parempi olla meillä tai että edes hommaamme sinulle sellaisen kodin, jossa sinusta pystytään pitämään täysipainoisesti huolta. Vaihdoimme numeroita ja nainen lupasi ottaa yhteyttä. Matkassa oli vain yksi mutta,  hän kun oli kerennyt antamaan sinut jo eteenpäin eräille ystävilleen.

Jäimme odottamaan. Minä yritin kovasti keskittyä apurahahakemuksen tekemiseen, jonka deadline oli tuona perjantaina, mutten voinut olla ajattelematta sinua. Sain hakemuksen lähetettyä aivan viime minuuteilla. Aki jäi päikkäreille ja minä menin Suvin ja Johannan luokse hengaamaan. Tunnit vain kuluivat eikä naisesta kuulunut. Tuumasimme jo, että ei me taideta sinua enää nähdäkään. Lopulta, kuuden maissa puhelin soi ja nainen soitti. Hän kertoi, että ystävät, joille hän oli sinut antanut olivat jo pyytäneet häntä hoitamaan sinua , koska olivat itse lähdössä ryyppäämään. Nainen oli tuumannut ystävilleen, että hän tuo sinut meille mielummin.  Sovimme tapaamisen kirkon eteen. Sitten kävimme läheisestä kiinakaupasta ostamassa sinulle hihnan ja kakkapusseja. Siinä me Suvin kanssa sitten sinua odoteltiin ja sieltä sinä sitten tulit. Olit ihan hirmuisen nälkäinen ja väsynyt. Pari päivää käytännössä vain nukuit ja söit.  

Emme olleet vielä päättäneet, että jäätkö sinä meille vai etsimmekö sinulle hyvän kodin muualta. Samana iltana, kun tulit meille, tuumasimme jo kuitenkin toisillemme, että sinä kuulut meidän laumaan. Siihen sinä tulit. Sinä tulla tupsahdit vain mamman syliin silloin, kun sitä vähiten odotin. Kun olimme juuri päättäneet, että "ei nyt, myöhemmin". 

Aika kuluu niin kauhean äkkiä. Nyt olet jo iso tyttö, jolla virtaa riittää vaikka muille jakaa. Turkki kiiltää ja toiset juoksut on jo menossa. Vuoden aikana on ollut paljon ihan superihania hetkiä. Tuot elämäämme enemmän iloa, kuin ehkä ymmärrätkään iloisuudellasi, hassuudellasi ja isoilla korvillasi. Joskus sinuun menee myös hermot, varisinkin, kun olet näin juoksujen aikaan ihan hormonihöyryissäsi etkä kuuntele. Mutten pysty olemaan sinulle vihainen tai ärtynyt pitkään. Onneksi et sinäkään ole minulle, jos minulla menee hermo tai käyttäydyn epäjohdonmukaisesti joskus. Sinusta on tullut ihan äärimmäisen rakas. Todella rakas, vaikka pelkäsin, etten voisi enää rakastaa ketään toista koiraa näin paljon. Mutta sinä vain tulit ja veit meidän sydämet! Saat hymyn kasvoilleni kymmeniä kertoja päivässä ja jaat ehdotonta rakkauttasi. Kiitos, että tulit ja kiitos, että olet siinä! Toivon niin paljon, että saan jakaa kanssasi vielä monia ja monia vuosia! <3

Rakkaudella,

Mamma